Helsingin Jokerit varmisti runkosarjan voittonsa jo hyvissä ajoin ennen päätöskierrosta naisten Divarissa.
Kokenut ja kurinalainen joukkue on hävinnyt tällä kaudella vain yhden ottelun varsinaisella peliajalla. Joukkueen vahvuus näkyi jälleen viime perjantaina, kun vain yhdeksän kenttäpelaajan voimin matkassa ollut Jokerit onnistui kaatamaan vieraskentällä SBS Wirmon lukemin 3–2.
Jokerien päästettyjen maalien keskiarvo kertoo joukkueen kurinalaisuudesta, puolustusosaamisesta ja ennen kaikkea puolustushalukkuudesta. Tällä kaudella Jokerit on päästänyt keskimäärin alle kolme maalia per ottelu. Päävalmentaja Cecilia Eklund kiitteli sekä maalivahteja että kenttäpelaajia.
– Maalivahdit ovat pelanneet hyvin, ja kenttäpelaajat eivät pelkää mennä pallojen eteen ottamaan peittoja, Eklund kehui.
Jokereilla on runkosarjaa jäljellä vielä yksi ottelu, kun raumalainen SalBa saapuu vieraaksi Lehto Areenaan. Sen jälkeen katseet kääntyvät liigakarsintoihin. Valmistautuminen pysyy kuitenkin samana riippumatta siitä, onko kyseessä runkosarjaottelu vai liigakarsinta.
– Jokainen peli on oma pelinsä, ja jokaista ottelua lähdetään voittamaan. Valmistautuminen on sen mukaista, Eklund totesi.
Liigaan nouseminen vaatii kahden paras viidestä -sarjan voittamista liigakarsinnoissa. Runkosarjan voittajana Jokerit pääsee valitsemaan ensimmäisen vastustajansa heti liigan 11. sijoittuneen jälkeen. Eklundin mukaan joukkue ei ole vielä miettinyt liigakarsintoja tai mahdollista nousua.
– Ennen kauden alkua tavoitteeksi asetettiin runkosarjan voitto, ja siinä onnistuttiin. Seuraavaksi pidämme joukkueen kanssa palaverin liigakarsinnoista ja pohdimme, millaiset tavoitteet asetamme niihin.
Kysyttäessä mahdollisesta liiganoususta ja sen merkityksestä niin seuralle kuin itselleen, Eklund käänsi huomion pelaajiin.
– Seuralle se olisi varmasti iso asia ja itsellenikin hieno juttu. Mutta jos nousu tulisi, pitäisi kiittää pelaajia, he ovat sen työn kentällä tehneet.
Tasainen taistelu pudotuspelipaikoista
Viimeisistä pudotuspelipaikoista käydään yhä tiukkaa kamppailua. Sarjan kuusi parasta joukkuetta etenee liigakarsintoihin, ja sijat 5–7 ovat tasapisteissä. SBS Wirmo, HaHe ja FB Factor ovat kaikki 21 pisteessä, ja jokaisella on vielä kaksi ottelua jäljellä.
Neljäntenä oleva Blue Fox on 25 pisteessä, mutta sillä on vielä kolme ottelua jäljellä. Kahdeksantena vaaniva SalBa on 17 pisteessä ja pelaa vielä kolme ottelua, mutta sen loppuohjelma on haastava: vastassa ovat sarjan kärkipäähän kuuluvat Northern Stars, Blue Fox ja Jokerit.
Sarjan jumbona tällä hetkellä oleva SB Nivala joutuu varmasti putoamiskarsintaan. Toisella putoamiskarsintapaikalla on tällä hetkellä Häme Stars 13 pisteellään, mutta joukkueella on yhä teoreettinen mahdollisuus ohittaa SalBa.
Sarjan pistepörssiä johtaa SB Nivalan Josefiina Nissinen, joka on tehnyt 14 ottelussa 34 tehopistettä. Toisena on Pirkkojen Pinja Myllymäki 31 pisteellä, ja kolmantena SB Nivalan Kaisu Vähäsöyrinki, joka on tehnyt 17 ottelussa 26 pistettä.
Liigakarsinnat ja putoamiskarsinnat alkavat 22.3.