Lapa nousee ilmaan ja sivalluksen lailla sinkoaa pallon lattialta liitoon. Silmänräpäyksessä reikäpallo heilauttaa maaliverkkoa kädellään ilmaa hapuilevan maalivahdin takana.

Justus Kainulainen on jälleen kerran tehnyt tempun, josta hän on kuuluisa; laukonut pallon maaliin huikaisevalla laukauksella, joka saa katsojat hurraamaan, selostajat hehkuttamaan ja vastustajan päät painumaan. Justus Kainulainen on salibandytähti, kenties yksi lajin kaikkien aikojen parhaista pelaajista.

Käsi nousee taululle ja sormi osoittaa riville kirjoitettua sanaa. Käden käänteessä pulpeteissa nousee pieniä käsivarsia pystyyn viittauksen merkiksi. Justus Kainulainen jakaa puheenvuoroja kuulijoille, jotka olivat jo nukkumassa edeltävänä iltana, kun hänen laukomansa pallot heiluttelivat maaliverkkoja salibandykaukalossa.

”Ruuneperi!” kajahtaa kirkasääninen vastaus etupulpetista. Olemme luokkahuoneessa Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulussa, jossa Kainulainen on suorittamassa luokanopettajakoulutukseen kuuluvaa opetusharjoittelua ensimmäisen luokan opettajana.

Täällä salibandytähti Kainulainen ei ole maailmanmestari, joka kapteeninnauha käsivarressaan johdattaa ketjukavereitaan kohti voittoja. Luokkahuoneessa C-kirjain on hänelle opetussisältöä, ja rinnalla on parikymmentä ekaluokkalaista ketjukaveria, joiden kanssa syötöt eivät välttämättä napsahtele lapaan kuin sadoilla toistoilla harjoitellussa ykkösketjun ylivoimakuviossa. Joillakin maila on väärin päin kädessä, toisilla lapa hampaiden välissä, ja jotkut ovat ilmestyneet paikalle pingismailan kanssa. Ekaluokkalaisille Kainulainen ei ole maineikas maailmanmestari. Luokassa hän on pelkkä Justus, ope.

Opiskelu voi kasvattaa myös urheilijaa

Huippu-urheilun ja opiskelun yhdistäminen ei aina ole helppoa. Kainulaisen mielestä se onnistuu, jos halua kompromisseihin löytyy kaikilta osapuolilta.

– Hyvällä aikatauluttamisella ja molemminpuolisella – niin koulun kuin seurajoukkueen – joustavuudella opiskelun ja huippu-urheilun pystyy suhteellisen helpostikin liittämään yhteen. Esimerkiksi etäluennot ja toisaalta mahdollisuus omatoimiseen treenaamiseen tarjoavat sopivaa joustoa, hän toteaa.

Opettajilla on tunnetusti kahden kuukauden kesäloma ja päälle syys-, joulu- ja hiihtolomat, mutta opettajan arki on – opetusharjoittelunkin aikana – hektistä. Päivät ovat intensiivisiä, suunnittelutyötä on paljon ja lepohetket ovat vähissä. Valmistautuminen harjoituksiin ja otteluun tai käänteisesti opetuspäivään ei aina ole optimaalista, kun palautumistunnit ja jopa unet jäävät vajaiksi. Tämän rumban Kainulainenkin on kokenut opetusharjoittelunsa aikana.

Kun pelaa sunnuntaina Oulussa iltapelin, sen jälkeen köröttelee linja-autossa yön selässä kohti etelää, yrittää saada hapsottavista unenrippeistä otetta selkää jäykistävällä bussinpenkillä, ja saapuu Espooseen kaksi tuntia ennen kuin on tarkoitus olla kohmeisessa säässä vetisellä ulkojäällä opettamassa luistelun saloja parillekymmenelle ekaluokkalaiselle, joista yksikään ei osaa sitoa luistinten nauhoja, saattaisi jonkun muun mielessä olla joitain muitakin uravalintoja kuin luokanopettajan ammatti.

