Miesten F-liigan puolivälierissä TPS lähtee hakemaan revanssia viime kauden pudotuspeleistä, kun se kohtaa heidät viime kaudella kaataneen Westend Indiansin.
TPS:n nuori hyökkääjätähti Lauri Eloluoto pitää TPS:n runkosarjaa keskitason suorituksena. Turkulaisjoukkue oli lähtenyt runkosarjaan ilman mitään tiettyä tulostavoitetta.
– Olisi se voinut paremminkin mennä, mutta ihan hyvin se meni. Alkukausi oli hyvä, mutta sen jälkeen oli paljon pelejä, joita 50 minuutin jälkeen johdettiin, mutta lopussa sulettiin ja hävittiin.
– Ei meillä ollut mitään tiettyä sijoitusta, mitä lähdimme hakemaan. Yritimme tehdä parhaamme, ja tällä kaudella se riitti tuohon kuudenteen sijaan, Eloluoto kertoo.
TPS:n ja Indiansin välinen uusintasarja syntyi, kun runkosarjan kolmonen Nokian KrP valitsi niin ikään viime kauden puolivälierävastustajansa, runkosarjan viidenneksi nousseen SPV:n myös tällä kaudella.
Eloluoto kertoo osanneensa odottaa KrP:n valitsevan SPV:n, vaikka seinäjokelaiset olivatkin runkosarjan päätyttyä kahdeksan pistettä TPS:aa edellä.
– Ei se tullut minulle yllätyksenä. Olin aika varma, että KrP ei meitä valitse, vaan väistää luodin.
– Olemme pelanneet tällä kaudella ja aiemminkin KrP:ta vastaan aika hyvin. Siitä olisi tullut vaikea sarja KrP:lle, jos he olisivat meidät valinneet, hän pohtii.
Viime kaudella puolivälierissä pidemmän korren vei Indians, joka voitti sarjan viidessä ottelussa. Eloluoto ei halua kuitenkaan yliarvioida sitä, kuinka paljon revanssin halua viime kauden tappio tuo. Hän haluaa pitää keskittymisen tässä kaudessa.
– On siitä jonkinlainen hyöty, mutta ei sitä viime kautta voi liikaa ajatella. Nyt ollaan tässä kaudessa ja näissä peleissä. Se vie keskittymistä tästä kaudesta, jos viime kautta miettii liikaa.
Tällä kaudella Indians vei kaksi kolmesta joukkueiden välisestä kohtaamisesta. Otteluista jokainen oli kuitenkin tiukkoja, maksimissaan kahden maalin erolla päättyneitä.
Eloluoto uskoo omaan joukkueeseensa, ja että turkulaisryhmä onnistuu tiputtamaan kotietua hallitsevan Indiansin.
– Meillä on mennyt peli koko ajan eteenpäin, vaikka tulokset eivät aina sitä näytäkään. Olemme olleet loppukaudesta todella hyviä joissain peleissä. Uskon, että saamme tuon sarjan meille käännettyä.
Läpimurto liigatasolle
Puolivälieräsarjan aikana 21 vuotta täyttävä Eloluoto teki viime kaudella säväyttävän liigadebyytin, ja oli yksi sarjan parhaita tulokkaita. Tuolloin runkosarjassa syntyi tulokkaalle kovat tehot 25+14=39.
Tahti jatkui samanlaisena tällä kaudella, kun Eloluoto tykitti 27 maalia ja 40 pistettä, voittaen TPS:n sisäisen maalipörssin selvästi.
Nuori hyökkääjä kertoo tehoilun olevan hänelle tuttua jo junioriajoilta.
– Olen aina ollut maalintekijä ja saanut pisteitä. Kaverit vierelläkin ovat aina onnistuneet. Se on jotenkin siitä lähtenyt. Olen aina pelannut samalla tasolla kuin vastustajakin, joten sitä ei ole liikaa miettinyt koskaan, vaan pelannut aina omilla vahvuuksilla, SBS Maskun kasvatti kertoo.
Eloluoto sanoo, ettei hän ole pelillisesti joutunut muuttumaan siirryttyään liigaan. Isoimmat muutokset tulivat harjoittelussa, intensiteetissä ja pelimäärissä.
– Treenejä on enemmän ja ne ovat kovempia, pelit ovat kovempia, pelitahti on kovempi ja pelitaktiikka on vähän erilaista. Ei kuitenkaan mitään radikaalia muutosta ole joutunut tekemään omassa pelissä.
Uran ensimmäiset pudotuspelit F-liigassa olivat Eloluodolta nopeasti ohi. Viidessä ottelussa tippuminen jätti nuorelle pelaajalle nälkää, mutta myös opetti arvostamaan pudotuspelejä uudella tavalla.
– Juuri viikonloppuna mietin, ettei niistä jäänyt mitään mieleen, kun ne loppuivat ennen kuin ne kerkesivät alkamaan.
– Se jätti nälkää. Jäi myös sellainen, että haluaa nauttia niistä pleijareista, kun niissä on. Tajusi vähän, ettei ne ole itsestäänselvyys. Siitä mahdollisuudesta pitää nauttia.
Korjaus 24.3. 21:09 Eloluoto on SBS Maskun, ei SBS Wirmon kasvatti.