Mitä Divarissa tapahtuu? ”Yhden joukkueen tulisi nousta suoraan”

O2 on ollut Divarin suurin onnistuja. Kuva: Esa Jokinen

Miesten Divaria on pelattu noin 20 kierrosta ja nyt on hyvä katsahtaa sarjan tilanteeseen.

Sarjan tilannetta ja ajankohtaisia aiheita pui M-Teamissa pelaava Niklas Niemi, joka on aiemmilta vuosilta tuttu Kelpaako piste?-podcastista, jonka pääfokus oli nimenomaan Divarin seuraamissa.

Miesten Divarissa lähtee runkosarjan loppulaukka käyntiin: Minkä joukkueen arvioisit voittavan runkosarjan?

– Kunnioitetaan sarjataulukkoa sen verran, että sanotaan O2. Toki loppuohjelma ei ole helpoin jyväskyläläisillä, kun vastassa vielä muun muassa Karhut kaksi kertaa, M-Team ja Tiikerit. Keskinäiset pelit saattaa heiluttaa vaakakuppia.

Mikä kuusikko jatkaa karsintoihin?

– Vaikka keskikasti on jälleen tiukka, en usko Wirmon, Kooveen tai Rangersin saavan käännettyä kelkkaa tarpeeks ja jatkan samalla linjalla kuin edellisessä kysymyksessä eli vastaan: O2-Jyväskylä, M-Team, Karhut, Hawks, Tiikerit ja SalBa.

Nähdäänkö vielä kerran Sipoon ihme, vai oliko se tässä?

– Sipoon ihmettä ei periaatteessa saa laskea pois laskuista ennen kuin kauden viimeinen peli on pelattu, eikä välttämättä senkään jälkeen. Tammikuu oli jo lupauksia herättävä, mutta uskon kuitenkin 6 pisteen kaulan olevan liian iso, vaikka Liminkaa vastaan keskinäinen peli onkin jäljellä.

– Sanon tämän ja olen sanonut sen ennenkin: Tänä vuonna ÅIF lähtee!

Kauden ison pettymys ja onnistuja?

– Sarjataulukko alkanut pikku hiljaa muovautumaan siihen suuntaan, mitä ennen kautta ajateltiin. Syksyllä takellelleet Haukat ja Karhut ovat nostaneet odotetusti osakkeita, kun puolestaan syksyn komeetta Wirmo on kovaa vauhtia tekemässä “soittorasioita”. Koovee, Rangers, Saipa ja Josba aika lailla siellä mihin ne ennen kautta ennakointiin. Myös M-Team, Tiikerit ja SalBa ovat hyvässä liigakarsinta-aikataulussa. ÅIF:n tapaan, SB Vantaalta ei hirveästi odotettu ennen kautta, mutta Myyrmäessä Tomi Rastas on saanut joukkueen suorastaan lentoon alkuvuodesta. Syyskauden pöpellysten takia playoff-junasta taidettiin kuitenkin myöhästyä.

– Jos yksi pettymys ja onnistuja pitää nostaa, on katsottava mitkä joukkueet ovat yllättävimmillä sijoituksilla sarjataulukossa. Limingan lähtijät tiedettiin, mutta silti odotin jälleen uusia vastuunkantajia “tutkan alta”. Nyt näyttää viimein pohjoisen alasarjien pelaajatuotanto loppuneen. Niittarit on itselleni suurin pettymys tähän mennessä ja saavat taistella tosissaan, että välttää suoran putoamisen. Karsinnat ovat edessä suurella todennäköisyydellä.

– Veikkaus antoi ennen kautta O2-Jyväskylän runkosarjavoiton kertoimeksi 20,00. Vaikka Inssi-Divarin kertoimista on aina silloin tällöin löydettävissä ilmaa, niin tuskin moni uskoi jyväskyläläisten johtavat sarjaa tässä kohtaa kautta. Liekö Sebastian Fager-Pintilän kosketus vaiko mikä menestyksen takana, mutta joukkue ottanut tasaisesti pisteitä ja onnistunut välttämään pidemmät huonommat vaiheet. Suurin onnistuja!

Kuka on Divarin paras pelaaja tällä kaudella?

– Tylsä kysymys. Heitän tähän puolestaan muutaman omaan silmään säväyttäneen nuorukaisen, jotka olisi kiva nähdä sarjaporrasta ylempänä. Tästä voi Oilersin ja muiden managerit jälleen ottaa vinkit talteen ja laittaa kiitokset edelleen kuumana käyvään kelpaakopiste@gmail.com postilaatikkoon.

– Matias Knuuti (O2-Jyväskylä): Aika lähellä sarjan parhaan puolustajan titteliä tällä kaudella, mutta jää hämmentävän paljon veljensä varjoon. Amppareiden pelillinen moottori.

