Pääkalloennakko: Oilers ei romahda, mutta Classic saa revanssin – sijoilla 6-12 isoja kysymysmerkkejä

Kahden viime kevään finaalille povataan uusintaa. Kuva: Riku Hämäläinen/F-liiga

Liigakausi 2025-26 käynnistyy keskiviikkona 10.9. Super Cupin ottelulla Esport Oilers-Nokian KrP.

Tulevaa kautta varjostaa muutama iso kysymysmerkki, jotka ehdottomasti vaikeuttavat sarjan ennakointia. Ensimmäisenä tietysti vedonlyöntikohu ja varsinkin sen mahdolliset seuraukset. Mahdollisilla pelikielloilla voi olla merkittävääkin vaikutusta varsinkin syyskaudella, mutta niitä vaikutuksia on mahdotonta arvioida ennen jaettuja rangaistuksia.

Toisekseen iso kierrepallo tulee aluelohkomallista, jossa etelän lohko on pohjoisen lohkoa heikkotasoisempi. Pohjoisessa pelaavat Classic, KrP, SPV, Jymy, OLS ja LASB, kun etelän lohkossa ovat Oilers, Indians, TPS, EräViikingit, FBC Turku ja Hawks. Lohkojen sisäisiä pelejä on 20 per joukkue, kun koko runkosarjassa on 32 peliä.

Näillä lohkopeleillä tulee olemaan merkittävä vaikutus niin kärjen kuin hännänkin osalta, mutta vaikutuksen laajuutta on vaikea ennakoida. Samalla nähdään iso muutos, kun Happee poistui liigan keskivaiheilta ja TPS menetti merkittävän määrän avainpelaajia. Se jakaa sarjan kärkiviisikkoon ja muihin. Kärjen osalta voi ajatella, että runkosarjan kärkikolmikolla on lähes vapaa pääsy välieriin, sen verran isoja erot ovat.

Kun taas mennään kärkiviisikon ulkopuolelle, niin arviointi on todella hankalaa, ja saattaa mennä lähes ”miten vain”. Monessa joukkueessa on vaihtunut ykkösvahti, kärkipelaajia on lähtenyt, päävalmentaja on vaihtunut ja kaikkea näitä tai jotain siltä väliltä. Uuden joukkueen Hawksin tilanne on haastava, sillä ryhmä rakennettiin ensisijaisesti divariin. Runkosarjan lohkojako tarjoaa sille kuitenkin mahdollisuuksia napata pisteitä.

Kärkiviisikko on mielenkiintoinen ja tasainen, kuten yleisarvosanoista voi lukea. Musta hevonen on SPV, jolla on saumat olla finaalijoukkue pitkästä aikaa. Tähtiä menettänyttä Oilersia on osin aliarvioitu, eikä viime kaudella alisuorittanutta KrP:ta kannata missään nimessä laskea pois mestaruustaistosta. Indians kohdalla on kärkiviisikon eniten kysymysmerkkejä, mutta se ei poista menestyspotentiaalia.

Kauteen lähdettäessä Pääkallon arviossa Suomen mestari 2026 on Classic, joka on kärsinyt kaksi kirvelevää finaalitappiota putkeen. Ylivoimaista mestarisuosikkia kaudelle ei kuitenkaan ole.

Ranking

Pääkallon salibandypodcast KalloCast arvioi myös kauden lähtökohdat. Kausiennakko julkaistaan alkuviikosta.