Härmä palaa KrP:n penkin taakse: ”Tärkeintä on, että joukkue saa toimintarauhan”

Jarmo Härmä nähdään jälleen ensi kaudella Nokian KrP:n päävalmentajana. Arkistokuva: Esa Takalo/salibandy.fi

Jarmo Härmä palaa Nokian KrP:n päävalmentajaksi. Seura on hänelle ennestään tuttu, sillä hän valmensi nokialaisia vuosina 2017–2022.

Mikä sai Härmän palaamaan kolmen vuoden tauon jälkeen? Hänen mukaansa ajoitus oli nyt otollinen.

– Aika, paikka ja pesti kohtasivat. Sopivaan aikaan tuli kyselyä, olisiko kiinnostusta. Yksi tärkeimmistä asioista oli se, että tiedän, että kasassa on tosi hyvä jengi. Tuttu joukkue, tuttu toimintaympäristö joten tiedän, mihin olen ryhtymässä. Se helpotti päätöksentekoa.

– Seura on muodostunut minulle todella tärkeäksi. Olen valmentanut viisi vuotta edustusjoukkuetta, ja tämän niin sanotun taukoajan olen ollut mukana seuran junioritoiminnassa, Härmä kertoo.

KrP:ssa on tapahtunut kauden päätyttyä merkittäviä muutoksia kun sekä valmennus että molemmat maalivahdit vaihtuvat.

– Isoja muutoksia on, ei siitä pääse yli eikä ympäri. Toisaalta siellä on runko, joka on ollut pitkään Nokialla. Siitä on alkanut muodostua ydinryhmä. Onhan tämä hyppy uuteen, mutta koen, että siellä on tehty jo pitkään hyviä asioita. Nyt pääsee rakentamaan vanhan hyvän työn päälle. Pienillä viilauksilla toimintaan ja pelaamiseen uskon, että meillä on mahdollisuus lunastaa joukkueen potentiaali, Härmä pohtii.

Härmän apuvalmentajaksi liittyy Jani Lämsä, joka valmensi tällä kaudella OLS:aa, josta hän sai kuitenkin potkut juuri ennen oululaisten liigakarsintoja. Lämsä on Härmälle entuudestaan tuttu, mikä on hänen mukaansa tärkeä asia.

– Lämsä on nälkäinen kehittymään ja siitä yksi osoitus on sählyn perässä muutto 500 kilometrin päähän. Hän on minulle pitkältä ajalta tuttu ja koenkin, että on tärkeä että meillä on hyvää kemiaa jo valmiina eikä tutustumiseen mene ylimääräistä aikaa ja energiaa. Täydennämme hyvin toisiamme sillä hänellä on vahva osaaminen ja tausta puolustuspelistä niin pelaajana kuin valmentajana, Härmä kuvailee.

Tulevasta valmennusryhmästä jatkavat fysiikkavalmentaja Eeli Halonen sekä maalivahtivalmentaja Santtu Kanerva.

Oikea suunta – pieniä viilauksia

Härmän mukaan KrP:ssa on jo tehty paljon asioita oikein, vaikka mestaruutta ei ole vielä tullut. Hän haluaa tuoda mukanaan ennen kaikkea työrauhan.

– Tärkeintä on, että joukkue saa toimintarauhan, jotta energia kohdistuu oikeisiin asioihin. Liian monen asian ympärillä on ollut liikaa myrskyä. Toimintaympäristön vakauttaminen, rauhallinen eteneminen ja olennaisen löytäminen ovat tärkeimpiä asioita.

Härmä puhuu paljon myös ”tarinasta”, joka pitää saada myytyä paitsi seuralle ja sen junioreille, myös koko yhteisölle.

– Kaikkein voimakkaimmin koen tämän omien junioreiden ja jäsenistön kautta. Heidät pitää saada entistä enemmän mukaan. Meidän edustusjoukkueen väen on laskeuduttava seuran jäsenistön tasolle ja saatava heidät mukaan tähän tarinaan. Siellä on valtavasti potentiaalia, Härmä linjaa.

Härmä on ollut mukana seuran junioritoiminnassa jo pitkään eikä aio kokonaan jättäytyä siitä pois päävalmentajapestinsä aikana. Junioripuoli on hänen mukaansa mennyt eteenpäin, vaikka kehitettävää edelleen on.

– Vuosi vuodelta on menty eteenpäin. Haluan olla pienessä roolissa mukana auttamassa valmentajien kehittymistä. Junioripuolen on edelleen kehityttävä, mutta siellä on otettu pieniä, hitaita, mutta tärkeitä askelia. Niitä pitää pystyä ottamaan lisää, Härmä sanoo.

Aikaisempaa parempi valmentaja

Viime vuodet Härmä on toiminut Eerikkilän urheiluopistolla valmentajakouluttajana. Siellä hän on työskennellyt pelaajapolun vanhimpien poikajunioreiden kanssa ja toiminut myös juniorimaajoukkueiden päävalmentajana, Ruudun asiantuntijana sekä järjestänyt valmentajakoulutuksia Salibandyliitolle.

– Todella mielenkiintoista touhua on ollut. Olen saanut toimia monessa eri roolissa niin huippu- kuin juniorisalibandyn parissa. Olen saanut kattavasti kosketusta eri asioihin ja koen, että nyt alkaa olla sopivasti kokemusta ja näkemystä. Uskon olevani aikaisempaa parempi valmentaja ja sitä tässä lähdetään mittaamaan, Härmä sanoo.

Suurelle yleisölle Härmä on tuttu erityisesti Ruudun salibandylähetysten asiantuntijana. Uusi päävalmentajapesti vie kuitenkin nyt pääroolin, joten studiotehtävät jäävät taka-alalle.

– Se on ollut minulle todella rakasta touhua, ja meillä on ollut huippuporukka sen tekemisessä. Se on käytännössä sitä, mitä liigavalmentajakin tekee. Mutta aktiivivalmentajana studioon ei ainakaan lähtökohtaisesti lompsita.

– Jostain pitää luopua, että saa seuraavan tarinan käyntiin.