Salibandyn miesten MM-kisoja kritisoitiin kisojen jälkeen monistakin syistä.
Yksi ilmiselvä kritiikin aihe oli yleisömäärät, jotka jäivät odotettua pienemmiksi. Kokonaismäärä oli ”vain” 88 280 katsojaa, mikä jäi 16 000 katsojaa vuoden 2014 Göteborgin kisoille. Suurin kritiikki kohdistui eritoten finaaliviikonloppuun, jolloin halli ei ollut läheskään täynnä.
IFF:n tuoreen pöytäkirjan mukaan kisat tuottivat kaikesta huolimatta 30 miljoonaa kruunua liikevaihtoa ja kolme miljoonaa kruunua (267 000 euroa) voittoa. Sama voitokas trendi on toistunut viimeisissä miesten kisoissa. Esimerkiksi Helsingin koronakisoissa 2021 katsojia oli vain 71 361, mutta ne tuottivat liiton vuosiraportin mukaan yli 400 000 euroa voittoa.
Kaikkien aikojen eniten katsojia vetäneet vuoden 2018 Prahan kisat vetivät yli kolmen miljoonan liikevaihdon 181 518 katsojan kisoissa. Suoraa tulosta ei tunnu löytyvän mistään, mutta kisojen loppuraportin mukaan kisojen taloudellinen vaikutus oli peräti 7,8 miljoonaa euroa paikallisesti.
Sveitsin vuoden 2022 kisat vetivät kaikkiaan 155 535 katsojaa ja niiden taloudelliseksi vaikutukseksi arvioitiin 5,35 miljoonaa euroa. Sveitsin kisat tuottivat voittoa 270 000 frangia eli 286 000 euroa.
Kaiken kaikkiaan kun miesten neljien viime kisojen tuloksia katsoo, voi pitää erikoisena, että IFF suunnittelee kisojen pitämistä vain joka neljäs vuosi. Vaikuttaa siltä, että ainakin miesten kisoilla on mahdollista tehdä hyvä taloudellinen tulos lajissa, jossa raha ei liiaksi liiku.