Yli 3000 päivää debyytin jälkeen liigauran avausmaalin tekijä ei ole saanut kaikkea iloa irti: ”Mieluummin olisin ottanut voiton”

Kaudella 2016-17 liigassa debytoineen Vili Aholan (vasemmalla) liigauran avausmaali syntyi sunnuntaina. Kuva: Esa Jokinen

Sunnuntain OLS-LASB-ottelussa nähtiin harvinaisen pitkän putken katkeaminen, kun LASB-puolustaja Vili Ahola onnistui ensimmäistä kertaa liigaurallaan maalinteossa.

26-vuotias Ahola pelasi sunnuntaina liigauransa 89. ottelua pudotuspelit mukaan lukien. Vaikka ottelumäärä on todella maltillinen, on Aholan liigadebyytin jälkeen vettä ehtinyt virrata Kymessä paljon.

Ahola teki liigadebyyttinsä syyskuussa 2016, jolloin Kosken Dynamon kasvatti oli LASBin kokoonpanossa seuran ensimmäisessä liigapelissä. Salibandyasiantuntija Toni Lötjösen X:ssä julkaisemien laskelmien mukaan tuosta debyytistä oli ehtinyt kulua 3082 päivää ennen liigauran ensimmäistä maalia.

– Vähän ristiriitaiset fiilikset. Olihan se kivaa tehdä maali, mutta mieluummin olisin ottanut voiton, Ahola kommentoi 4-5-jatkoaikatappioon päättynyttä ottelua.

Maali oli juuri sen näköinen, kuin yli kahdeksan vuotta sitten liigadebyytin tehneen pelaajan avausmaalin voi odottaa näyttävän. Ahola nousi puolustajan paikalta vasenta laitaa pitkin ja lähetti lättysyötön takatolpalle kohti Emil Karkulowskia. Pallo vaihtoi kuitenkin suuntaa OLS-puolustaja Eetu Ijäksestä ja painui verkon perukoille.

– Voin kyllä myöntää, etten siinä suoraa maalia yrittänyt. Harvemmin tulee tuollaisia nousuja tehtyä. Enemmän olen ollut puolustavassa roolissa. Kyllä siellä välillä hyökkäysmahdollisuuksia tulee, ja silloin mennään.

Aholan liigaura uhkasi jäädä lyhyeksi, sillä tulokaskauden 16 ottelun jälkeen seuraavalla kaudella liigaotteluita tuli vyölle vain kaksi. Seuraavia saatiin odottaa vuosia, sillä Aholan tie vei LASBin A-junioreiden kautta kakkosdivariin kasvattajaseuransa Kosken Dynamon paitaan kaudeksi, ennen kahden kauden taukoa salibandysta.

Liekki pelaamiseen syttyi kuitenkin uudelleen, ja paluukaudellaan 2022-23 Ahola pelasi sekä Kosken Dynamon paidassa kakkosdivaria että LASBin riveissä F-liigaa.

– Se oli niitä koronavuosia. Ei ollut intoa salibandyyn silloin. Oli vähän muita juttuja, joten pidin pelitaukoa siinä.

– Siinä oli ollut muutama vuosi taukoa, joten oli kiva mennä pelailemaan kakkosdivariin, ja löytää uudestaan salibandyn ja liikunnan iloa. LASB oli tuttu ympäristö, tuttuja valmentajia ja paljon vanhoja pelikavereita. Kävin ensin paikkailemassa treeneissä. Oli helppo hypätä mukaan treenirinkiin ja lopulta pelaamaan.

Kuluva kausi on ollut LASBille haasteellinen. Se on miesten F-liigan viimeisellä sijalla menossa kohti putoamiskarsintoja. Ahola näkee vaikeuksille useamman eri syyn.

– Meiltä lähti paljon kovia pelaajia ja johtajuutta pois, muun muassa Tino Nivala ja muita LASB-ikoneita. Tilalle tuli nuoria, potentiaalisia pelureita, mutta kokemusta lähti ja valmennus vaihtui, joten se ottaa oman aikansa. Kauden aikana on ollut loukkaantumisia, kuten kaikilla, mutta se ehkä näkyy alemman kastin joukkueissa herkemmin, hän pohti.

Vaikka LASB on ollut liigan jumbosijalla läpi kauden, ei karsintoja ole ajateltu vielä mihinkään. Niitä kohti lahtelaisryhmä lähtee kuitenkin luottavaisin mielin.

– Kaikki varmasti tiedostaa tilanteen. Ei me olla itse karsintoihin valmistauduttu mitenkään, vaan olemme keskittyneet oman pallollisen pelin parantamiseen. Emme tiedä vielä edes, ketä vastaan pelaamme.

– Vaikka kausi on ollut vaikea, joukkuehenki on todella hyvä. Tietysti itseluottamus ei ole ihan tapissa tappioiden jälkeen, mutta luotamme kyllä siihen, että omalla, hyvällä pelillä hoidamme karsinnat.