Pääkallo.fi

B-junioreiden sarjasysteemin muutos

Viestejä
304
Tämä menee sitten vielä vahvasti huhupuheeksi, mutta lähteenä on useat asiaa tuntevat henkilöt.
Tänä vuonna siis _huhujen_ mukaan ei aluesarjoista ole edes teoreettista mahdollisuutta nousta pleijareihin, aiemminkin kyse ollut lähinnä teoreettisesta mahdollisuudesta. Mutta ei kukaan pelaisi lottoakaan, jossei olisi teoreettista mahdollisuutta miljooniin. Ilmeisesti joku "aluesarjamestaruus" jaetaan, Sakari Pietilän sanoin se on "sama kuin säälipillua saisi"

Jatkossa ilmeisesti oltaisiin siirtymässä malliin, missä ei olisi B-poikien SM-karsintoja avoimena, vaan paikat olisivat ilmeisesti periytyviä.
Omasta mielestä pluspuolelle tuossa mallissa menisi ainakin se, ettei PK-seudulla tapahtuisi tuota jatkuvaa suhinaa ja urheilijaksi kasvamisen vaiheessa huippuseurat pääsisivät kasvattamaan huipuista liigapelaajia.
Pääkaupunkiseudulla jako olisi varmaan aika selvä. ErVi hoitaisi Helsingin, Tiikerit Vantaan ja Espoolaiset Espoon puoliksi, Tampereella ja Turussahan on tietyllä tapaa jo nyt monopolit. Tämä ehkäisi sen, että ei olisi mahdollista tehdä Hawksin tyylistä juttua, jossa ostetaan muualla kasvatetut pelaajat ja aloitetaan toiminta tyhjästä.
Veikkaan, että tässä vaiheessa ns. "satelliittiseurat" yleistyisivät, jotka antaisivat parhaat yksilönsä C-poikien vaiheessa isompiin seuroihin.
Miinuspuolelle menee sitten tuo vapaan kilpailun tappaminen, joka syö tietyllä tapaa urheiluromantiikkaa joita edustaneet esimerkiksi LFT -96, PakVi -96 ja Panthers -00.
 
Viestejä
137
Ei kai tuo mikään huhu ole ettei aluesarjoista pääse enää playoff karsintaan vaan pelaavat jonkinlaisen aluesarjavoittajien turnauksen tms. Tuohan lukee liiton sivuilla useamman alueen b-poikien sarjan kohdalla.

Toivottavasti ei kuitenkaan mennä periytyviin sarjapaikkoihin. Tuohan voisi toimia kehäkolmosen sisäpuolella kun välimatkat on lyhyitä ja julkiset toimii. Muualla maassa, missä kaikkien ei olosuhteista ja etäisyyksistä johtuen ole todellakaan mahdollista siirtyä oman kunnan/kaupungin joukkueesta alueen suurseuraan tuo tiputtaisi tehokkaasti lahjakkuuksia jopa pois lajin parista.
 
Viestejä
347
Syväkurkku Torronsuon kansallispuistosta oli sitä mieltä, että läheisen Sport & Outdoor resortin saunaillassa olisi Bin Ladenit nähty pöydällä kun tuli puhetta sarjajärjestelmän uudistuksesta, jonka yhteydessä myös FBA polkua olisi uudistettu ja päästy eroon maakun... siis tarkennettu yhteistyöjoukkueiden määriä jatkossa.
Valikoidut seurat perisivät vuotuiset paikkansa, jolloin ylläreiltä vältyttäisiin jatkossa ja voitaisiin keskittyä lajin kehittämiseen.

Jos/kun eräs nimeltä mainitsematon espoolainen heimo ei pääse SM-sarjaan, nähdään mitkä huhut pitävät paikkansa.
 
Viestejä
7,835
Muualla maassa, missä kaikkien ei olosuhteista ja etäisyyksistä johtuen ole todellakaan mahdollista siirtyä oman kunnan/kaupungin joukkueesta alueen suurseuraan tuo tiputtaisi tehokkaasti lahjakkuuksia jopa pois lajin parista.

Juuri oli puhetta siitä, että kuulemma junnujen divaritkin ovat nykyään niin saatanan kovatasosia, että ilmeisesti aivan yksi lysti pelaavatko SM-sarjaa vai eivät.
 