– Roope Heikkilä (SB Vantaa): Tammikuun pelaaja on ollut viime aikoina järkyttävässä pistevireessä. Erottuva persoona, joka varmasti jakaa mielipiteitä, mutta parhaimmillaa loistava pelaaja.

– Aapo Seppälä: (SaiPa): Ryösti ainakin allekirjoittaneen Rusalla niin pahasti, että tulee edelleen yöuniin. Sen lisäksi kyllä myös komeilee melkein jokaisen veskatilaston kärjessä ja saa nähdä kuinka kauan viihtyy Lappeenrannassa.

– Artturi Hyvärinen (SalBa): Ehtinyt väläyttelemään jo parin kauden aikana ja lopullinen läpimurto aivan kulman takana odottamassa.

Karhut ja SalBa ovat tällä hetkellä menossa liigakarsintoihin. Kuva: Ainesmedia/salibandy.fi

Mistä pitäisi puhua enemmän tässä vaiheessa kautta?

– No ihan aluksi pitäisi puhua enemmän Inssi-Divarista. Tuntuu, että sarja unohtunut täysin ja keskustelu ei ole vuosiin ollut yhtä hiljaista. Tässä täytyy myös katsoa hieman peiliin ja itseriittoisesti todeta, että kun sarjalla oli selkeä äänitorvi, tuntui se pääsevän myös enemmän julkiseen keskusteluun. Toki ei yhden puuhastelupodcastin puuttuminen ainoa syy ole.

– Viime aikoina keskustelussa Inssi-Divarin osalta on ollut seurayhteistyö liigaseurojen kanssa sekä sarjajärjestelmä nousemisen osalta. Näen näiden molempien olevan syitä sarjan urheilullisen tason tippumiselle yhdessä F-liigan 33 ottelun kanssa ja sitä kautta Inssi-Divarin kiinnostuksen laskemisella.

– Salibandyliigan ja Inssi-Divarin väliset seurayhteistyöt tulisi kieltää, kuten Antti Vääri Pääkallon haastattelussa ehdotti. Olen sitä mieltä, että toiseksi korkeimman sarjatason joukkueiden ei tulisi olla riippuvaisia korkeamman sarjatason joukkueen pelaajistosta nousua tavoitelessa, vaikkakin “vahvistusten” merkitys Inssi-Divarin jengeille on ollut mielestäni erittäin rajallista tällä kaudella. Joukkueet joilla yhteistyösopimus löytyy ovat sarjataulukossa hyvin läheltä siellä, missä olisivat ilmankin sopimusta.

– Mitä sarjajärjestelmään tulee, niin olen edelleen samaa mieltä, että yhden joukkueen tulisi nousta suoraan. Tämä tekisi myös Divarista kilpailullisemman sarjan, eikä F-liigan häntäpään joukkueiden tekeminen ole viime vuosina vakuuttanut siinä määrin, että nykyistä järjestelmää voisi tasoeroilla perustella. On myös mielestäni erikoista, että liigajoukkueilta kysytään mielipidettä siitä, pitäisikö heidän mielestä yhden joukkueen tippua suoraan?

No otetaan muutama vielä itse itse sarjasta.

Karhujen yleisömäärän tuplaus! Ja päälle kehotus muille et tehkää nyt perässä, sytyn!

– Insinöörilliitto X Divari kiinnostaa edelleen. Viimeinen puolivuotiskausi käynnissä sopimuksesta ja olisi kiva tietää millä nimellä mennään ensi vuonna? Rahojen perään en jaksa enää kysellä.

– Kuukauden pelaajan valintatapa, missä valmentajat äänestää, on nyt nähty. Epävirallisen tiedon mukaan äänestykseen osallistuu kuukaudesta riippuen 2-3 valmentajaa. Lisäksi ongelmana on se, että valmentajat harvoin näkevät muita kuin oman joukkueen pelejä kuukauden aikana. Toisaalta vaihtoehtoista tapaa tähän hätään en ole keksinyt, kun Atte Silvennoinenkaan ei sarjan kaikkia otteluita enää kuulemma katso.

– Inssi-Divarin Pickyoursquad-manageripelissä kilpailu voitosta käy myös kuumana. Neljän kärki tällä hetkellä:

– Roope_T,
– Robocop33,
– iirokinn@gmail.com
– masse

– Hienoa nähdä, että aktiivipelaajien: Tähkä, Montell ja Kokljuschkin joukossa myös yksi entinen sarjalegenda Iiro Kinnunen!

– Kaikesta huolimatta on vain yksi kysymys joka on kaikkien huulilla: mitä ihmettä se Rokosa siellä Raumalla virittelee?

Edellinen Divari-parlamentti löytyy täältä

Sarjatilanteisiin ja mahdollisiin muihin muutoksiin liittyen tulee painottaa, että haastattelu on tehty perjantaina 6.2.