Viiden minuutin maalipurkaus ja oma maali ratkaisivat Classicin finaalivoiton Turussa

Naisten F-liigan finaalisarja käynnistyi keskiviikkona Turussa.
Naisten F-liigan finaalisarja käynnistyi keskiviikkona Turussa.
Classic ja TPS kohtaavat kolmatta kertaa peräkkäin keskiviikkona alkavissa naisten liigan finaaleissa. TPS jahtaa jo neljättä peräkkäistä mestaruutta.
F-liigan ja Kattokeskus Oy:n järjestämässä äänestyksessä selvitettiin kauden parhaat kotiyleisöt sekä miesten että naisten liigassa. Äänestyksen tulokset julkaistiin F-liigan Instagram-tilillä.
Naisten F-liigassa nähdään kolmatta kautta putkeen sama finaalipari, kun TPS puolustaa mestaruutta Classicia vastaan.
Naisten liigan finaaleissa nähdään toisinto muutamalta viime vuodelta, kun TPS ja Classic kohtaavat finaaleissa kolmatta vuotta peräkkäin. TPS on viime vuosina ollut vahvempi vieden peräti kolme viimeisintä mestaruutta. Tällä kaudella turkulaiset eivät ole hävinneet vielä kertaakaan.
TPS:n kausi päättyi puolivälierissä, kun Westend Indians kaatoi turkulaiset otteluvoitoin 4–1. Samalla tuli päätökseen päävalmentaja Santeri Raatarilan aika TPS:n valmennuksessa. Hän siirtyy seuraavaksi Saksan maajoukkueen päävalmentajaksi.
Naisten F-liigan finaalien ja pronssiottelun aikataulut on julkaistu liigan puolesta.
Keskiviikkona naisten F-liigan välierissä varmistui kauden 2024–25 finaalipari. Myös liigakarsinnoissa nähtiin ratkaisuja, joten ensi kauden kaikki joukkueet ovat nyt selvillä.
Maanantaina pelattiin naisten F-liigan välieriä. Helsingissä TPS nollasi EräViikingit ja Nurmijärvellä Classic haki voiton SB-Prosta pitkän jatkoajan päätteeksi.
TPS-puolustaja Lauri Stenfors vahvisti sunnuntaina Instagram-tilillään, että peliura on ohi.
Lauantaina aloitettiin naisten F-liigan välierät. EräViikingit piinasi TPS:aa pitkään, mutta viime vuosien dynastia nousi viime hetkillä voittoon. Classic otti 4-2 kotivoiton omassa avauksessaan SB-Prota vastaan.
Miesten salibandyliigan välieräparit ovat selvillä.
FBC Loistoa vastaan kahden voiton taka-asemasta sarjan voittoon noussut EräViikingit pelaavat toisen sarjan putkeen turkulaista joukkuetta vastaan, kun välierissä vastaan asettuu viime vuosien dynastia TPS.
SPV teki yhden vuosituhannen yllätyksistä torstaina voittamalla Nokian KrP:n 6-5 ja voittamalla puolivälieräsarjan voitoin 4-1.
Sunnuntaina pelattiin sekä miesten salibandyliigan puolivälieriä että liigakarsintoja.