Viestejä
7,835
Hmm, ja miten tämä liittyy mihinkään kirjoittamaani?

No ainakin siten, että tuon näkemyksen mukaan sillä ei ole mitään väliä, pääseekö siihen alueen suurseuraan, vaan joku paljon pienempikin seura riittää.
 

Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
29.3 18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liiga N
1X2
1X2
TPS - FBC Loisto
18.30
1.465.504.60
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
29.3 18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Viestejä
322
Eikös siellä divarissa pelaa kaikki edes etäisesti tosissaan homman ottavat?
Kaikki varmasti homman tosissaan ottavat, mutta näitä viime kauden AC Hakeja ja TPS Akatemioita pääsi tänä vuonna vielä helpommalla sisään. Se harmittaa. Silti olen tietyiltä osin ranking-pisteiden kannalla, mutta toki pidempi karsiminen kaikkien osalta saattaisi olla reiluin tapa?
 
Viestejä
780
Liiton sivuilla olevat sarjajärjestelmät vahvistavat sen, että B- ja C1-junioreissa ei tällä kaudella aluesarjojen voittajat pääse mukaan pudotuspelikarsintoihin. C2-ikäluokassa aluesarjoista päästään mukaan pudotuspelikarsintoihin.

Muutos mahdollisuudessa päästä mukaan kamppailemaan SM-mitaleista aluesarjasta asti on merkittävä kaikille seuroille, etenkin C1-ikäluokassa. Siellä karsintaan kun osallistuivat samalta viivalta kaikki, tosin subjektiivisen rankingarvioinnin kautta koreihin jaettuna tasapuolisuus ei ehkä täysin toteutunut.

Seurojen oikeusturvan kannalta tällainen päätös olisi pitänyt valmistella avoimesti ja kaikkia asiasta kiinnostuneita jäsenseuroja kuunnellen. Olisi mielenkiintoista, jos Pääkallo tai muu instanssi selvittäisi milloin, ja kenen toimesta tähän päädyttiin ja kuinka prosessi meni. Väitän että lähes kaikille laijin syvimmän ytimen ulkopuolisille ei muutoksesta tietoa ollut siinä vaiheessa kun seurat miettivät sarjailmoittautumisiaan karsintojen jälkeen. Tiedän ainakin yhden seuran joka ilmoittautui karsintojen jälkeen C1-aluesarjaan käsityksessä ja tavoitteenaan päästä pudotuspelikarsintoihin keväällä. Jos heillä olisi ollut tieto, ettei pääsyä pudotuspelikarsintoihin ole, joukkue olisi ilmoittautunut vanhemman ikäluokan sarjaan pyrkien tällä nostamaan joukkueen tasoa kuluvan kauden aikana ensi kautta ajatellen. Lisäksi joukkueen päätös vaikutti seuran muihinkin pelaajiin, sillä seuraan ei muodostunut C1-ilmoittautumisen myötä lainkaan B-ikäluokan joukkuetta ja seuran kaikille B-ikäisille ei järjestynyt sarjatoimintaan ilmoittautunutta joukkuetta.

Salibandyliitossa vaikuttaa hallitsevan muutaman ison seuran etuja varjeleva ja edistävä kulttuuri. Päätöksien avoimmuus on erittäin heikkoa, ja valitusoikeus on kyseenalainen. Liitto ei anna itsestään kuvaa kritiikkiä hyvin vastaanottavana kaikkien jäsenseurojen asiakaspalvelijana, vaan autoritäärisenä toimijana. Valitustie liitossa on raskas ja valittajaa leimaava. Lisäksi liiton kirjoittamat säännöt ovat epäselvät, eikä liitto koe niitä niin halutessaan tarpelliseksi noudattaa. Tästä on oikeita esimerkkejä, mutten voi niitä esille nostaa ettei kyseinen seuraa saa liitossa enempää stigmaa.

