Huhumaa: Kotilainen lähtökuopissa Thurgausta?

Peter Kotilainen onnistui SPV:ssä, mutta ihan vielä ei kannata painattaa numeron 61 pelipaitaa. Kuvassa myös Ville Hirvisuo. Arkistokuva: Ainesmedia/F-liiga

Tämän viikon Huhumaa-artikkelissa arvioidaan muutamaa epävarmaa huhua.

Peter Kotilaisen nimi on pullahtanut jonkin verran esille eri yhteyksissä. Pääkallon kuuleman huhun mukaan taustalla olisi se, että Kotilainen olisi vaihtamassa seuraa, eikä jatkaisi Sveitsin liigan Thurgaussa. Tällä haavaa on tosin epäselvää sekin, että mistä suunnasta aloite mahdolliseen maisemanvaihtoon on tullut.

Puhutaan jo enemmän spekulaatiosta kuin huhusta, mutta Suomessa vaihtoehdot olisivat oletettavasti rajalliset, ja Kotilainen on ainakin aiemmin ilmaissut, että viihtyy Sveitsissä, eikä välttämättä ole palaamassa Suomeen pelaamaan. Spekulatiivisesti parhaat vaihtoehdot ovat aiempi seura SPV ja LASB. SPV:n kanssa edellinen keikka sujui hyvin ja LASBia valmentaa Seppo Pulkkinen, jonka kanssa Kotilaisella on erityinen side.

Kummastakaan spekulaatiosta ei kannata päätellä liikaa, sillä asiaan liittyisi monta muutakin tekijää. Realistisin arvio lienee, että jos seura vaihtuu, niin se vaihtuu Sveitsin sisällä.

TPS:n siirtoasiat ovat kiinnostaneet ja taustalla on se, että joukkue vaikuttaisi heikentyvän reippaasti. Ei voida puhua selkeistä tai varmoista siirroista, mutta TPS on tiettävästi osoittanut kiinnostusta Ville Hirvisuota (Visby IBK) ja Toni Salmista (Classic) kohtaan, jotka ovat TPS-kasvatteja.

Mitään vihjettä siitä, että kumpikaan jatkaisi uraa TPS:ssa ei tällä hetkellä ole. Sen sijaan huhuissa on ollut enemmänkin se, että molempien peliura on päättymässä keväällä.

Siirtohuhuista spekuloitiin laajemmin tämän viikon KalloCastissa, joka julkaistaan torstaina.

Aiemmat Huhumaat:
Huhumaa: Turun sisällä liikehdintää?
Huhumaa: Siirtohuhujen kohde jatkaa Nokialla – Vuoriston paluulle sinetti, Einiön osoite löytynee Keski-Suomesta
Huhumaa: Classicista lisää mahdollisia lähtijöitä – Lastikka Sveitsiin?
Huhumaa: ErVin tshekit lähtökuopissa – Einiö matkalla Pohjanmaalle?
Huhumaa: Valmentajien kohdalla kysymysmerkkejä – Helin ulkomaille, Vesterinen Espooseen?