Kapina nousee liiton päätöstä vastaan – 3v3-päätöstä vastustetaan jo adressilla

3v3-uudistus ei kerää kiitosta lajiväeltä. Kuva: salibandy.fi

Viime viikolla kohistiin Salibandyliiton ja erityisesti sen hallituksen päätöksestä tuoda 3v3-pelimuoto pakolliseksi kahdelle alimmalle sarjatasolle.

Päätös on saanut aikaiseksi salibandyssa harvinaisen laajan vastustuksen. Pelkästään sosiaalisen median keskusteluissa on ollut nähtävillä, että päätös ei miellytä niitä, joita se koskee. On myös tartuttu tuumasta toimeen.

Adressit.com -sivulta löytyy julkinen adressi, jonka vaatimus on selvä. ”Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin”-adressin on toistaiseksi allekirjoittanut 392 henkilöä. Vaikka kunkin allekirjoittajan motiivi on osin epäselvä, niin puhutaan jo kohtuullisesta määrästä allekirjoittaneita.

Adressia perustellaan seuraavasti:

1. Kilpailullisen tasapuolisuuden heikentyminen
3vs3-pelit eivät vastaa 5vs5-sarjojen pelillisiä vaatimuksia. Ne eivät kehitä samoja taktisia ja fyysisiä ominaisuuksia, joita 5vs5-pelaaminen vaatii. Tämä vääristää sarjojen kilpailullista luonnetta ja voi vaikuttaa sarjataulukoihin epäoikeudenmukaisesti.

2. Sarjapisteiden jakaminen 3vs3-turnauksista vääristää kilpailua
On erityisen ongelmallista, että 3vs3-turnauksista jaetaan sarjapisteitä, vaikka niissä ei kohdata kaikkia lohkon joukkueita. Tämä rikkoo sarjatoiminnan perusperiaatteita ja voi ratkaista nousut tai putoamiset epäurheilullisella tavalla.

3. Pelaajien ja seurojen kuulematon päätöksenteko
Päätös 3vs3-turnausten sisällyttämisestä on tehty ilman laajaa ja avointa keskustelua seurojen, pelaajien ja valmentajien kanssa. Tämä heikentää luottamusta liiton päätöksentekoon ja osallisuuteen.

4. Lisäkuormitus ja epäselvyys kauden rakenteessa
Uusi formaatti tuo lisäkuormitusta pelaajille ja seuroille ilman selkeää hyötyä. Turnausten aikataulut, merkitys ja vaikutus sarjataulukkoon ovat epäselviä, mikä aiheuttaa hämmennystä ja turhautumista.

5. 3vs3 kuuluu omiin tapahtumiinsa – ei 5vs5 sarjapeleihin
3vs3 on erinomainen pelimuoto esimerkiksi kesätapahtumiin, kokeiluihin tai matalan kynnyksen harrastamiseen. Se ei kuitenkaan sovi osaksi virallista 5vs5-sarjatoimintaa, jonka tulee säilyttää oma identiteettinsä ja pelillinen eheytensä.

6. Laadun ja motivaation lasku
Pelaajat, jotka harjoittelevat ja valmistautuvat 5vs5-otteluihin, kokevat 3vs3-pelit irrallisina ja merkityksettöminä. Tämä voi laskea motivaatiota ja heikentää sarjojen yleistä laatua.

Me vaadimme, että Salibandyliitto:
Luopuu suunnitelmasta sisällyttää 3vs3-turnauksia 5vs5-sarjoihin.
Kehittää 3vs3-formaattia omana erillisenä toimintamuotonaan.
Kuulee jatkossa seuroja ja pelaajia aidosti ennen merkittäviä muutoksia sarjatoimintaan.

Adressin tekijä on Jan Malm.

Pirkanmaalla pohditaan jopa omaa sarjaa

Pääkallon tietojen mukaan Pirkanmaalla kerätään paraikaa alasarjajoukkueita yhteen sillä ajatuksella, että jos liiton päätös pitää tässä asiassa, niin seurat saattavat perustaa oman sarjan. Ainakin tähän mennessä kuullun perusteella tyytymättömyyttä riittää, mutta sen tarkempia tietoja Pirkanmaan kapinasta ei vielä toistaiseksi ole.

Salibandy ja eritoten Salibandyliitto on saanut päätöksestä harvinaisen paljon kielteistä julkisuutta. Iltalehti kirjoitti viikonloppuna aiheesta ja Helsingin Sanomien kolumnissa uudistusta ruodittiin harvinaisen kovasanaisesti.

Pääkallossa aihetta käsiteltiin viime viikolla Näkökulma-kirjoituksessa.