Tapio jättää Salibandyliiton vuoden jälkeen – uusi osoite Olympiakomiteassa

Riku Tapio siirtyy olympiakomiteaan isoon pestiin. Kuva: Jesse Peltola/salibandy.fi

Vuoden 2024 lokakuusta Salibandyliiton toiminnanjohtajana ollut Riku Tapio, 37, jättää tehtävänsä ja siirtyy lokakuun 2025 lopussa Olympiakomitean toimitusjohtajaksi.

Aiemmin TUL:n pomona toiminut Tapio vietti lajin parissa vain noin vuoden. Varsinkin viime aikoina salibandya ovat ravistelleet vedonlyöntiepäselvyyksistä johtuva kohu sekä 3v3-pelaamiseen liittyvä kohu, jossa liitto on saanut paljon kritiikkiä osakseen.

– Olen nauttinut ajastani salibandyn parissa, eikä minulla ole ollut missään määrin tai kohtaa halua pois tehtävästä. Koen kuitenkin, että tällainen tilaisuus tulee eteen vain hyvin harvoin ja haluan tarttua siihen. Haluan kiittää koko salibandy-yhteisöä jo tässä vaiheessa yhteisestä tekemisestä. Tulen tekemään työsuhteeni loppuun asti kaikkeni salibandyn edistämiseksi ja tulevaisuudessa työni suomalaisen urheilun eteen jatkuu, Tapio sanoitti liiton tiedotteessa.

Liiton hallituksen puheenjohtaja Kaarina Vuori kiitteli sitä, että Tapio oli saanut valmisteltua osan töistä, jotka valmistavat salibandya tulevaisuuden haasteisiin.

– Salibandyn kannalta on erittäin harmillista, että toiminnanjohtaja vaihtuu. Vajaassa vuodessa Riku ehti näyttää kompetenssinsa ja työ, jonka pyrkimyksenä on valmistaa Salibandyliittoa tulevaisuuden haasteisiin, pääsi hyvään vauhtiin. Tätä työtä jatketaan Rikun johdolla vielä kaksi kuukautta ja sitten hallitus varmistaa sen jatkumisen ennen uuden toiminnanjohtajan aloittamista, Salibandyliiton puheenjohtaja Kaarina Vuori kommentoi.

Liiton toiminnanjohtaja pesti tulee hakuun lähiaikoina.