Tästä vapaalyöntivideosta kohistaan länsinaapurin salibandypiireissä. Ruotsin II divisioonassa pelaavan IK Stanstadin pelaaja onnistui veivaamaan vastustajat aivan kahville.
Sveitsin salibandyliiga NLA siirtyy 11 pelatun kierroksen jälkeen MM-kisatauolle. Sarjataulukko näyttää kellomaassa varsin mielenkiintoiselta ja syksyn aikana liigapeleissä on nähty kaksi joukkuetta, jotka ovat onnistuneet...
Saksan salibandyn Bundesliiga on suomalaisittain mielenkiintoisessa tilanteessa, sillä sarjan kärkisijoja miehittävät suomalaispelaajia vilisevät joukkueet ja pistepörssissä paalupaikoilla keikkuvat niin ikään suomalaisnimet.
Yksi neljästä salibandyn suurmaasta, Tshekki, siirtyy paikallisen pääsarjansa Extraligan osalta MM-kisatauolle melko oletetuista asetelmista. Sarjan ainoan suomalaisen, Julius Jousen, edustama SC Vitkovice löytyy sijalta kolme.
Salibandysivusto Pääkallo.fi:n tarinassa kääntyi uusi sivu maanantain ja tiistain välisenä yönä. Päivitetty versio Pääkallo.fi:n verkkosivustosta runtattiin vihdoin julkaisukuntoon ja myös julkaistiin.
Aikaisemmin viikolla uutisoitiin, että AIK:n ruotsalaisvahti Patrik Åman saattaa olla ulkona joulukuun salibandyn MM-kisoista Ruotsin Superliigassa sattuneen vahingoittamistapauksen vuoksi.
Kuten Pääkallo.fi viime viikolla uutisoi, Salibandyliigan pistepörssin kakkosena oleva Lassi Vänttinen vaihtaa maisemaa. Classic tiedottaa, että tehohyökkääjän sopimus on purettu, ja mies siirtyy Sveitsin NLA-liigan SV...
Miesten salibandymaajoukkueen valmennus laittaa viikonloppuna Hämeenlinnan Elenia Areenalla pelattavan neljän maan turnauksen jälkeen pelaajat järjestykseen joulukuun MM-turnausta varten. Kaksi vuotta sitten MM-kisat päättyivät...
Miesten Salibandyn MM-finaali 2012, miesten Champions Cup -finaali 2013 ja miesten Champions Cup -finaali 2014. Siinä on viimeisen kolmen vuoden tapahtumat, joiden aikana suomalaista miessalibandya on kyykytetty oikein huolella.
Salibandy saa tänään uuden elävän legendan. Erotuomari Mikko Alakare saavuttaa tänään pelattavassa Oilers-Classic-ottelussa erotuomarille maagisen 300 ottelun rajapyykin. Täysin uskomattomaksi lukemat muuttuvat, kun listataan...
Ruotsin hallitseva mestari IBF Falun vahvisti Tero Tiitun siirron Warbergista. Kun Tiitukin pysyy Ruotsissa, käyvät Suomeen miesten ensimmäisen salibandyn MM-kullan tuoneen joukkueen pelaajat Salibandyliigassa vähiin.
Juttelin vastikään erään kaverin kanssa kesällä treenaamisesta. Meidän ajatuksemme suviaikaan rehkimisestä tulevan talven koitoksia varten erosivat toisistaan täydellisesti.
Mitä yhteistä on Arja Korisevalla ja Lenni-Kalle Taipaleella? Entä Risto Kaskilahdella, Jori Lehterällä ja Fatbardhe Hetemajlla? Tietysti se, että he ovat pelanneet salibandyä menestyksellisesti.