Runkosarjan voittaja Tampereen Classic kohtaa Nokian KrP:n yllättäneen SPV:n miesten salibandyliigan välierissä.
Missä joukkueet onnistuivat puolivälierissä?
Classic onnistui alkukompuroinnistaan huolimatta tekemään paljon maaleja EräViikinkejä vastaan. Siinä avitti ensinnä se, että joukkueen kentälliset on tällä hetkellä muodostettu fiksusti ja niiden kemiat ovat hyvät. Toisekseen joukkueen pallollinen peli on ollut erinomaisella tolalla ja puolivälieräsarjassa se teki komeita maaleja niin pitkistä kuin lyhyemmistäkin hyökkäyksistä. Hyökkäyspelin vahvuus on näkynyt läpi kauden.
SPV onnistui puolivälierissä aivan huimalla tasolla puolustus-, mutta aivan eritoten maalivahtipelissään. Viisikkopuolustuksen tiiviys avitti maalivahti Teppo Liukkosen onnistumista, mutta Liukkonen sai silti ajoittain seistä päällään ja oli yksittäisenä pelaajana merkittävin tekijä välieräpaikan kannalta. SPV:llä pysyi sarjassa myös maltti puolustaa tiiviisti pitkiä aikoja, mikä ei ole itsestäänselvää.
Missä jäi parannettavaa puolivälierissä?
Classicilla oli varsinkin puolivälierien avauspelissä yllättäviä vaikeuksia kenttätasapainon ja puolustuspelaamisen suhteen. Tämä osa-alue kuitenkin parani sarjan edetessä. Silti selkeimmät kysymysmerkit Classicin osalta liittyvät puolustuspelaamiseen ja myös maalivahtipeliin, joka ei ollut ErViä vastaan tarpeeksi korkealla tasolla. SPV:tä vastaan tasapainolla on iso painoarvo, koska joukkue todennäköisesti puolustaa syvällä ja iskee nopeasti vastaan.
SPV voitti puolivälieräsarjan, ja sen taustalla oli parantunut pallollinen peli. Silti pallollinen peli ei ollut vielä erityisen laadukasta. Classicia vastaan tulee kovempi haaste sen suhteen, minkälainen paine puolustajilla on ja sen suhteen kuinka pitkiä hyökkäysten pitää olla. SPV oli todella tehokas puolivälierissä, mutta loi verrattaen vähän maalipaikkoja.
Onnistuja?
Alpo Laitila, Classic
Laitila on saanut osakseen arvostelua kauden aikana, mutta nyt vauhdikas ja taitava pakki on ollut elementissään. Teki jo enemmän maaleja kuin runkosarjassa ja tehosaldo 2+7 on pakin paikalta kova lukema. Classic tarvitsee Laitilan luovuutta ja liikettä SPV-muurin murtamiseksi.
Riku Hakanen, SPV
Liukkonen oli SPV:n MVP puolivälierissä, mutta oli Hakasenkin rooli valtava. Pohjalaislaituri oli mukana yli puolessa joukkueen maaleista koko sarjassa, ja loi alati maalinteon uhkaa ollessaan kentällä. On kasvanut isoksi pelaajaksi eritoten tällä kaudella.
Pelaaja jolta voi odottaa enemmän?
Lassi Toriseva, Classic
Toriseva ei kuulunut Classicin onnistujiin puolivälierissä. Varsinkin sarjan alun pelit olivat melko heikkoja. Paransi otteitaan sittemmin. SPV:tä vastaan tuskin joutuu kovin kovan tulituksen kohteeksi, joten otettavissa olevat pitäisi torjua. Pystyy nähtyä parempaan.
Juho Repo, SPV
Ei pelannut huonosti, mutta oli paikoin paineen alla virhealtis pakkina. Runkosarjassa iski mukavan määrän tehopisteitä, mutta nyt tehoja ei tullut lainkaan. Selkeästi nimenomaan ykköskentällisen pallollisena pakkina, tehojakin on syytä odottaa.
Näin pelataan:
10.4. klo 18.30. Classic – SPV, Bläk Boks, Lempäälä
13.4. klo 18.30 SPV – Classic, Seinäjoen Urheilutalo
15.4. klo 18.30 Classic – SPV, Bläk Boks, Lempäälä
17.4. klo 18.30 SPV – Classic, Seinäjoen Urheilutalo
Tarvittaessa
19.4. klo 17.30 Classic – SPV, Bläk Boks, Lempäälä
21.4. klo 17.00 SPV – Classic, Seinäjoen Urheilutalo
23.4. klo 18.30 Classic – SPV, Bläk Boks, Lempäälä
Kumpi jatkaa?
SPV eteni välieriin ikään kuin ”todennäköisyyksiä vastaan”. Se onnistui kääntämään pienet marginaalit hienosti edukseen. On kuitenkin hyvä muistaa, että useammassa pelissä sillä onnistui niin sanotusti kaikki, ja onnikin oli vielä myötäinen ajoittain. Se ei poista hienon puolustus- ja maalivahtipelin saavutuksia. Kun lisätään soppaan se, että SPV on ollut Classicille vaikea vastus runkosarjassa jo pitkään, niin ollaan mielenkiintoisten asioiden äärellä.
SPV on tällä hetkellä henkisesti vahva, mutta pelillisesti se on jäljessä. Classicin henkistä tolaa pitäisi pystyä heiluttamaan kuten KrP:ta vastaan, mutta saman tempun toistaminen vaatii jo melkoista ihmettä. Runkosarja ei ole sama kuin pudotuspelit ja Classic etenee finaaleihin voitoin 4-1. Pontimena toimii selkeästi parempi pallollinen peli, voittamisen rutiini sekä maalintekovoima.
—
Lisäanalyyseja tarjolla alkuviikosta julkaistavassa KalloCastin jaksossa.