Liiton kilpailupuolella vaikuttaa määrävänä olevan kolminaisuus maajoukkue-eerikkilä-suurseurat, joiden kesken pyöritetään väkinäisesti FBA-rumbaa. Toinen painopistealue on F-liiga, joka on kuitenkin amatööripuuhaa kaikkiin suomalaisiin isoihin lajeihin verrattuna. Sen yltiöpäinen visio Aasian markkinoista työllistää kyllä väkeä liitossa, mutta on epärealistista utopiaa. Esimerkiksi Ruotsin kyvyt kansainvälisinä markkinoijina ovat paljon paremmat kuin suomalaisten. Salibandyssä sitä todistaa Suomen liigojen pääosin mitätön katsoja- ja fanikulttuuri sekä esim. suomalaisten salibandyvarusteyritysten jääminen ruotsalaisten kehityksestä jälkeen.

En edes aloita tulospalvelusta. Sen verran sanon, että jos siitä annetaan tiedote mediaan Salibandyliiton tulospalvelun tilanne - Salibandyliitto, niin kyllä sen allekirjoittaa vastuulliset ihmiset eikä mikään "Salibandyliitto". Raukkikset, ja vielä palkkaa nautitte.

Sori OT, mut nyt v***tti. Liitossa on unohdettu perustehtävä - suomalaisen säbäharrastajan palveleminen.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
347
Liiton sivuilla olevat sarjajärjestelmät vahvistavat sen, että B- ja C1-junioreissa ei tällä kaudella aluesarjojen voittajat pääse mukaan pudotuspelikarsintoihin. C2-ikäluokassa aluesarjoista päästään mukaan pudotuspelikarsintoihin.

Muutos mahdollisuudessa päästä mukaan kamppailemaan SM-mitaleista aluesarjasta asti on merkittävä kaikille seuroille, etenkin C1-ikäluokassa. Siellä karsintaan kun osallistuivat samalta viivalta kaikki, tosin subjektiivisen rankingarvioinnin kautta koreihin jaettuna tasapuolisuu ei ehkä täysin toteutunut.

Seurojen oikeusturvan kannalta tällainen päätös olisi pitänyt valmistella avoimesti ja kaikkia asiasta kiinnostuneita jäsenseuroja kuunnellen. Olisi mielenkiintoista, jos Pääkallo tai muu instanssi selvittäisi milloin, ja kenen toimesta tähän päädyttiin ja kuinka prosessi meni. Väitän että lähes kaikille laijin syvimmän ytimen ulkopuolisille ei muutoksesta tietoa ollut siinä vaiheessa kun seurat miettivät sarjailmoittautumisiaan karsintojen jälkeen. Tiedän ainakin yhden seuran joka ilmoittautui karsintojen jälkeen C1-aluesarjaan käsityksessä ja tavoitteenaan päästä pudotuspelikarsintoihin keväällä. Jos heillä olisis ollut tieto, ettei pääsyä puodotuspelikarsintoihin ole, joukkue olisi ilmoittautunut vanhemman ikäluokan sarjaan pyrkien tällä nostamaan joukkueen tasoa kuluvan kauden aikana ensi kautta ajtellen. Lisäksi joukkueen päätös vaikutti seuran muihinkin pelaajiin, sillä seuraan ei muodostunut C1-ilmoittautumisen myötä lainkaan B-ikäluokan joukkuetta ja seuran kaikille B-ikäisille ei järjestynyt sarjatoimintaan ilmoittautunutta joukkuetta.

Salibandyliitossa vaikuttaa hallitsevan muutaman ison seuran etuja varjeleva ja edistävä kulttuuri. Päätöksien avoimmuus on erittäin heikkoa, ja valitusoikeus on kyseenalainen. Liitto ei anna itsestään kuvaa kritiikkiä hyvin vastaanottavana kaikkien jäsenseurojen asiakaspalvelijana, vaan autoritäärisenä toimijana. Valitustie liitossa on raskas ja valittajaa leimaava. Lisäksi liiton kirjoittamat säännöt ovat epäselvät, eikä liitto koe niitä niin halutessaan tarpelliseksi noudattaa. Tästä on oikeita esimerkkejä, mutten voi niitä esille nostaa ettei kyseinen seuraa saa liitossa enempää stigmaa.

