Happee-kolmikko pelaa näissä seuroissa – Koljosen, Junkkarisen ja Aatu Knuutin osoitteet selvillä

Jonne Junkkarinen jatkaa uraansa Sveitsissä. Kuva: Juha Hautakangas/F-liiga

Viikon sisällä on selvinnyt lisää Happee-pelaajien uusia osoitteita.

Viime viikolla Justus Kainulaisen jättisiirron jalkoihin jäi se, että Jonne Junkkarinen siirtyy Happeesta Unihockey Basel Regioon Sveitsin liigaan. Vuoden 2016 maailmanmestari on pelannut Happeessa 406 liigapeliä (75+175) ja on vuoden 2014 Suomen mestari. Kokenut Junkkarinen on pelannut Sveitsissä vuosina 2018-20.

Kokonaisurasta voit kuunnella lisää tästä henkilökuvasta.

LASB sen sijaan kertoi keskiviikkona, että hyökkääjä Perttu Koljonen liittyy joukkueen vahvuuteen. Koljonen on LaSB:n kasvatti, mutta pelasi neljä ensimmäistä liigakauttaan Kooveessa, sen jälkeen neljä kautta LASBissa ja viimeiset kolme Happeessa. Tänä vuonna 30 vuotta täyttävä Koljonen on pelannut liigassa yhteensä 320 ottelua 176+114. Viime vuosina Koljosta on nähty myös puolustajan tontilla.

LASB kertoi samalla, että Matias Sihvonen siirtyy joukkueeseen Classicin junioreista kaksivuotisella sopimuksella. Aku Sirola teki kaksivuotisen jatkosopimuksen ja Janne Jaanus vuoden jatkopahvin.

Kauden jälkeen O2:sta Happeeseen siirtynyt hyökkääjälupaus Aatu Knuuti palaa O2-paitaan. Knuuti ei siis ehtinyt esiintyä Happeen riveissä kertaakaan. Knuuti on pelannut divaria 52 ottelun (48+51) verran juuri O2:ssa. Knuuti juhli keväällä U19-ikäluokan MM-kultaa Sveitsissä.

Pelaajavirta Happeesta ulospäin alkoi, kun se ei saanut liigalisenssiä. Sen jälkeen pelaajia on huhuttu eri suuntiin. Vanhan seuran pohjalta eri nimellä ponnistava Happee Salibandy ry hakee paikkaa divarista, ja se on ainakin osiltaan vaikuttanut siihen, että pelaajasiirtoja ei ole vielä tehty enempää. Hakemuksen kohtalo selviää loppuviikosta.