Vuoden 2014 ensimmäisen lauantain salibandykierros tarjoilee tuhdin paketin otteluita pääsarjoista. Miesten Salibandyliigassa pelataan kolme kamppailua, naisten Salibandyliigassa nähdään täysi kuuden ottelun kierros ja miesten...
Naisten Salibandyliigan kymmenentenä majaileva Kajaanin Papas saa kovan vahvistuksen, kun naisten MM-hopeamitalisti Emmi Niemelä siirtyy joukkueen vahvuuteen OLS:sta.
Salibandyvuosi 2014 käynnistyy kaikkien pääsarjojen osalta toden teolla erittäin vilkkaalla viikonlopulla. Maanantain loppiaispäivä mukaan luettuna matoilla hikoillaan miesten ja naisten liigoissa sekä Divarissa yhteensä 25 ottelun...
PSS:n liiganaisten puolustaja Annina Mero, 30, siirtyy loppukaudeksi halitsevan Sveitsin mestarin Churin puolustukseen. Sopimus PSS:n kanssa on purettu hyvässä yhteisymmärryksessä ja toistaiseksi viimeiseksi otteluksi PSS:n väreissä...
NST:n naisten liigajoukkue saa vuodenvaihteessa vahvistuksen. Viime keväänä liigauransa työkiireiden vuoksi lopettanut Elina Sinisalo palaa liigajoukkueeseen lauantaina.
Erotuomaritoiminta on ollut kovasti tapetilla viime aikoina salibandyn pääsarjoissa. On ollut vilkasta keskustelua, isoja jäähyjä ja tunteita herättäneitä piippauksia. Olivatpa tuomarit näkyvässä roolissa sunnuntain...
Suomen cupin välieräottelut saatiin tänään päätöksen ja sekä miesten että naisten finalistit ovat nyt selvillä. Finaaliottelut pelataan lauantaina 25. tammikuuta Tampere Areenalla.
Salibandyn pääsarjat, Salibandyliiga, Naisten liiga ja Divari, ovat tauolla, mutta sunnuntaina ahkeroitiin Suomen cupissa. Ohjelmassa olivat sekä miesten että naisten cup-välierät.
Joulutauolla kahdeksantena naisten Salibandyliigassa olevan NST:n päävalmentaja vaihtuu, kun joukkuetta luotsannut Olli Englund jättää tehtävänsä siviilityökiireiden vuoksi. Uusi päävalmentaja on 1+1 -vuotisella sopimuksella jo...
Pääkallo.fi uutisoi varhain sunnuntaiaamuna, että naisten maajoukkueen päävalmentaja Karo Kuussaari jättää tehtävänsä. Pääkallo.fi kysyi Kuussaaren kommentti asiaan.
Naisten Salibandyliigan kärkikamppailu Tampereen Classicin ja Oulun Luistinseuran välillä lässähti pannukakuksi sunnuntaina, kun liigajohtaja peittosi sarjakolmosen Tampere-areenalla ylivoimaisesti maalein 9–3 (1–1, 5–1, 3–1).
Salibandyn pääsarjoissa pelattiin sunnuntaina vielä yhteensä viisi ottelua ennen joulua. Miesten Salibandyliigassa oli kaksi, Divarissa kaksi ja naisten liigassa yksi ottelu.
Pääkallo.fi:n saamien tietojen mukaan salibandyn naisten maajoukkueen päävalmentaja vaihtuu. Suomea Tshekin MM-kisoissa vielä noin viikko sitten luotsannut Karo Kuussaari ei jatka tehtävässään.