Kaltiaisella oli syyskaudella siviilielämän haasteita: “Tuli sellainen mielialan lopahdus”

Joonas Kaltiainen kohtaa seuraavaksi kasvattajaseuransa Oilersin. Kuva: Juha Hautakangas/salibandy.fi

Westend Indians kaatoi puolivälierävaiheessa TPS:n 4-1 ja kohtaa seuraavaksi paikallisvastustaja Oilersin perjantaina alkavassa välieräsarjassa.

Indians ja TPS pelasivat viisi tiukkaa ottelua, ja Indiansin voittojen takuumiehenä toimi hyvään vireeseen päässyt maalivahti Joonas Kaltiainen. Hyvän vireen taustalla ei kuitenkaan ole mitään taikatemppuja.

– Eipä tässä oikeen ole mikään muuttunut. Pidemmän aikaa on kulkenut omasta mielestä ihan hyvin. Minuutteja ei ole tullut hirveesti, mutta ollut jo monta kuukautta hyvä meininki, Kaltiainen toteaa.

TPS-sarjassa ei laukauksilla juhlittu, ja maalivahdit joutuivat olemaan pitkiäkin aikoja toimettomina. Kokenut Kaltiainen ei kuitenkaan antanut sen haitata.

– Kyllä se on omanlainen haaste. Tietenkin aina toivois, että tulis vetoja tasaiseen tahtiin ja pysyis hyvä rytmi torjumisessa. Mutta ei tässä sarjassa hirveesti tullut ongelmia, pystyin hyvin pitämään mielen pelissä. Vaikka välillä joutui niinkin pitkään seisoskelemaan, että kerkes hiki kuivumaan ja tulemaan kylmä, mutta mieli pysyi virkeenä.

Runkosarjassa Kaltiainen jakoi torjuntavastuun Juuso Jokisalon kanssa. Jokisalo pelasi runkosarjassa enemmän, mutta Kaltiainen nappasi ykkösvahdin paikan pudotuspeleihin. Välit maalivahtikaksikolla ovat kuitenkin kunnossa.

– Meillä on tosi hyvä dynamiikka. Ei ole omalla uralla tullut vielä sellaista maalivahtia vastaan, jonka kanssa ei homma natsais. Meil on tosi hyvä meininki, ennen reenejä heitellään tikkaa ja reenien jälkeen vähän lisää tikkaa ja puhutaan asioista. Molemmin puolin, ainakin omasta mielestä, homma toimii, Kaltiainen kertoo.

Syyskaudella Kaltiaisella oli vaikeampi jakso elämässä, ja se heijastui myös kentälle. Nyt kuitenkin vaikeudet ovat takanapäin.

– Se mitä teki ihan normielämässä, ei oikein maistunut. Tuli sellainen mielialan lopahdus, ehkä jonkinnäköinen kaamosmasennus silloin loka-marraskuun pimeinä hetkinä. Mutta niistä on päässyt nyt eteenpäin, Kaltiainen sanoo.

Seuraavaksi katse kääntyy kohti Espoon derbyä. Oilersin kasvatti Kaltiainen pelasi öljymiesten riveissä 11 kauden ajan, reilusti yli 300 ottelua, ja palkintokaappiin tuli täytettä kahden hopean ja kahden pronssin muodossa.

– Upeilla ajatuksilla lähdetään. Henkilökohtaisesti aika upee sarja tulee olemaan. Vielä ei ole tarkemmin ehditty tutustumaan, vaikka tuttuja kavereita ja tuttu jengi onkin vastassa, Kaltiainen tunnelmoi.

Espoon derby on uusinta viime vuodelta. Silloin Oilers oli piirun verran parempi voittaessaan Indiansin dramaattisen ottelusarjan jälkeen otteluvoitoin 4–3. Kaltiainen ei ollut osallisena tässä sarjassa, sillä viime vuonna hän pelasi Ruotsissa Team Thorengruppenin joukkueessa.

– Niille jotka olivat viime vuonna pelaamassa sitä sarjaa jäi varmasti jotain hampaankoloon ja hyvä kiukku saadaan siitä, Kaltiainen uskoo.

Oilersin kokoonpanosta löytyy runkosarjan maalipörssin voittaja Justus Kainulainen ja samaisen pörssin kolmonen Aaro Astala. Varsinkin Kainulainen on tuttu mies Kaltiaiselle.

– Aika monet treenit ollaan vedetty kimpassa, kyllä on jotain haisuu mitä sieltä saattaa tulla, Kaltiainen naurahtaa.