U19-naiset kaatoi Ruotsin kahdesti, miehille voitto ja tappio Eerikkilästä

U19-naiset ottivat kaksi voittoa Ruotsista viime viikonloppuna Eerikkilässä. U19-miehille saldona oli voitto ja tappio. Kuva: Roosa Vilkanen/salibandy.fi

Viime viikonloppuna Suomen ja Ruotsin U19-maajoukkueet kohtasivat perinteikkäässä tuplamaaottelussa Eerikkilässä.

Suomen naiset ottivat kaksi voittoa länsinaapureista tiukoissa kamppailuissa. Perjantaina joukkueet vaihtelivat johtoasemaa ottelun puoliväliin saakka, jolloin Suomi karkasi ohi ja voittoon. Voitto tuli lopulta luvuin 7-6. Lauantaina Suomi otti 5-0 johdon jo avauserässä, eikä Ruotsin kiri riittänyt loppuun saakka, ja Suomi vei voiton luvuin 7-5. Suomen parhaita pistenaisia olivat 3+1 tehot tehnyt Siiri Kainulainen ja 2+2 tehoilla Vilja Kuutniemi. Zara Gauffin-Kauste (1+2) ja Natalie Sandström (0+3) säestivät kolmella pisteellä. Siiri Tulla ja Vilhelmiina Niemelä pelasivat kumpikin yhden ottelun Suomen maalilla.

U19-miehet avasivat viikonlopun naisten tavoin perjantaina ottamalla 7-6 voiton Ruotsista. Suomi karkasi avauserässä 3-0 johtoo, mutta Ruotsi kiri ohi ottelun puolivälin jälkeen. Suomi tuli tasoihin ja ohi vielä toisen erän aikana, ja karkasi lopulta tavoittamattomiin. Lauantain ottelussa Ruotsi karkasi ottelun puolessa välissä 6-2 voittoon. Suomen paras pistemies oli 3+2 tehot tehnyt Justus Luostarinen. Samuli Kemppainen vartioi Suomen maalia perjantain voitto-ottelussa, ja Vilho Mäkelä lauantaisessa tappiossa.

U19-naisten maajoukkuepelit jatkuvat lokakuussa Sveitsin EFT-turnauksessa Churissa. U19-miehet joutuvat odottamaan pari viikkoa pidempään ennen omaa pelivuoroaan Ruotsin EFT-turnauksessa Nyköpingissä. MM-kisavuorossa tällä kaudella on naiset, jotka taistelevat ikäluokan MM-kullasta toukokuussa Italiassa.