Pääkallon juttusarjassa esitellään miesten liigajoukkueiden maalilaulut ja niiden taustat.
Lahtelainen LASB kuuluu niihin joukkueisiin, joilla maalilaulu on vaihtunut vielä ihan viime vuosina. Joukkueenjohtaja Jussi Viitanen kertoo kuitenkin jutussa, että parin kauden poukkoilun jälkeen ollaan palaamassa juurille.
Mikä on maalilaulunne, ja milloin se on otettu käyttöön?
– Maalilaulu on vaihtunut joka vuosi kahden vuoden aikana. Viime kauden maalilaulu oli jokin ”Sweet Carolinen” versio. Toissakaudella oli Käärijän ”It’s Crazy It’s Party” kappale. Sitä ennen oli monta kautta Zombie Nationin ”Kernkraft 400 Sport Chant Stadium Remix” ja siihen on nyt tarkoitus palata tällä kaudella.
– Se on ollut maalilauluna tiettävästi LASBin liigataipaleen alusta asti näihin vaihtoihin asti. Vaihto tapahtui siksi, että kun kokenutta väkeä lähti, niin nuoremmat halusivat uuden.
Miksi se on aikoinaan valikoitunut maalilauluksenne?
– Tähän ei löytynyt suoraa vastausta, mutta jäljet johtavat Lammin Salibandyn vuosiin eli yli vuosikymmenen taakse.
Onko maalilaulun vaihtamista harkittu koskaan?
– Ennen näitä viime vuosien vaihtoja, se pysyi pitkään samana. Itse en ollut vaihtoajatuksen kanssa samoilla linjoilla, koska mielestäni sen vanha oli hyvä. Ehkä joukkueenjohtajan mielipide ei painanut siinä vaiheessa, Viitanen naurahtaa.
Jos omanne jätetään laskusta: mikä on sarjan paras maalilaulu?
– En varmaan osaisi nimetä yhtään, joten sitten on varmaan vastattava ainoa minkä tiedän, eli TPS:n maalilaulu ”Maali se on hunajata”. Se on aika legendaarinen, vaikka tietysti ärsyttää silloin kun tekevät maalin. Se on jäänyt mieleen.
FBC Turulla on käytössään myös Kernkraft 400-kappale, mutta eri versio. Kappaleesta lisää FBC:n artikkelissa.
—
Spotify-versio:
Youtube-versio:
—
Aiemmat Maalilaulut-artikkelit:
Maalilaulut: Manageri Kurre Westerlund lauloi itse Makin säveltämän kappaleen: ”Aina sellaiset korvamadot on hyviä”
Maalilaulut: Liiganousu sai turkulaiset vaihtamaan maalilauluaan: ”Äänestimme joukkueen pelaajien kesken eri vaihtoehdoista”
Maalilaulut: TPS:n perinteinen maaliveisu ei ole vaihtumassa: ”Ei ole harkittu”
Maalilaulut: KrP:n maalilaulu on oma muunnelma hittibiisistä: ”Pienen editoinnin jälkeen biisi tuli valituksi”
Maalilaulut: Jymyn nykyinen maalilaulu sai sysäyksen pelaajasiirrosta: ”Laulu- tai rytmitaitoa ei vaadita”
Maalilaulut: Haukkojen maalilaulun tulee kestää aikaa – ”Näissä asioissa kannattaa ennemmin vaalia perinteitä”
Maalilaulut: SPV:n maalilaulun juuret ovat ruotsalaisen kulttijoukkueen pukukopissa: ”Se on elämän hetkiä ylistävä biisi”