Suomalaisvalmentajien joukkueilla menee vahvasti salibandyn ulkomaisissa huippusarjoissa.
Joonas Naavan johtama Florbal MB on Tshekin liigan kärjessä, kun runkosarjaa on pelaamatta neljä peliä tai vähemmän. Joukkue on menettänyt viimeisessä 15 pelissä vain yhden pisteen ja ero kakkosena olevaan Tatran Stresoviceen voi kasvaa viiteen pisteeseen jo tiistaina.
Sunnuntaina joukkue tarjosi melkoisen shown, kun se kaatoi otsikoissa aiemmin olleen sarjajumbo Brno Bulldogsin peräti maalein 22-3. Suomalaispelaajista Joakim Lund iski peräti tehopisteet 3+6 kamppailussa ja Iiro Lankinen osui kertaalleen. Lund on ollut runkosarjan tehokkain suomalaispelaaja tehoin 22+24 ja on sarjan pistepörssin yhdeksäs.
Bulldogsia edustaa kolmekin suomalaista, mutta vain Teppo Salo oli ottelussa mukana. Jaakko Hautamäki ja Nuutti Hurme eivät pelanneet ottelussa, mutta suomalaisille tuttu ex-Jymy-vahti Martin Hanousek oli maalilla noin puolet pelistä.
Mlada Boleslav on iskenyt tähän mennessä 231 maalia sarjassa, mikä on kova määrä, mutta tulee tuskin rikkomaan viime vuonna tekemäänsä sarjan maaliennätystä (304 osumaa). Tshekin sarjasysteemissä kärkikuusikko menee puolivälieriin, sijoilla 6-10 pelataan neljännesvälierät ja häntänelikko karsii. Florbal MB nähdään siis varmuudella puolivälierissä ja Brnon joukkueen karsintakohtalo on myös varmistunut.
Sveitsissä pudotuspelivaihe
Sveitsin liigan runkosarja päättyi viime viikolla, sillä siellä pelataan vain 22 ottelua pääsarjavaiheessa. Runkosarjan voitti nimivahva Zug United, jota valmentaa suomalaisluotsi Jarkko Rantala. Kakkoseksi ylsi SV Wiler-Ersigen, jonka valmennusryhmään kuuluu Tatu Väänänen.
Suomalaispelaajista Zugin Sami Johansson (36+16) ja Miko Kailiala (28+16) olivat pistepörssin kakkonen sekä kolmonen ruotsalaistähti Albin Sjögrenin (19+54) jälkeen. Johansson voitti runkosarjan maalipörssin. Kymmenen joukossa suomalaispelaajista oli myös Könizin Rasmus Kainulainen (22+20). Top20-listalle ylsivät 14+24 tehtaillut Peter Kotilainen (14.) sekä 16+13 iskenyt Markus Sipronen (20.). Molemmat edustavat Thurgauta.

Puolivälieräparit ovat siis selvillä. Zug kohtaa puolivälierissä runkosarjan seiskan UHC Usterin, jossa ei ole suomalaispelaajia, mutta seuran urheilujohtajana toimii Markus Kulmala. Wilerin vastustaja on runkosarjan kasi Grasshopper Zurich. Jere Pulkkisen ja Nico Salon palattua Suomeen Wileriä edustaa pelaajapuolella enää Albert Koskinen ja GC Zurichissa ei ole lainkaan suomalaisväriä.
Parissa Rychenberg-Floorball Köniz nähdään runsaasti suomalaisväriä. Rychenbergin penkin takana ovat valmentajina Kari Koskelainen sekä Tero Kotilainen. Floorball Köniziä edustavat kentän puolella Kainulainen sekä Miska Mäkinen ja penkin takana Jami Herrala. Neljännessä parissa Kotilaisen, Siprosen, Christian Remeksen sekä Amos Jäppisen edustama Thurgau kohtaa Tigers Lagnaun. Jukka Ruotsalainen on Thurgaun päävalmentaja ja valmennustiimiin kuuluu myös Eetu Vehanen.
Suomalaisvalmentajat kaksoisjohdossa Ruotsissa
Ruotsin miesten liigan runkosarjassa on historiallisen mielenkiintoinen tilanne, kun suomalaispäävalmentajien joukkueet ovat kaksoisjohdossa vähän ennen runkosarjan loppua. Runkosarjaa on pelaamatta kaksi tai kolme peliä ja sarjaa johtaa Mika Kohosen luotsamaan Storvreta 60 kerätyllä pisteellä. Kakkosena tulee Jyri Korsmanin Växjö, jolla on piste vähemmän. Kolmantena oleva Falun on neljän pisteen päässä Växjöstä.
Tilanne sarjan hännillä on kiintoisa. Pahoista talousvaikeuksista kärsinyt Helsingborg näyttäisi tippuvan, vaikka sillä onkin vielä pisteiden valossa mahdollisuus selvitä. Matkaa karsintaviivan päälle on kuitenkin kuusi pistettä ja pelejä pelattavana kolme. Sijoilla 11-13 tilanne on äärimmäisen tiukka. Dalenilla on 20 pistettä, sijalla 12. olevalla Warbergilla 19 pistettä ja viivan alapuolella olevalla AIK:lla sama pistemäärä.
Runkosarjan pörssivoiton näyttää nappaavan Malte Lundmark, joka on tykitellyt tehot 38+26 tähän mennessä. Tehokkain suomalaispelaaja on ollut Linköpingin Kevin Söderling (21+12), joka on pistepörssin sijalla 25. Söderling on ollut tällä kaudella koko liigan tehokkain ulkomaalaispelaaja. Sarjan muita suomalaispelaajia ovat Växjön maailmanmestaripakki Eemeli Akola (4+3) sekä saman joukkueen maalivahti Santtu Strandberg.