Pääkallo.fi

Viimeksi luotua sisältöä käyttäjältä Eemeli Vaahteramäki

  1. Puolivälieräsarja Classic-EräViikingit

    Artolle iso käsi, että osaa laskea maalit yhteen ja muutakin statistiikkaa irtoaa noin näppärästi. Olisin hiukan huolissani Classicin suhteen, jos resurssit, materiaali ja kokemus ei olisi näkynyt missään. Varsinkin, kun runkosarjan ensimmäinen ja kahdeksas pelaavat vastakkain. Ervin koko...
  2. Puolivälieräsarja Classic-EräViikingit

    Tarinatuokiot ovat erikseen, niissä voidaan väritellä mitä sitten kukin parhaaksi näkee. Silloin peli on jo pelattu ja mielipiteensä on kaiketi mahdollista ilmaista niissä omalla nimellä ja naamalla. Mut joo, edelleen pelien lopputulokset tässä sarjassa eivät ole miksikään muuttuneet...
  3. Puolivälieräsarja Classic-EräViikingit

    Tuomarilinja oli omaan silmään poukkoilevaa. Ei se pelin lopputulosta ratkaissut, mutta esimerkiksi muutaman minuutin sisään tuli jäähy kulmatilanteesta mailaan lyönnistä Ervin puolustusalueella ja Classicin puolustusalueella keskikentällä samanlaisesta kopsusta / mailan painamisesta ei edes...
  4. Puolivälieräsarja Classic-EräViikingit

    Tänään rokotettiin melkein jokaisesta virheestä kotijoukkuetta. Toki tuntui tuomarit ostavan Classicin penkiltä huutelut, kun sieltä kerrottiin rikkeiden syytkin. Sinänsä kaikki keinot ovat sallittua, mutta kyllähän hiukan säälittävää itkemistä oli filamiesten ja päävalmentajan kerjääminen. Mut...
  5. Puolivälieräsarja Classic-EräViikingit

    Olihan sinänsä hauska peli tää eka Ruudun asiantuntijoiden ja Pääkallo-väen analyysien jälkeen. Play off parien valintatilaisuudessa Ervin kapteenia yritettiin kaiketi vähän roustata, ku mainitsi, että onhan Classicillakin heikkoutensa. Tais sieltä Ervin valmennus jotain löytää kuitenkin, niinku...
  6. Puolivälieräsarja Classic-EräViikingit

    Jännä tosiaan, miten C ei ottanut aikalisää missään kohdassa. Sellainen tulee mieleen, että saako valmennus tuohon jengiin "ryhtiä" pelien sisällä. Sellainen ammattiylpeys tossa loistaa hiukan poissaolollaan, että tämähän ei meille nyt riitä millään tasolla. Vähän olisi vaikea kuvitella Nykyn...
  7. KalloCast

    Jotenkin paistaa arvioista läpi, että ei ole ihan kaikkia matseja katseltu läpi. Paljon varmasti, mutta kyllä painottui vahvasti kärkimatsien höpinöihin. Tulee vielä mieleen, että Lötjönen ei ole kyllä kehittynyt omassa "asiantuntijuudessaan" viime vuosina juurikaan. Aika saman liirumlaarumin...
  8. P17 SM-sarja 2023-24

    Tammisen sanoin... Mä häpeen BBU:n pelaajien vanhempia. Tai siis osaa ainakin. Lasten harrastus kyseessä ja menee pata noin pahasti jumiin, et pitää alkaa nassuttamaan katsomossa ja foorumeilla. Kelloonhan matsi ei ratkennut, eikä oo koskaan ratkennut. Et kyllä ne maalit vaan pitää tehdä ja...
  9. P17 SM-sarja 2023-24

    Aika medium peli Ervi #26 JB. Ekan erän jälkeen OLS-pelikirja tais jäädä vastustajan vaihtopenkille ja heikkous tosiaan Ervillä toi veskapeli.
  10. EräViikingit 2023-2024

    Herranjumala Repe. Ooksä saanut joskus kylmän lihiksen tai huonoo kahvia Mosahallilla, ku noin ilkeyksiä täällä viljelet? Vai menikö nyt tän palstan ehdoton kärkipelitaktikko halpaan, et yhdestä top-jengin voitosta Ervin U-båt lähtee kerrasta plaaniin? Kyllä se vaan tää kausi on vaikea koko...
  11. Pääsarjojen kurinpitopäätökset

    Aina miettinyt, et miten osuu usein samoille kavereille vastaavia tapauksia. Kaikista ei toki seuraamuksia. Pelityylistä paistaa vastustajan kunnioituksen puute, jos ei opita.
  12. EräViikingit 2023-2024

    Raha ja maine. Ne ovat ongelma. Omien pierujen haistelu toimiston + hallituksen porukalla ei vie toimintaa eteenpäin (vapaa lainaus kallocastin jostain jaksosta)... Ongelmat ovat syntyneet usean vuoden aikana. Piakkoin vastuussa olevien henkilöiden pitäisi mennä pelin eteen ja vetää omat...
  13. P16 2022-23

    Kerros nyt ne alatyyliset kommentit tai edes joku lainaus, niin ei tartte vaan vihjailla nimimerkin takaa. Yleistät melko vahvasti, kun puhut tässä "pelaavien joukkueiden vanhempien" käytöksestä. Mietitään sitten yhdessä, että mikä on alatyylistä? Olitko muuten itse paikalla, jäi vähän epäselväksi?
  14. P16 2022-23

    Playoffeihin kuuluu omien fanittaminen ja kuittailu vastustajille. Suun soittaminen on osa urhelukulttuuria. Tänään Mosalla oli hyvä tunnelma, hyvin pöristellyt vierasyleisö ja omia hienosti kannustanut kotiyleisö. Täytyy ymmärtää, et Saipan neljäs sija jäi nyt harmittamaan selkeästi ja...
  15. Liigakarsintasarja EräViikingit-LNM

    No mikäs nyt sun laajalla tuntemuksella Ervistä tekee siitä kieroselkäisen ja negatiivisen seuran? Onhan se nyt huvittavaa, jos heti menee tunteisiin, kun joku kuittailee.
Ylös