Pudotuspelit käyntiin jättiyllätyksellä – Classic nöyrtyi maalijuhlissa kotikentällään EräViikingeille

EräViikinkien superkausi sai jatkoa ensimmäisessä pudotuspeliottelussa. Kuva: Ainesmedia

Miesten salibandyliigan puolivälierät käynnistyivät yllätyksellä, kun EräViikingit haki Lempäälästä 11-10-vierasvoiton runkosarjan voittaneesta Classicista.

Classic oli ottelun alussa 2-0-johdossa, mutta avauserän jälkeen ErVi johti 3-2. Toisessa erässä kotijoukkueella oli hyvät vaiheensa, mutta molempien joukkueiden tehokkaan maalinteon myötä kolmoserään mentiin lukemin 6-6. Kolmoserässä ErVi oli kuskin paikalla ja voitti erän lopulta maalilla.

Joukkueiden välillä suurin ero tuli puolustuspelissä ja kenttätasapainossa, mikä oli tamperelaisilla ajoittain jopa aivan karmealla tasolla. Kokonaisuutena ErVikään ei onnistunut parhaalla tasollaan, mutta oli kahdesta joukkueesta parempi osapuoli. EräViikingit pärjäsi Classicille hyvin jo runkosarjassa, mutta isompi yllätys piilee lopullisessa tuloksessa. Maalintekokilvassa sen ei pitäisi lähtökohtaisesti kaataa nimivahvaa tamperalaisryhmää, mutta onnistui tällä kertaa myös siinä.

Vaiherikkaassa kamppailussa ErVin nuori Otto Ukskoski iski tehot 2+3 ja Simon Stransky 2+2. Molemmille pudotuspeliottelu oli uran ensimmäinen Classicin puolelta Tiitus Salokangas onnistui pistein 3+1.

Toisessa miesten puolivälierässä Oilers otti heti niskalenkin Happeesta, joka esitti pelissä hyviä otteita 3-9-tappiosta huolimatta. Oilersin tehopelaajia olivat Aaro Astala (2+2) sekä Heikki Iiskola (2+1), Justus Kainulainen (2+1) ja Markus Markkola (1+2).

Miesten liigan puolivälierät:
Oilers-Happee 9-3 Oilers johtaa voitoin 1-0. (Välieriin neljä voittoa)
Classic-EräViikingit 10-11 EräViikingit johtaa voitoin 1-0.

Naisten liigan puolivälierät:
FBC Loisto-EräViikingit 3-5 FBC Loisto johtaa sarjaa 2-1 (Välieriin kolme voittoa)

Naisten liigakarsinnat:
SB Welhot-Blue Fox 6-1 (Welhot karsinnan toiseen vaiheeseen voitoin 3-0)
Jokerit-Northern Stars 3-2 (Jokerit johtaa sarjaa voitoin 2-1)