Liiton kilpailupuolella vaikuttaa määrävänä olevan kolminaisuus maajoukkue-eerikkilä-suurseurat, joiden kesken pyöritetään väkinäisesti FBA-rumbaa. Toinen painopistealue on F-liiga, joka on kuitenkin amatööripuuhaa kaikkiin suomalaisiin isoihin lajeihin verrattuna. Sen yltiöpäinen visio Aasian markkinoista työllistää kyllä väkeä liitossa, mutta on epärealistista utopiaa. Esimerkiksi Ruotsin kyvyt kansaninvälisinä markkinoijina ovat paljon pareemmat kuin suomalaisten. Salibandyssä sitä todistaa Suomen liigojen pääosin mitätön katsoja- ja fanikulttuuri sekä esim. suomalaisten salibandyvarusteyritysten jääminen ruotsalaisten kehityksestä jälkeen.

En edes aloita tulospalvelusta. Sen verran sanon, että jos siitä annetaan tiedote mediaan Salibandyliiton tulospalvelun tilanne - Salibandyliitto, niin kyllä sen allekirjoittaa vastuulliset ihmiset eikä mikään "Salibandyliitto". Raukkikset, ja vielä palkkaa nautitte.

Sori OT, mut nyt v***tti. Liitossa on unohdettu perustehtävä - suomalaisen säbäharrastajan palveleminen.

Muuten olen kanssasi täysin samaa mieltä, paitsi viimeisessä lauseessa. Mitä ei ole ollutkaan, sitä ei voi unohtaa.
 
Viestejä
100
Muutos mahdollisuudessa päästä mukaan kamppailemaan SM-mitaleista aluesarjasta asti on merkittävä kaikille seuroille, etenkin C1-ikäluokassa.
Tätä en oikein koskaan ole ymmärtänyt: Pidetään karsinnat SM-sarjaan. Sinne pääsee parhaiten karsinnoissa pärjänneet joten olettaisi että juuri nämä joukkueet ovat ne jotka mitaleista ja sijoituksista kamppailisivat. Eli miksi niille joukkueille jotka sarjaan eivät päässeet, (myös divari) pitäisi antaa"toinen"mahdollisuus. Eikö mitaleista pitäisi antaa nimenomaan pelata niiden joukkueiden jotka tiensä sarjaan ovat karsintojen kautta raivanneet.

Ja A:ta lukuunottamatta kaikki karsintoihin samalta viivalta. Ei mitään ranking systeemiä ja suoria valtakunnallisia paikkoja.
 
Viestejä
885
B junnuissa Divarikarsinnat olivat pitkälti arpaonnesta kiinni.Nyt Divarissa pelaa muutama turhajoukkue ,mutta se heille suotakoot. Viikonlopunpeleistä aluesarjassa oleva joukkue pelasi ensimmäinen peli 12-0 pelasivat 16 minuuttia pelipoikki , toinen peli 11-1pelattiin se 45 minuuttia suoraa aikaa .Eli kahdessa pelissä 23-1 . Kyllä moti voi poikia . Ei mitään järkeä ,kun tietää ettei pääse edes divariin pelaamaan kunnon pelejä. Tällä systeemillä saadaan tapettua loppukin into pelata. Kuulemma on liittoon tehty valitus systeemistä ,mutta päätös kestää varmasti,kun ovat näin hölmön päätöksen tehneet.
Olen samaa mieltä siitä, että osaa divariin päässeistä joukkueista arpaonni suosi ( esim. Pirkat ) ja osaa aluesarjoihin jääneistä joukkueista arpaonni sorsi ( esim. KooVee ). Mutta todella pirteästi Pirkat ovat kuitenkin aloittaneet divarin. 4 pinnaa kahdesta pelistä t.s. jatkoaikatappio Indiansille ja voitto Susista.

Tosin ymmärrän että kritiikin kärki osuu tässä tapauksessa enemmän rankingpisteiden avulla käytännössä ilman minkäänlaisia pelillisiä saavutuksia divariin päässeisiin Hawksiin ja PSS:ään kuin Rouva Fortunan suosiollisesti avustamiin Pirkkoihin. Minunkin mielestäni kyseiset joukkueet pääsivät liian helposti divariin. Hawksille pitää kylläkin antaa sikäli krediittiä, että he päihittivät heti divarin kättelyssä Josban, mutta kaikesta huolimatta olivat kyseessä melkoiset vapaaliput sekä Hawksille että PSS:lle. Kymmenen muuta rankattua joukkuetta olisivat luullakseni selvittäneet tiensä valtakunnallisiin sarjoihin karsintasysteemistä riippumatta.

