Salibandyliiton hallitus kokoontui maaliskuun lopulla. Kokouksessa muun muassa vahvistettiin tulevat sarjauudistukset. Salibandyliiton koko tiedotteen voi lukea täältä.
Ensi kaudella miesten sarjassa pelataan kaksinkertainen runkosarja, jonka lisäksi pelataan kaksinkertainen sarja kahdessa kuuden joukkueen lohkossa. Näin ollen runkosarjassa kertyy yhteensä 32 ottelua joukkuetta kohden. Toinen merkittävä muutos on, että runkosarjan viimeinen joukkue putoaa suoraan Divariin. Lisää sarjauudistuksista voi lukea täältä.
– F-liigan miesten sarjan osalta kaksin- tai kolminkertainen sarjajärjestelmä ei ollut optimaalinen, joten on hienoa, että kilpailusektorimme pystyi joukkueiden kanssa rakentamaan uuden, perinteisestä poikkeavan sarjajärjestelmän. Tämä tuo mm. lisää paikalliskamppailuja ja vähentää matkustusta, mistä on hyötyä niin faneille kuin seuroillekin, kommentoi liittohallituksen puheenjohtaja Kaarina Vuori Salibandyliiton tiedotteessa.
Kokouksessa päätettiin myös uudesta palkintokategoriasta: jatkossa vuosittain palkitaan vuoden parapelaaja.
Muita kokouksen aiheita olivat muun muassa plusmerkkinen tilinpäätös sekä useat vuosittaiset kilpailutoiminnan asiat, kuten kilpailusäännöt ja sarjajärjestelmät.