Silti Kainulainen on sitä mieltä, että tulevaisuudessa opettajan ammatti houkuttaa. Hän sanoo, että ”opettajuus houkuttaa sen monipuolisuuden takia. Siinä pääsee sopivasti toteuttamaan itseään tiettyjen raamien sisällä”. Opetussuunnitelma tarjoaa pelikirjan, kollegiaalinen yhteistyö taktiikan. Yhtä lailla kuin luokanopettaja tarvitsee laaja-alaista osaamista ja tietotaitoa, salibandynpelaajan on oltava pelaamisessaan kokonaisvaltainen. Yhden tempun ihmeet pääsevät Youtubeen, mutta parhaat pelaajat nostelevat pystejä.

Opettaja on oppimisen ammattilainen, osaamisen kehittäjä ja kasvun asiantuntija. Opettajankoulutuksessa Justus Kainulainen on havainnut, että yhteyksiä urheilumaailmaan löytyy.

– Opettajankoulutus on tuonut uusia näkökulmia ja tapoja lähestyä asioita myös urheilun puolelle, hän sanoo ja jatkaa.

– Koulutuksesta tarttuneita oppeja ovat huomiot siitä, miten erilaisia toimintatapoja voi vaihdella, ja miten luokassa tapahtuneita asioita voi purkaa ja käydä läpi.

Niin luokkahuoneessa kuin kaukalossa on paljon liikkuvia osia, vaihtuvia tekijöitä ja alati muuttuva toimintaympäristö. Luokkahuoneen hallitsemisen kompleksisuus ei häviä pallokentän kesyttämisen vaikeudelle. Vakioiduilla suoritustekniikoilla ei pärjää kummassakaan kovin kauaa eikä kukaan voita pelejä yksinään. Kehittyminen on pärjäämisen elinehto pelaajalle ja opettajalle.

Tiimipeli on tie menestykseen

Vaikka Kainulainen on opetusharjoittelussa kuin kuka tahansa opettajaopiskelija, tunnistaa osa oppilaista hänet koulun käytävillä myös niistä ansioista, joista urheilua seuraava yleisö hänet tietää. Päivittäin eri-ikäisiä koulun oppilaita käy pyytämässä nimikirjoitusta salibandyn maailmanmestarilta. Jokaiseen pyyntöön hän suostuu, kunhan siitä ei koidu häiriötä opettamiselle.

Myös satunnaista juttuseuraa rupatteluun löytyy koulun käytäviltä, jossa tulevaisuuden tähdet ja koulun henkilökuntakin mielellään vaihtavat ajatuksia pallopelien maailmasta. Maailmanmestari on alansa huippu, jonka menestyksen salaisuuksista moni haluaa kuulla ja ammentaa oppia.

Koulu on oppimisen ja yhdenvertaisuuden tyyssija. Urheilu taas mielletään raadollisen kilpailun maailmaksi. Maailmanmestarin mukaan myös salibandy tukee opettajuutta monella tavalla.

– Tiimityöskentelyn taidot ovat molemmissa avainasemassa, ja yhteisön hyvä ilmapiiri edesauttaa kommunikointia niin kentällä kuin luokkahuoneessakin, hän toteaa.

Nykyaikaisessa salibandyssa ja opettajuudessa on sama päämäärä.

– Molemmissa tavoitteena on pyrkiä tekemään arjessa asiat yhdessä mahdollisimman hyvin, jotta lopputulos olisi mieluinen.

Päivällä Justus avaa alakoululaisille yhteen- ja vähennyslaskun mysteerejä, opettaa lukemaan opettelevaa kasaamaan kirjainten sekamelskasta sanoja ja valaisee, miksi jonottaminen ja odottaminen ovat tärkeitä taitoja elämässä.

Illalla kapteeni Kainulainen ei paljasta salojaan vastapuolelle eikä jää odottelemaan hitaampia jonoon, vaan laukoo palloa maaliin, jotta urheilutoimittajilla olisi kirjoitettavaa urheilusivuille. Samaan aikaan kun lukijat selaavat aamun lehteä, on huippupeluri vaihtanut peliasun luokanopettajan virkapukuun ja astunut luokan eteen. Maailman parhaan pelaajan käteen sopii salibandymailan lisäksi myös karttakeppi ja aapinen.