Eihän sen välttämättä tarvitse palvella. Näin se vain lähtökohtaisesti menee, että vitosesta lähdetään ylöspäin etenemään vaihe kerrallaan. Mikäli näin ei tehtäisi, voitaisiin ennen jokaista kautta laittaa rosterit vierekkäin ja päättää sarjapaikat pelkästään rostereiden perusteella ilman sen...
Ja tähän vielä päälle kaikki kakkosdivarista nousseet joukkueet, niin alkaa olemaan Pohjois-Suomen alasarjat melko lailla uudistuneita. Toivottavasti ihmisiä edelleen kiinnostaa kuitenkin tulla paikan päälle seuraamaan myös alasarjasalibandyä, vaikka nyt Pohjois-Suomessa onkin paljon laajemmin...
Aika erikoista, että tällä tavalla sumplitaan näitä lohkoja kasaan, mutta toisaalta onhan näitä liiton erilaisia järjestelyitä nähty ennenkin. Ei taida esimerkiksi tällä SB-69:llä olla sen kummemmin viime kaudelta 5. divarissa näyttöjä ja silti joukkue nostetaan suoraan yhden sarjaportaan yli...
Erittäin mielenkiintoista tulee olemaan seurata keskustelua liittyen joukkueiden mielipiteisiin lohkojaoista. Lohkojakoihin ei kuitenkaan joukkueilla mielestäni tulisi olla sanottavaa, jos ja vain jos lohkojaot ovat maantieteellisesti perusteltuja. Todella kyseenalaista julkaistusta lohkojaosta...
Merikoski ja Dynamo pelaavat Suomisarjaa, koska ne ovat nousseet sinne omalla pelaamisellaan. Pari 2. divisioonan joukkuettakin haluaisivat pelata, mutta eivät ole nousua ansainneet syystä tai toisesta. Itse tuohon Suomisarjan ja 2. divisioonan väliseen eroon on vain todettava se, että...
Edelleen tämä HFB tuntuu olevan kovin mystinen joukkue sarjassa, jossa kaikki muut joukkueet alkavat näyttäytyä selviltä. Kenelläkään tästä joukkueesta mitään sen kummempaa sanottavaa?
Tässäpä oma tulosrivi ja pienet ennakot perjantain 8.10. jännitysnäytelmiin:
SS Uleå - SB Hurricane
Tästä otteluparista tulee todella tasainen. Uleån kokemus vs Hurricanen nuorennusleikkaus antaa loistavan vastakkainasettelun. Hurricane tulee pitämään palloa ja Uleå iskee tehokkaasti omista...
Ei ollut tänään susikäsien päivä ei... millaisia ajatuksia päivän tuloksista? Eniten allekirjoittanutta säväytti HaHe, joka pystyi ainakin tuloksellisesti pelaamaan hyvin. Dynamo akatemian suoritus yllättävän huono, toki joukkue nuori. Mitä havaintoja joukkueista muilla?
Taitaa olla heikompi PSM4D lohkoista tämä ainakin omissa papereissa. Olisiko ollut monelle Oulun joukkueelle jopa parempaa kuin lottovoitto päästä tähän lohkoon?
Onko kenelläkään tietoa SoPan ringistä? Luulisi edellisien kausien perusteella olevan edelleen kova joukkue neloseen. Torniolla edelleen sarjan nuorin joukkue?