Salibandyliitto tiedotti tiistaina vakavasta vyyhdistä, jossa huippusalibandyyn liittyviä henkilöitä epäillään sisäpiiritiedon väärinkäytöksistä otteluihin liittyvässä vedonlyönnissä.
Tiedotteen mukaan esille Veikkauksen tutkimuksissa pomppasi 13.12.2024 miesten MM-kisojen puolivälierä Suomi-Norja ja 15.04.2025 F-liigan miesten välierä Classic–SPV. Lisäksi joukkueisiin liittyvien pelaajien sekä toimihenkilöiden epäillään lyöneen vetoa otteluista, vaikka se on sopimuksella kiellettyä liigajoukkueiden pelaajilta ja toimihenkilöiltä.
Pääkallo haastatteli Salibandyliiton toiminnanjohtaja Riku Tapiota asian tiimoilta ja Tapio avasi tapahtumia ja tilannekuvaa.
Tiedotteen mukaan asiasta kerrottiin teille kesäkuun alussa. Eikö aiemmin tullut mitään vihjettä tällaisesta toiminnasta?
– 6.6. ollaan saatu Veikkaukselta tieto tähän liittyen.
– Ollaan tietysti täysin yllättyneitä tästä, mutta MM-kisojen aikaan ollaan saatu myös selvityspyyntö liittyen epätavalliseen vedonlyöntikäyttäytymiseen. Se selvitys on silloin tehty välittömästi. Veikkaukselta annettiin silloin ymmärtää, että ovat tyytyväisiä tähän selvitykseen, eikä se ole siinä vaiheessa aiheuttanut lisätoimia.
Tiedotteessa mainitaan kaksi ottelua eli Suomi-Norja ja Classic-SPV. Ovatko nämä ne ottelut, jotka ovat herättäneet Veikkauksen mielenkiinnon?
– Veikkauksen pitäisi ehkä itse kommentoida tätä asiaa, mutta lähtökohtaisesti Veikkauksen omat tutkimukset ja sisäiset selvitykset ovat tämän paljastaneet. Näihin kahteen otteluun tämä nivoutuu aika pitkälti.
Miksi juuri nämä ottelut nousivat esille alunperin?
– Jos lähdetään siitä Suomi-Norja -ottelusta liikkelle, niin siellä on ollut mahdollisuus lyödä vetoa siitä, että kumpi pelaaja x vai y, tekee enemmän maaleja. On ollut myös mahdollisuus veikata, että saman verran. Molemmat pelaajat, jotka tässä ovat olleet, ovat olleet kyllä kokoonpanossa, mutta kuitenkin pelaavien ketjujen ulkopuolella. On todettu, että ennen kokoonpanojen julkituloa siihen tasapeliin on tullut poikkeuksellisen paljon vedonlyöntiä.
– Toinen tapaus oli se välieräottelu, jossa Classicilla oli jonkin verran poissaoloja. On aika vahvat viitteet, että joku tiesi asiasta etukäteen. Classicilta puuttui aika iso joukko avainpelaajia sairastelun vuoksi. Muun muassa kaksi maalivahtia. Ottelussa on lyöty ennen kokoonpanotietojen julkistusta poikkeuksellisen paljon SPV:n voiton puolesta.
– On todettu, että joillakin vedonlyöjillä on voimassa oleva tai hyvin selkeä kytkös Classiciin. Mitään kytköksi SPV:hen ei ole havaittu. Pelaajat ja muut pöytäkirjaan merkityt henkilöt eivät ole siitä vetoa lyöneet. Ei myöskään ylin seurajohto.
Liigajoukkueisiin liittyvät henkilöt eivät saisi lyödä vetoa peleistä ollenkaan. Näitä tapauksia on ilmeisesti ilmennyt useampia?
– Tässä epäilyksen alaisena on toistakymmentä F-liigan pelaajaa, toimihenkilöä tai muuten joukkueisiin kytkeytyviä henkilöitä. Näiden kaikkien sopimuksissa se on yksiselitteisesti kiellettyä.
Mihin ulottuu tämä sopimus, että ei saa lyödä vetoa? Jos on joukkueen pelaaja tai toimihenkilö, niin tapaus on aika selkeä, mutta onko jotain muitakin henkilöitä, joita tähän liittyy?
– Sinällään taustahenkilöt ylipäätään, mutta tämä on tietysti aina erittäin hyvä kysymys, että mihin asti sitä voidaan ulottaa. On selvää, että seuratoiminnassa on paljon ihmisiä, koska se vapaaehtoistyö on kantava voima. Lähtökohtaisesti on kyse heistä, jotka kiinnittyvät vahvasti seuraan. Tämä on vähän haastava asia, mutta käytännössä pelaajat, taustahenkilöt ja toimihenkilöt, jotka on tunnistettavissa ja pöytäkirjoihin merkittävissä.
Veikkauksen analytiikan osalta puhutaan, että erikoista vedonlyöntitoimintaa on ollut usealla kaudella. Onko Veikkaukselta aiemmin epäilty salibandypelaajien toimintaa?
– Ei. Tai ainakaan se ei ole tullut meidän tietoon. Meidän näkökulmasta ei.
Tiedotteessa mainittiin henkilö, joka on lyönyt oman joukkueen tappioita tietäen sisäpiiriasioista. Ollaanko tässä jo lähellä sopupelaamista?
– Sopupelaamisesta ei ole kysymys ja ylipäätään lähdetään siitä, että kenelläkään ei ole ollut tarkoituksena vaikuttaa tuloksiin. Ainakaan tässä vaiheessa ei sellaista epäillä. Tässä on kyse nimenomaan siitä, että sisäpiiritietoa on levinnyt. Sisäpiiritiedon pitäisi olla nimensä mukaisesti sisäpiirin käytössä.
Epäilläänkö vain henkilöä epäillään kokoonpanojen vuotamisesta?
– Ei epäillä vain yhtä henkilöä. Mitä tulee siihen, että kuka vuotaa kokoonpanotietoja, niin se jää SUEKin selvitettäväksi ja siihen ei meidän puolesta voida ottaa kantaa, kun ei tiedetä.
Montako henkilöä epäillään sääntöjen vastaisesta pelaamisesta tarkalleen?
– Toistakymmentä henkilöä. Mekään emme tällä hetkellä siis tiedä. Se jää SUEKin selvitettäväksi tämä kokonaisuus.
Tässä puhutaan vielä epäilyistä, mutta kuinka varmasti voidaan tällä hetkellä osoittaa, että tällaista sääntöjen vastaista vedonlyöntiä on tapahtunut?
– Tää jää tietysti SUEKin selvitettäväksi. Todettakoon, että tuossa merkit taitava olla aika voimakkaat, että tähän tilanteeseen ollaan tultu.