Viime viikolla julkaistiin Pääkallon Huhumaa-artikkeli ja sen jälkeen on ehtinyt tapahtua lisää huhujen osalta.
Varsinaisia vahvistettuja siirtoja ei ole julkaistu, mutta huhuja on tullut lisää. Ylhäältä alaspäin mennen Classicin kohdalla on yksi huhu lisää lähtijöihin, sillä Aaro Helinin nimi on nyt yhdistetty sveitsiläiseen Thurgauhun.
Nokian KrP:n kohdalla lisäyksenä on tullut KalloCastissa esiin noussut Jere Mattilan paluun. Kiinnostava seikka on myös valmennustilanne. Aiemmin huhuttiin, että päävalmentajaksi siirtyisi Sami Karppinen, mutta nyt näyttäisi siltä, että se on Mika Myllyniemi, joka on eri lähteiden perusteella jo nyt vahvassa asemassa KrP:n penkin takana.
Oilersin kohdalla Waltteri Vesteristä huhuttiin vahvasti Pirkanmaalle, joskin mukana oli myös huhu Espooseen siirtymisestä. Tällä hetkellä näyttää siltä, että Vesterinen ei siirry Pirkanmaalle, vaan Espooseen. Vesterisestä on ollut kiinnostunut useampi joukkue.
Indiansin kohdalla on muutama päivitys. Christian Remes palaa tiettävästi Sveitsistä. Valmennuspuolen suhteen on kysymysmerkkejä, kun Antti Vartiaisen jatko on tiettävästi epävarmaa. Indians ei ole ainoa joukkue, joka on Lauri Eloluodon kintereillä, joten siirto Espooseen ei näytä erityisen varmalta. Sen lisäksi Eloluodon sopimustilanne ensi kauden suhteen on kysymysmerkki.
SPV joutuu loupumaan kahdesta konkaristaan. Sami Kosken uran loppumisesta kerrottiin jo aiemmin, mutta myös Jukka-Pekka Pelto-Arvon peliura on päättymässä keväällä.
Vielä yksi siirtopäivitys EräViikingeistä, jonka tshekkivahvistus Matej Penicka on tiettävästi palaamassa kotimaahansa.