Nykyinen rankingsysteemi antaa kieltämättä kohtuuttomia etuja tietyille vaa´ankieliseuroille, mutta en ole varma pitäisikö rankingsysteemistä luopua kokonaan vai pitäisikö rankingin avulla vain päästää vähemmän joukkueita automaattisesti valtakunnallisiin. Esimerkiksi kahdentoista joukkueen sijaan voisi kuusi, kahdeksan tai kymmenen joukkuetta päästä suoraan valtakunnallisiin. Toki rankingsysteemistä voidaan luopua kokonaan, mutta enpä usko että vaikkapa Oilers, ErVi, TPS tai Classic kovinkaan helposti kompastuisivat karsintojen ensimmäiseen vaiheeseen kuitenkaan. Sitten tulisi taas peliin mukaan ylimääräinen arpaonninakki. Eli kenelle napsahtaa joku isoista seuroista kohdalle. Pointtini on se, että millä karsintasysteemillä tahansa saattaa joku joukkue joutua n.s. väärään sarjaan.

Pitäisikö KooVeen ja Merikosken kaltaisia "liian hyviä aluesarjoihin" joukkueita ajatellen perustaa Suomisarja myös junnusarjoihin? Tuskin kovinkaan kustannustehokas idea, mutta heitän sen silti ilmoille. Olisiko kenenkään mielestä vaikkapa A- ja B-junnujen Suomisarjoissa mitään järkeä?

Vielä lopuksi otan sen verran kantaa tämän keskusteluketjun peruskysymykseen, että en pidä tarpeellisena että BSM:n paikat periytyisivät ASM:n tapaan. Pidän sitä kilpailua tappavana ideana. Pidän myös huonona muutoksena ettei Aluesarjoista voi enää teoriassakaan päästä BSM:n tai C1SM:n pudotuspeleihin.
 
Viestejä
56
Olisiko jollakin salibandyhistoorikolla minkäänlaista tietoa siitä kuinka yleistä tämä on nykyisen rankingsysteemin aikana ollut, että sarjoihin olisi päätynyt joukkueita heittopusseiksi. Uskoisin että tämän kauden tilanne ei ole hirveän tyypillinen ole. PSS ja Hawks ovat poikajuniorien puolella verrattaen pieniä seuroja, joilla ei tällä hetkellä ole esim. Oilersin ja Ervin kaltaista junioriputkea, joka takaisi jokaiseen ikäluokkaan valtakunnallisissa menestyvän joukkueen. Tämän karsintasysteemin ainoaksi heikkoudeksi näänkin hiukan pienempien seurojen menestyvät ikäluokat, jotka voivat sekoittaa pakkaa tämän kauden tyylisesti.

Itsekin pidän täysin typeränä ratkaisuna poistaa alueellisten sarjojen joukkueilta mahdollisuuden SM-playoffeihin menemisestä. Karsintaflopin jälkeen on kuitenkin aluesarjaan ollut hyvä lähteä silmissä selkeä tavoite SM-playoff-karsintapaikasta, koska sitähän joukkueet ovat jo alusta alkaen lähteneet hakemaan osallistumalla Sm-karsintaan?? Ei siis sm-karsintaan osallistuvia joukkueita mikään aluemestaruus kiinnosta, oli tavoite SM-playoffeista sitten heille realistinen tai ei.

Jos sellainen skenaario nyt kävisi toteen jossa alunperinkin aluesarjaan lähtenyt joukkue sattuisi saavuttamaan sm-playoff paikan eikä heillä olisi valtakunnallisiin pleijareihin ollenkaan kiinnostusta, voisivat he kuitenkin ottaa tittelin ja jonkinnäköisen pokaalin aluesarjojen mestaruudesta, mutta jättää paikan sm-playoffiin joukkueelle, jolla olisi nälkää sinne lähteä. Tällöin ei ALUEsarjoistakaan lähtisi kokonaan pointti. Tämä skenaario kuitenkin olisi epätodennäköinen sillä yleensä aluesarjoissa pelaavista parhailla on valtakunnalliset olleet kauden alussa tavoitteena.

