KalloCast: SPV epätoivoisena pelaajamarkkinoilla: ”Vieläkö Koponen lähtisi taluttamaan Kotilaista korvasta?”

KalloCastin jaksossa 180 käydään läpi huhuja, liiganousua ja Raholan uutta joukkuetta.
KalloCastin jaksossa 180 käydään läpi huhuja, liiganousua ja Raholan uutta joukkuetta.
Justus Kainulainen on maailman parhaaksi salibandypelaajaksi valittu sentteri, josta tulee luokanopettaja.
Hurjassa maalivireessä olevan Westend Indiansin puolustaja Jere Niemelä kertoi vireen salaisuudet. Niemelän oma tie huipulle on vaatinut hurjan määrän työtä.
TPS kertoi tiistaina yllätysuutisen ja julkaisi Janne Hoikkasen paluun pelikentille.
Naisten ja miesten salibandyliigan helmikuun parhaat pelaajat julkaistiin tiistaina. Palkinnot saavat TPS:n Jenna Saario ja Olli Laine.
Sunnuntaina LASBin Vili Ahola teki liigauransa avausmaalin, vaikka liigadebyytti tuli jo syyskuussa 2016.
Toissaviikolla kysyimme Viikon kysymyksenä, että hyväksyykö kansa niin sanotun siirtosopimuksen.
Helmikuun viimeisellä viikolla pelattiin jälleen tärkeistä pisteistä pääsarjoissa.
Happee-konkari Jonne Junkkarinen palasi lauantaina kaukaloon kymmenen ottelun poissaolon jälkeen.
Viikonloppuvisassa haetaan miesten liigan ahkerimpia laukojia tähän mennessä.
Salibandyliitto teki helmikuun lopussa päätöksen, jonka mukaan kaikissa salibandysarjoissa luovutaan kättelyistä.
Juuso Möttönen oli EräViikinkien ensimmäinen jatkosopimusjulkistus helmikuun alussa. Möttönen ja urheilujohtaja Perttu Kytöhonka kertoivat jatkosopimuksen merkityksestä.
Happee juhlisti 16 kautta seurassa pelannutta Juuso Heikkistä jäädyttämällä hänen pelinumeronsa viime lauantaina.
MM-finaalissa Suomen sankariksi noussut Heikki Iiskola palasi pari viikkoa sitten loukkaantumisestaan, jatkaen siitä mihin ennen kisoja jäi.