Viime viikon lauantaina Laukaalla juhlistettiin seuralegendaa, kun Juuso Heikkisen paita numero 21 nostettiin Hirviareenan kattoon.
Heikkinen edusti koko 16 kautta kestäneen uransa ajan Happeeta. Oman pelinumeron nousu hallin kattoon tyhjensi 35-vuotiaan Hirvilegendan pään ajatuksista.
– Aika pimeää oli päässä siinä vaiheessa. Se hetki oli sen verran hieno, ettei siinä mitään ajatuksia noussut päähän. Se on nyt siellä, eikä se sieltä lähde pois. Se oli seuralta todella hieno kunnianosoitus minua kohtaan. Ilmeisesti jotain on vuosien varrella tullut tehtyä oikein, että se sinne nostettiin, Heikkinen avasi lauantai-illan ajatuksia.
Happeen paidassa Heikkinen voitti yhden SM-kullan (2014), kaksi SM-hopeaa (2015, 2018) ja yhden SM-pronssin (2016). Uran huippukohdaksi Heikkinen nostaa odotetusti Suomen mestaruuden, jonka vuosipäivää juhlistettiin syksyllä.
– Kyllä se Suomen mestaruus (2014) on niitä hienoimpia juttuja. Meillä oli juuri 10-vuotisjuhla viime syksynä, jossa kokoonnuttiin mestaruusporukan kanssa yhteen. Ainakin silloin puhuttiin, että niitä jatketaan kymmenen vuoden välein.
– Paljon on muutakin. Karsintapelit heti uran alkuun ja Champions Cup ovat myös jääneet vahvana mieleen, hän muisteli.
Pelaajauransa aikana Heikkinen pääsi pelaamaan 20 maaottelua Suomen paidassa, mutta MM-kisajoukkueeseen häntä ei koskaan valittu. Se ei kuitenkaan miestä ole jäänyt harmittamaan.
– Kerran olisi ollut pieni mahdollisuus, mutta pelasin valmistavissa peleissä niin huonosti, että tiesin, ettei minua valita. Siellä oli ihan oikeat miehet mukana. Jos olisin ajatellut, että ulosjäänti olisi ollut vääryys, olisi se varmasti harmittanut. Nyt ei harmita yhtään. Mahtavaa, että sai edes sen 20 peliä pelata Suomi-paidassa.
Heikkinen kokee, ettei hän sopeutunut kansainväliseen pelityyliin tarpeeksi hyvin.
– Se oli kuitenkin sen verran fyysistä, etten löytänyt siihen lääkkeitä, hän pohti.
Happeen kentän ulkopuoliset ongelmat ovat olleet pinnalla erittäin pitkään, läpi Heikkisen liigauran. Vaikka asiat pukukopissa tiedostettiin, ei niiden annettu vaikuttaa peliesityksiin kentällä.
– Eihän se tilanne missään vaiheessa kovin häävi ole ilmeisesti ollut. Se pelaajisto, joka aikanaan oli, tiesi tilanteen jossain määrin ja ymmärsi sen. Sen kanssa pystyttiin elämään ja sopeutumaan.
– Ei se minua ole koskaan pelaajana mietityttänyt, että mitähän tässä tapahtuu. Pyrin itse aina keskittymään pelaamiseen. Ne ovat kuitenkin asioita, mihin pelaajat aika vähän pystyvät vaikuttamaan, Heikkinen huomautti.
Liigaura loppui, salibandyura ei
Täysin salibandyn parista Heikkinen ei ole kuitenkaan jättäytynyt. Hän pelaa Happee-legendoja vilisevässä kakkosjoukkueessa Sisä-Suomen kakkosdivaria ja on mukana Happeen P22-valmennustiimissä.
Heikkinen kertoo nauttineensa pelaamisesta vanhojen pelikavereiden kanssa, vaikka sen huomaa, että aika on tehnyt tehtävänsä.
– Todella mukavaa. Kyllä se on todettu, ettei kukaan ole entisellään. Pikkuisen on taso laskenut jokaisella, varsinkin liikkeen kanssa.
– Käymme pelailemassa kerran-pari viikossa. Siellä on myös uusia kavereita, joihin on saanut tutustua tuota kautta. Minulle on tosi tärkeää, että on pystynyt joukkueen toiminnassa olemaan edelleen mukana. Se tekee pääkopalle todella hyvää.
Vaihto liigapelaajan arjesta ja ajattelutavasta niin sanotuksi ”höntsäpelaajaksi” otti Heikkisen mukaan aikansa.
– Parien ensimmäisien treenien jälkeen sanoin Kaukon Petrille, etten tule enää, en pysty tähän, koska se on niin erilaista. 16 vuotta kun oli vaatimustaso itselle ja muille tehdä täysillä, meneminen tuonne oli hankalaa, koska siellä keskityttiin hauskanpitoon. Kuten pitääkin.
– Siinä meni sellainen kuukausi vähintään, kunnes tajusin, ettei sen tarvitse olla niin vakavaa. Kun sen tajusi ja antoi itsellekin siimaa, on se ollut todella hauskaa ja todella hyvä porukka.
Ajatus valmentamisesta heräsi Heikkiselle jo uran aikana. Hän toimii nyt toista kautta Happeen P22-joukkueen apuvalmentajana. Valmentamista ei kuitenkaan tehdä täysin perhe-elämän kustannuksella, vaan Heikkinen on pyrkinyt löytämään sopivan balanssin niiden kesken.
– Se oli ollut pitkään mielessä, että haluaisin sille puolelle. Siihen tuli hyvä mahdollisuus, kun minua kysyttiin tuon joukkueen mukaan. Olemme saaneet hyvin sovittua asiat siten, että se sopii hyvin perhe-elämään. Saan olla sopivasti mukana ilman, että se kuluttaisi liikaa.
– Rouvakin vähän naureskeli, kun lopetin pelaamisen (liigassa), mutta nyt on omat pelireissut ja P22-pelireissut, niin en ole yhtään sen enempää kotona, Heikkinen naurahti.
Vaikka Heikkinen kertookin nauttivansa valmentamisesta tällä hetkellä todella paljon, ei hän ole asettanut mitään tavoitteita valmennusuralleen. Valmennusta tehdään tällä hetkellä pelkästään valmentamisen ilosta.
– En ole mitään tavoitteita siihen laittanut. Mennään vuosi kerrallaan tämän ryhmän kanssa, ja ainakin ensi kaudella on myös tarkoitus olla mukana. Meillä on hyvä porukka siinä ja tosi mahtavia tyyppejä jengi täynnä. Pelitkin ovat menneet vähän paremmin tällä kaudella, joten mikäs sen mukavampaa, hän kertoi.