Storvreta IBK on ilmoittanut jäädyttävänsä Suomeen ja SPV:hen siirtyvän Mika Kohosen pelinumeron 29. Jäädytysseremonian ajankohta on vielä auki, mutta seura halusi ilmoittaa asiasta jo nyt kunnioittaakseen Kohosen uraa...
Kansainvälinen Salibandyliitto (IFF) hakee näytöslajin paikka vuoden 2020 Tokion olympialaisiin. Kisaisäntä järjestää kesän aikana kaksivaiheisen hakuprosessin, jonka jälkeen se jättää esityksensä näytöslajeista...
SPV:n paidassa kaudesta 2008-2009 pelannut Janne Hulmi siirtyy Seinäjoelta Sveitsiin. 31-vuotiaan kolminkertaisen Suomen mestarin uusi seura on Alligator Malans, joka saavutti viime kaudella NLA-liigan hopeaa.
Mika Kohonen on kiittänyt Uppsalan salibandy-yleisöä Storvreta IBK:n kotisivuilla. SPV:hen ensi kaudeksi siirtyvä Kohonen pelasi Uppsalassa kymmenen kautta ja saavutti kolme Ruotsin mestaruutta sekä kaksi Champions Cup -voittoa.
Kansainvälinen salibandyliitto IFF uutisoi tänään Italian suunnalta. Salibandy on vasta pieni laji Italiassa, mutta peliväline on silti päässyt maan lajiliiton toimesta varsin vaikutusvaltaisiin käsiin.
Salibandyn tärkein seurajoukkueiden välinen mittelö Champions Cup uudistui radikaalisti vuoden 2015 turnauksen osalta. Tshekissä pelattavan turnauksen erikoisuutena on se, että Suomen ja Ruotsin mestarijoukkueet on sijoitettu suoraan...
Kolmesti maailman parhaaksi naissalibandypelaajaksi valittu Emelie Lindström lopettaa menestyksessään uransa ainoastaan 28-vuotiaana. Lindströmin edustama Djurgården joutui taloudellisiin vaikeuksiin ja luopui sarjapaikastaan kauden...
Juha-Pekka Kuittinen on yksi Saksan Bundesliigassa pidempään vaikuttaneista suomalaispelaajista. Hän edustaa tänä keväänä hopeamitalit kaulaansa saanutta Red Devils Wernigeroden ryhmää. Pääkallo.fi jututti Kuittista toissa...
Ruotsista kantautuneiden tietojen perusteella on mahdollista, ettei Tero Tiitu edusta Falunia enää tulevalla kaudella. Tiitu, 33, juhli päättyneellä kaudella Ruotsin mestaruutta joukkueensa kanssa.
Tampereen Classicin hyökkääjä Markus Kulmala sekä Joensuun Josbassa menneellä kaudella pelannut Pauno Kajoksinen siirtyvät Sveitsin salibandyliiga NLA:han. Uusi seura on UHC Uster.
Jarmo Eskelinen juhli tänään Saksan mestaruutta yhdessä muun UHC Weissenfelsin joukkueen kanssa. Red Devils Wernigerode kaatui finaalisarjassa voitoin 2-1.
Red Devils Wernigerode koki tänään tappion ratkaisevassa finaalissa UHC Weissenfelsiä vastaan lukemin 10-6. Saksalainen, viime kaudella Esport Oilersia Salibandyliigassa edustanut puolustaja Ramon Ibold oli todella pettynyt ottelun...