Salibandyn pääsarjojen järjestelmiin tulee kaudelle 2025-26 muutoksia.
Osa muutoksista on ennakkoon hyviä, osaa kohtaan voi olla skeptinen ja osa on jo tässä vaiheessa huonoja. Isoin positiivinen palaute lähtee kuitenkin liigan toimistolle siitä, että nyt on tehty päätöksiä, eikä vain kuunneltu loputtomasti seuroja.
Tervehdin suurella ilolla, että liigan tiedotteen pääviesti ei ollut, että ”seurat halusivat tätä”, mikä on jo kulunut fraasi. Ainakin tähän mennessä tihkuneiden tietojen perusteella tämä tuleva systeemi kokonaisuudessaan on tullut osalle yllätyksenä. Syitä tietämättömyyteen voi olla moniakin.
Tiedotteen perusteella uuden järjestelmän vahva veturi on ollut kilpailujohtaja Joni Toivola sekä F-liigan toimitusjohtaja Kimmo Nurminen. Se on hyvä, että päätöksille on selkeät tekijänsä. He ottavat täten myös vastuun niin hyvässä kuin huonossakin mielessä.
Ottelumäärä
Aloitetaan perkaaminen miesten liigasta. Ottelumääräkeskustelua on lähdetty ratkomaan hiukan erikoisella kompromissilla. Allekirjoittanut ehdotti vuonna 2023, että runkosarjan voisi pelata kahdella täydellä kierroksella ja yhdellä puolittaisella aluekierroksella tai ylä- sekä alaloppusarjalla, jolloin pelejä tulisi yhteensä 22+5=27.
Nyt on päädytty siihen, että alueellisia kierroksia pelataan kaksi ja täysiä kierroksia kaksi. Tässä on hyviä asioita, kuten vähäisempi matkustaminen ja paikallispelien lisääntyminen, mutta on myös uhkakuvia, jotka liittyvät alueelliseen painotukseen.
Onko sitä mietitty loppuun asti, että runkosarjan peleistä jopa 20 pelataan jatkossa aluelohkossa? Eli 20/32, eli 62,5% peleistä on samoja joukkueita (5) vastaan. Niitä muita vastaan mitellään yhteensä 12 peliä. Paikallispeleissä on oma jytynsä, mutta meneekö hohtoa pois, ei ehkä ekana vuonna, mutta sanotaan kolmantena vuotena, jos vastustajat pysyvät samoina?
Toinen asia on tietysti se, että kun prosentti on iso, niin oman lohkon pelien merkitys sarjasijoitukseen on iso. Jos maantieteellisten lohkojen tasollinen ero onkin jossain vaiheessa selkeä, niin kyllähän toinen lohko siitä hyötyy ja toinen kärsii. Siksi on mielestäni riski pelata näin iso määrä peleistä alueellisissa lohkoissa.
Maantieteellisesti Pirkanmaan joukkueet ovat jossain määrin olleet hyvällä paikalla tähän asti, vaan eivät enää. Kyllähän Turku/pääkaupunkiseutu-lohko on tässä systeemissä ylivoimainen voittaja. Turku-Lahti on toki jonkinlainen matka (241 km), mutta esim. Tampere-Seinäjoki on jo pidempi kuin Espoo-Turku. Sen lisäksi vielä pidemmät reissut syntyvät Jyväskylään ja Ouluun.
Ihan selvää on, että tästä systeemistä ei saa koskaan tasaista, mutta ihan siksi kannattaisi miettiä, että kannattaako näitä lohkon sisäisiä pelejä olla näin paljon suhteessa? Jos paikalliskierros olisikin vain viiden pelin mitassa, niin pitäisin sitä erittäin järkeävänä uudistuksena. Myös tasolohkokierros saa täältä yhden äänen.
Nooh, ainakin ottelumäärä väheni.
Karsinta ja nousu
Iso positiivinen nosto lähtee siitä, että liigan runkosarjan viimeinen tippuu tulevalla kaudella. Se on ainoa oikea ratkaisu ja piste. Ja hienoa, että Divarista nousee varmasti yksi tilalle.
Nousukarsinta eli Divarin pudotuspelit onkin sitten kysymys erikseen. Miksi ihmeessä Divareiden kahdeksan parasta pääsee tavoittelemaan nousua? Jos äsken puhuttiin isosta prosenttivääristymästä, niin sitä se on tässäkin. Naisten Divarin 8. joukkue lähtee pudotuspeleihin (eli liigakarsintoihin) sarjassa, jossa on ensi kaudella 10 joukkuetta. Miesten Divarissa Suomen 20. paras joukkue voi nousta Divarin pudotuspeleistä liigaan kuten naisissakin.
Tätä ei tarvitsisi tehdä näin. Tasonmittauksesta puhutaan siten, että se voi olla ainoastaan jokin ottelusarja sarjatasojen välillä. Miksei tasonmittaukseksi lasketa runkosarjaa? Jos kerran liigan viimeinen putoaa, niin Divarin runkosarjan paras joukkue nousee. Sarjan huonoin ja sarjan paras. Siinä se taso on mitattu.
Vaihtoehtoisesti pienimuotoisemmat pudotuspelit olisivat ihan paikallaan myös. Nyt pelataan laajat pudotuspelit, ja arvaan vastaukseksi: seurat halusivat.
Esitän nyt todella vakavan kysymyksen lajipäättäjille: Miksi aiemmin (pari vuotta) jauhettiin, että liigan nousemiseen pitää olla tarpeeksi kypsä ja pitää olla kunnon tasonmittaus ja niin edelleen? Mikä oli perustelu sille puheelle?
Koska: uuden sarjajärjestelmän perusteella Divarissa on kahdeksan liigakelpoista joukkuetta, jotka voidaan kaikki huoletta nostaa ylemmälle tasolle. Nyt siis parissa vuodessa kasvoi pari liigakelpoista joukkuetta lisää, mutta aiemmin ei ollut yhtäkään varmaa, ellei se sattunut voittamaan liigajoukkuetta karsintasarjassa.
Divarin Superfinaalissa on ihan hyvää ajatusta taustalla, enkä haluaisi sitä tyrmätä äkkiseltään. On hyvä muistaa, että on iso merkitys mitkä joukkueet siinä minäkin vuonna pelaavat.
Urheilullisesti se on tietysti raaka tapa ratkaista nousija, mutta panoksen kovuus luo kyllä hienon jännitteen. Loisi vielä paremman, ellei olisi erillinen päätös siitä, että finaalin häviäjä karsii liigan sijan 11 joukkuetta vastaan. Tätä sarjaa ei oikeasti tarvittaisi.
Omat näkemykset muutoksista ovat osin kriittisiä, osin positiivisen odottavaisia. Esimerkiksi liigan aluelohkojako voi olla paljon tässä maalailtua parempi uudistus. Toisekseen Divarin pudotuspeleissäkin voidaan nähdä uutta ja hienoa, joten senkin suhteen tulee olla varovaisen odottavainen. Nyt ainakin Divarin voittamisessa on selkeä panos.
Lienee silti paikallaan katsoa myös uhkakuvia, sillä pienillä viilauksilla voisi tulla vielä parempi lopputulos.