Nurmon Jymyn kausi 2024-25 oli jossain määrin pettymys. Pudotuspelipaikka oli tarjottimella, mutta pohjalaisjoukkue jäi lopulta yhdeksänneksi.
Maalivahtiosastolla Jymy koki menetyksen, kun Aki Karjalainen jatkoi Nokialle. Tilalle noussut Martin Hanousek on jokerikortti, joka on pelannut aiemmin liigassa välillä kohtuullisen hyvin, välillä kohtuullisen huonosti. Karjalainen ei tosin myöskään onnistunut viime kaudella kovin hyvin. Maalivahtiosastolta löytyy tällä hetkellä peräti neljä maalivahtia.
Jymyn puolustus vahvistui materiaalisesti, kun se sai Viljami Järvikankaan ja Kalle Vaaralan Happeen jäämistöistä. Molemmat ovat hyviä liigapakkeja ja juuri sellaisia pelaajia, joita Jymy olisi viime kaudella kaivannut. Puolustuksen materiaali leveni, mutta yleisesti ottaen pitää olla rehti ja todeta materiaalin olevan rajallinen varsinkin vahvaan pallolliseen peliin, vaikka vahvistukset sitä parantavatkin.
Puolustuspeli on asia, jota Jymyn pitäisi pystyä parantamaan, jos se meinaa jatkaa pudotuspeleihin. Edelliskaudella omissa kolisi sarjan kolmanneksi eniten ja määrän on pienennyttävä, jos mielii menestyä. Oman alueen puolustuspelissä on ollut ongelmia. Jymy aktivoi viime kauden lopulla jonkin verran prässipeliään, ja se tuotti ajoittain myös toivottua tulosta tilanteenvaihtojen muodossa.
Liigan kärkiviisikon takana Jymyllä on paras tilanne hyökkäyksen suhteen. On todella harvinaista, että Eemil Äijälä on jatkanut Jymyssä, sillä Äijälä ei ole kaukana maajoukkuetasosta, ja sen tason pelaajia ei ole nähty todella pitkään aikaan kärkijoukkueiden ulkopuolella. Äijälä on muodostanut hyvän kolmikon yhdessä Karri Vaaralan ja Niklas Äijälän kanssa. Entisistä Limingan miehistä Karri Vaarala kunnostautui myös maalinteossa viime kaudella. Elmeri Haverin lähtö oli menetys ja Jussi Lassila olisi varmasti haluttu pitää.
Jymy saanee tulevalle kaudelle kasaan lähes kaksi tuloskentällistä, kun Matias Mäenpää tuli leventämään hyökkäysosastoa. Riittääkö se? Viime kaudella ”äijälät” vastasi sekä tehoista, erikostilanteista että pelasi kohtuullisen luomulla otteella joukkueen selkeästi parasta pallollista peliä. Kaksi hyvin pallon kanssa pelaavaa kentällistä avittaisi kummasti menestysmahdollisuuksia. On selvää, että Jymy ei ole pelkkä vastaiskujoukkue, mutta realistisesti tilanteenvaihdot ovat sille silti paras keino iskeä.
Jarmo Eteläaho on liigan pitkäaikaisin päävalmentaja. Varsinkin ensimmäisinä liigakausina Eteläaho sai joukkueesta paljon irti, ja Jymy jopa ylisuoritti. Viime kaudella olisi kuitenkin pitänyt ottaa askel eteenpäin, ja sitä ei nähty. Yleisesti ottaen pelin kehitys ei ole ollut kovin vahvaa Jymyssä. Ottaen rajallisen materiaalin huomioon, on liigapaikankin säilyttäminen ollut hyvä suoritus osa-aikavalmennukselta. Tulevalla kaudella pudotuspelien ulkopuolelle jääminen olisi jättimäinen pettymys.
Jymy osoitti aiemmilla kausilla vahvaa selkärankaa, mutta edelliskausi meni tässä suhteessa heikommin. Lisäksi jokaisen liigakauden kalustoon vaikuttaisi kuuluvan keskelle kautta osuva todella vaikea jakso. Jos pudotuspeleihin mielii, ei kaamoskauteen ole varaa.
—
Kaikki liigajoukkueet on arvioitu viidessä kategoriassa arvosanoin 0-99. Joukkue-ennakoiden jälkeen julkaistaan artikkeli, jossa joukkueille on annettu kokonaisarvosana ja joukkueet on rankattu sen perusteella 1-12.
Tekstiennakoiden lisäksi liigaa ennakoidaan KalloCastissa, joka julkaistaan samalla viikolla kuin liigan runkosarja alkaa.