Pointtini olivat siis ne, että en tällaiset Pessi-Hawks tapaukset ovat harvinaisuuksia, ellei joku junnusäbäniilo kaiva esiin lisää samanlaisia esimerkkejä menneiltä kausilta, arvostan jos joku siinä onnistuisi! Onhan ainakin Hawks parissa ottelussa näyttänyt merkkejä pärjäämisestä, joten en heidän mukana olemistaan minään katastrofina pidä.
Toinen pointti lyhykäisyydessään se, että minusta mahdollisuus sm-kultaan aluesarjan joukkueillekkin tulisi ehdottomasti säilyttää.
Huh, tulihan tästäkin romaani. Oksensin vain omia ajatuksiani aiheesta, enkä pidä tätä minkäänlaisena objektiivisena totuutena. Aihe on mielenkiintoinen ja tärkeä, eli lisää näkökulmaa vain kehiin!
 
Viestejä
43
Keskustelua on ollut ikäluokkien muutoksista myös. Niin että tulisi U17 sarja joka korvaisi nykyisen B-juniori ikäluokan. Tämän jälkeen seuraava sarja olisi U20. Näissä ilmeisesti sarjojen joukkue ja pelimäärät myös kasvaisivat sm ja divari tasolla.
 
Viestejä
7,835
Keskustelua on ollut ikäluokkien muutoksista myös. Niin että tulisi U17 sarja joka korvaisi nykyisen B-juniori ikäluokan. Tämän jälkeen seuraava sarja olisi U20.

Eli käytännössä A ja B olisivat muuten samat, mutta kumpaakin nuorennettaisiin vuodella?
 

Fox

Viestejä
68
Mielestäni a-junnujen nuorentaminen vuodella olisi riski. Nyt moni 00 syntynyt on intissä ja jos he eivät saisi pelata a-junnuissa, joutuisivat he taistelemaan paikastaan aikuisten joukkueessa armeijavuotenaan.

Ranking systeemi on mielestäni hyvä. Antaa pitkäjänteistä työtä tekeville seuroille työrauhan kun tietävät että myös seuraavalla kaudella pelataan valtakunnallista sarjaa. Kyllä mitalijoukkueet pääsevät SM:ään vaikka olisivat pienestä seurasta ja joutuisivat aloittamaan esikarsinnoista, mutta nykyinen järjestelmä antaa ranking joukkueille enemmän aikaa kehittää pelaajia (= lajia) kun ei tarvitse keskittyä maksimaaliseen tulokseen heti elokuussa.

Mielestäni kaikkien SM karsintoihin lähtevien joukkueiden tulisi sitoutua pelaamaan koko kausi valtakunnallista sarjaa. Eli ts. ne joukkueet jotka eivät yllä divariin, voisivat pelata alueelliset 'valtakunnalliset aluesarjat', jotka pelattaisiin yksittäisinä otteluina. Sieltä sitten vaikka tammikuussa vaihdot divarin pohjan kanssa loppukaudeksi. Tämä myös pakottaisi kaikki karsintoihin lähtevät seurat / joukkueet tekemään budjetin kilpaurheiluperusteisesti ja uskon että tätä myötä joukkuemäärät karsinnoissa hieman laskisi.

Divarin kärki saisi mielestäni jatkossakin osallistua SM pleijareihin. Se ei ole keneltäkään pois ja antaa divariin paljon suuremman panoksen.

Siirtäisin myös karsintoihin ilmoittautumisen ajankohtaa myöhäisemmäksi ettei tule tilanteita että joukkue joutuu osallistumaan karsintoihin vaikka ennalta kuviteltu rosteri ei toteudukaan.
 
