Torstaina salibandyn pääsarjoissa miteltiin puolivälieriä ja liigakarsintaa.
Tilanneseurannan ensimmäisessä osiossa EräViikingit isännöi sarjajohtana Classicia. Classic osui ensimmäiseen kolmeen minuuttiin kahdesti ja peli oli avauskympin ajan näpeissä. Toisella kympillä ErVi sai enemmän pallonhallintaa ja pyöritteli pitkän siirretyn rangaistuksen aikana kavennuksen Tuomas Ahon toimesta. Avauserän lukemat 2-1 vastasivat kohtuullisen hyvin tapahtumia.
Toisessa erässä Classic avasi maalinteon Jami Mannisen osumalla, joka syntyi ErVin pallonmenetyksestä. Classic johti kahdella maalilla pitkään ja pelasi kohtuullisen hyvin. Jacob Kerolan kevätpörriäinen yllätti kuitenkin Lassi Torisevan ajassa 27.46 ja kyseessä oli taas maalin peli. EräViikingeillä oli tässä vaiheessa melko hyvä ote peliin.
Toisen erän toisella kympillä ensin Oskari Heikkilä maalasi salamahyökkäyksestä, ja pari minuuttia myöhemmin puolivälierissä hyvään kevätvireeseen yltynyt (lue: viime aikoina omalle tasolle palannut) Alpo Laitila teki yhden kauden soolomaaleista. Laitila on esiintynyt vahvasti molemmissa puolivälieräpeleissä. Classic sai erän päätösvitosella vielä kaksi ylivoimaa, joista toisen Ville Lastikka päätti maaliin. 6-2-lukemat kuitenkin mairittelivat Classicia kahden erän jälkeen.
Pääkallon tilanneseuranta siirtyi Nokialle päätöserän osalta. Classic voitti pelin maalein 9-4 ja Teemu Karppanen teki uransa ensimmäisen pudotuspelipisteen maalin muodossa. Tilastoista nostettakoon Laitilan (1+2) lisäksi Tiitus Salokangas (2+1). Sarja jatkuu lauantaina Classicin kotikentällä tilanteessa 1-1.
Nokialla kolmas erä lähti tilanteessa 2-2 liikkeelle. Kolmannessa erässä kotijoukkue KrP vei SPV:tä pallon kanssa todella vahvasti. SPV:n toivoja olivat keskialueen katkot, nopeat pistot sekä vanhojen aikojen helmasynti: pitkät pallot. Maaleja ei kuitenkaan nähty kolmoserässä, kiitos varsinkin upeaa kautta pelaavan SPV-vahti Teppo Liukkosen (26 torjuntaa koko ottelussa).
Jatkoajalla SPV:n peli oli jopa vielä enemmän jumissa ja KrP:n voitto näytti väistämättömältä. Lopulta ei tarvittu liiallista hieromista, kun pudotuspelipelaajan perikuva Valtteri Viitakoski punnersi maalille, ja iski voittomaalin ajassa 70.29. Kyseessä oli vasta sarjan avauspeli. KrP johtaa 1-0 ja sarja jatkuu lauantaina Seinäjoella.
Päivän tulokset:
Miesten liigan puolivälierät
EräViikingit-Classic 4-9 Sarja tilanteessa 1-1, välieriin neljällä voitolla.
Nokian KrP-SPV 3-2 ja. KrP johtaa sarjaa 1-0, välieriin neljällä voitolla.
Miesten liigan karsinnat
LASB-SalBa 5-3 LASB johtaa sarjaa 1-0, ja liigakarsinnan toiseen vaiheeseen vaaditaan kolme voittoa.
Naisten liigan puolivälierät
SB-Pro-SSRA 2-1 ja. SB-Pro johtaa sarjaa 2-1, ja välieriin pääsee kolmella voitolla.