Seinäjoen Peliveljet julkisti heinäkuun puolessa välissä lopullisen kokoonpanonsa ensi kaudelle.
Ainoana hankintana Seinäjoelle nähdään kovan luokan paluumuuttaja, kun Sveitsin kenttiä dominoinut Peter Kotilainen palaa SPV:n paitaan. Kotilainen pelasi edellisen kerran F-liigassa kaudella 2022-23 juuri SPV:n riveissä. Junioreista liigaringin mukaan nousevat hyökkääjät Iisakki Kuoppala ja Santtu Ek.
Lähtijöistä merkittävimpiä ovat mittavat peliuransa lopettaneet Sami Koski ja Jukka-Pekka Pelto-Arvo. Molemmat edustivat pääsarjatasolla vain SPV:tä. Kaksi muuta Peliveljet jättänyttä pelaajaa, Viljami Järvikangas ja Didrik Lillas, siirtyivät alun perin Happeen paitaan. Happeen menetettyä liigalisenssinsä oli molemmat pelaajat pakotettuja löytämään uudet joukkueet. Järvikangas palaa Seinäjoelle, mutta paikallisvastustaja Nurmon Jymyn paitaan. Lillas siirtyy edelleen Jyväskylään, seura ja sarjataso vain vaihtuivat Divarin O2:een.
Maalivahdit
Rasmus Hasu
Teppo Liukkonen
Oiva Lappalainen
Puolustajat
Arttu Honkonen
Juho Repo
Aapo Lokasaari
Aapo Haavisto
Mikko Santanen
Jeri Heikkilä
Santeri Uusi-Laitila
Miika Latvala
Hyökkääjät
Janne Autio
Juuso Keskinen
Eero Karjanlahti
Aaro Tammiranta
Matti Jyrkiäinen
Peter Kotilainen
Daniel Halmesmäki
Iisakki Kuoppala
Luukas Salin
Eemeli Karjanlahti
Joona Kajaala
Konsta Haukkala
Riku Hakanen
Santtu Ek
Taustaryhmä
Päävalmentaja: Jori Isomäki
Valmentajat: Tommy Koponen, Anssi Pietilä
Fysiikkavalmentaja: Marko Sorvisto
Psyykkinen valmentaja: Sofia Laitinen
Joukkueenjohtaja: Juha Liljeqvist
Lääkäri: Sami Pakkala
Hieroja: Kristiina Hietanen
Huoltajat: Vesa Pihlajasalo, Esa Latvala
Talkooesimies: Arto Vehkapuru
Some: Niko Ojanen, Milla Skyttä