Viestejä
780
Antaa pitkäjänteistä työtä tekeville seuroille työrauhan kun tietävät että myös seuraavalla kaudella pelataan valtakunnallista sarjaa. Kyllä mitalijoukkueet pääsevät SM:ään vaikka olisivat pienestä seurasta ja joutuisivat aloittamaan esikarsinnoista, mutta nykyinen järjestelmä antaa ranking joukkueille enemmän aikaa kehittää pelaajia (= lajia) kun ei tarvitse keskittyä maksimaaliseen tulokseen heti elokuussa.
Millä perusteella luokittelet seurat "pitkäjänteistä työtä tekeviin"? Ovatko loput sitten lyhytjänteistä työtä tekeviä?

Oletan, että tarkoitat näillä pitkäjänteistä työtä tekevillä isoja seuroja, joiden pitkäjänteisyyden mittarina on menestys valtakunnan tasolla? Kuitenkin jostain kumman syystä nämä seurat eivät juniorikasvattajina kykene tuottamaan suhteessa jäsenmäärään edes samaa määrää lajin huippuja maajoukkueeseen tai kelpuuta heitä oman seuran edustukseen.

Olen seurannut usean suurseuran joukkueen toimintaa ihan sieltä sisältä, mutta myös pienemmän seuran. Isot eivät juurikaan poikkea pienemmistä seuroista seuran tarjoamien ja pelaajalle asti tulevien palvelujen kautta. Valmentajia voi olla useampi, mutta ei välttämättä, yleensä yksi vastuu- ja yksi apuvalmentaja. Mv-valmennus on seurassa jaettuna. Fysiikkavalmentaja käy vetämässä fysiikat. Jos tulee vaivoja, seuralla on fyssari. Suurin ero tulee pelaajien välisten tasoerojen pienuudesta ja siten harjoitusten korkeana intensiteettinä ja haastavuutena. Tämä tuottaa homogeenisen ja tasavahvemman pelaajamateriaalin, mutta toisaalta edesauttaa vähemmän yksilöiden erottumista ja kehittymistä luovina ratkaisupelaajina. Perustelen tätä esimerkiksi sillä, että tälläkin hetkellä eri ikäluokissa puhutuimmista yksilöistä useimmat tulevat pienemmistä seuroista, joissa heille on luotu tai luonnostaan tullut erityisen huomion olosuhteet, paljon mahdollisuuksia, ja monelle myös ympäristö, joka korostaa heidän yksilöllistä rooliaan joukkueen menestyksessä.

Suurseuroista otan jälleen esille Inkkarit, joka tässä suhteessa mielestäni eniten muistuttaa pientä seuraa. Siellä poimitaan lupaavimmat yksilöt ja heihin panostetaan rajusti. Monilla muilla isoilla se laaja homogeeninen pelaajamassa kuihtuu pois viimeistään A-ikäisenä, kun sinne edustukseen ei juurikaan niitä huippuja omista junioreista nouse. Jos vaikka Oilersista otetaan ne nimekkäimmät pelaajat (esim. Kainulaiset), niin eiväthän he ole Oilersin kasvatteja. Ja lopuksi, nämä jätit eivät edes jyrää siellä liigassa, kuten junnuissa. Miksi? Classic aikuisissa on oma lukunsa, sillä sen imu huippuihin on oma luokkaansa.

Urheiluun kuuluu puhdas ja reilu kilpailu. Toiminnan pitkäjänteisyys ja laatu mitataan tuloksilla. Pienillä seuroilla materiaalin leveys harvoin riittää joukkueittain huipulle pääsemiseen. Mutta yksilöillä voi olla niissä loistavat mahdollisuudet harjoitella, pelata ja kehittyä maajoukkueisiin asti. Työ voi olla hyvinkin laadukasta ja pitkäjänteistä. Ei siihen joukkuetason mitalit ole ainoa mittari.

Hallit, toimistot, brändi, strategiatyö ja muu taustakohina eivät edesauta huippuyksilöiden kehitystä. Huippuyksilöiden saama erityishuomio taas edistää.

Etelän suurseuroilla on jo sisärata liiton toimintaan maajoukkue- ja FBA-toiminnan kautta. Eiköhän siinä ole sisäpiiriyhteyksiä ihan tarpeeksi. Eivät he enää liiton subventiota järjestetyillä sarjapaikoilla tarvitse.
 

Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
29.3 18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liiga N
1X2
1X2
TPS - FBC Loisto
18.30
1.465.504.60
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
29.3 18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös