SalBa ja Steelers iskivät yhteen keskiviikkoillan Divariottelussa Raumalla. Kyseessä oli sarjataulukon keskikastin kamppailu, jossa raumalaiset osoittautuivat lopulta paremmiksi 9-5-lukemin.
Tampereen Classic otti selvän 11-4-kotivoiton Turun Palloseurasta keskiviikkoiltana. Miko Kailialan 0-1-maali toimi ottelun alussa tamperelaisille sopivana herättäjänä ja sen jälkeen kyyti oli kylmää turkulaisjoukkueelle.
Classicin maaliverkko on pölissyt tiuhaan kolmessa viimeisimmässä liigapelissä. Omissa on kolissut 24 kertaa eli kahdeksan maalin keskiarvolla. Juuri sen verran NST iski osumia viikko sitten ja otti vakuuttavan yllätysvoiton...
Keskiviikkona pelataan miesten Salibandyliigassa kaksi ottelua. Kierroksen kärkikamppailussa kohtaavat Mosahallilla Erä ja SSV. Tampereella Classic saa puolestaan vastaansa TPS:n, näiden joukkueiden edellinen kohtaaminen Turussa...
OLS:n naisten liigajoukkue sai kaksi uutta vahvistusta MM-tauon aikana. Tikkurilan Tiikereistä oululaisten riveihin palaa Marianne Kinnunen. OLS:n maalivahtiosasto täydentyy Anna Kolehmaisella, joka on oululaiselle salibandy-yleisölle...
Ilta-Sanomien uutispäällikkö ja pitkän linjan satunnainen salibandykirjoittaja Tomi Auremaa tarjoilee mielenkiintoisen ehdotuksen SBS Wirmon sivuilla. Auremaa ehdottaa, että kakkosdivarissa voitaisiin pelata mestaruudesta.
Naisten liigassa toiseksi viimeisenä majaileva SPV vahvisti rivejään MM-tauolla kahdella uudella pelaajalla. Joukkueeseen liittyivät paluumuuttaja Teija Riihimäki ja uutena kasvona Hanna Vallo. Molemmat pelaajat ovat mukana tulevan...
Nokian KrP:n vahva vire sai jatkoa maanantai-iltana, kun joukkue kaatoi kotonaan Espoon Oilersin maalein 8-7. Illan voitto oli Nokialle jo viides peräkkäinen. Kotijoukkueen voiton takeena oli jälleen kerran hurjaan vireeseen äitynyt...
Miesten Divarissa pelattiin sunnuntaina yksi ottelu, kun Westend Indians oli saanut vieraakseen Blackbirds Unitedin. Keravalaiset pysyivät avauserän espoolaisten mukana, mutta sen jälkeen kyyti oli kylmää.
Suomen naisten maajoukkue saavutti MM-kisoista hopeaa. Pääkallon toimitussihteeri Jarkko Hannuksela antaa oman arvionsa suomalaisten esityksestä MM-finaalissa.