Pääkallo.fi

B-junioreiden sarjasysteemin muutos

Viestejä
161
Keskustelua on ollut ikäluokkien muutoksista myös. Niin että tulisi U17 sarja joka korvaisi nykyisen B-juniori ikäluokan. Tämän jälkeen seuraava sarja olisi U20. Näissä ilmeisesti sarjojen joukkue ja pelimäärät myös kasvaisivat sm ja divari tasolla.
Tyttöjen puolella tehtiin tälle kaudelle juuri päinvastainen muutos, eli sarjoja vanhennettiin vastaamaan poikien ikäluokkia. Tuolla perusteena juurikin tarjota vuosi lisää aikaa kasvaa mukaan aikuisten sarjoihin.
 
Viestejä
161
Ranking systeemi on mielestäni hyvä. Antaa pitkäjänteistä työtä tekeville seuroille työrauhan kun tietävät että myös seuraavalla kaudella pelataan valtakunnallista sarjaa. Kyllä mitalijoukkueet pääsevät SM:ään vaikka olisivat pienestä seurasta ja joutuisivat aloittamaan esikarsinnoista, mutta nykyinen järjestelmä antaa ranking joukkueille enemmän aikaa kehittää pelaajia (= lajia) kun ei tarvitse keskittyä maksimaaliseen tulokseen heti elokuussa.
Uskoisin, että ranking systeemi ei ensisijaisesti yritä tarjota suurille seuroille työrauhaa vaan
A) Varmistaa, että parhaat joukkueet eivät pudota toisiaan.
B) Vähentää karsintoihin tarvittavaa ottelumäärää joka on näinkin haastava sekä ajallisesti, että taloudellisesti.
Suurin haaste erityisesti B -sarjassa on joukkueiden asettaminen etukäteen järjestykseen.
 
Viestejä
443
nykyinen tapa on hyvä tapa.


Taidat on HAWK miehiä mielipiteesi kanssa? On aivan hölmöä, että joukkue pääsee ns. valmiiseen pöytään , edellisen joukkueen ansiosta. B iässä kun joukkueen kokoonpanot voi muuttua vuodessa merkittävästi. Joten jokaisen joukkueen olisi paikkansa ansaittava pelaamalla. Mitä tulee Pirkkoihin, ensimmäinen voitto yli vuoteen varsinaisella peliajalla. Kehitystä tapahtunut hurjasti.
Ei siinäkään ole mitään järkeä että esim classic karsii jotain tiikerit 3 joukkuetta vastaan. Kuitenkin joku alkukarsinta pitää suorittaa ennen varsinaisia karsintoja. Kyllähän Suomen cupissakin tehdään niin. Sieltäkö malli...? En ole Hawks mies. Kyllä esim jotkut divarissa on väärässä paikassa. Sm sarjassa on kuitenkin ansaitut paikat
 
Viestejä
447
Kysymyshän on nyt siitä, ettei liiton päättäjät voi myöntää tehneensä pahan virheen tässä ns. suljetussa sarjassa , ettei aluesarjasta voi nousta divariin pelaamaan. Olisi heidän suurelle viisaudelle kovakolaus, jos aluesarjan porukka tulisi ja siivoaisi koko paletin , ja heistä tulisi mestareita. Näillä nykyisellä säännöllä voivat olla tyytyväisi päätökseen, ei tarvitse myöntää tehneensä virheitään. Harkkapeleissä ainakin aluesarjanjoukkue pyöritteli divarijoukkueita aivan solmuun ,ja näillä divarijoukkueilla kävi vaan hyvämunkki arvonnoissa.
No harkkapelit on aina harkkapelejä. Uskoisin että nuo menee tosipeleissä juuri päinvastoin.
Suomen Cupinkin voi teoriassa voittaa joku höntsäjoukkue, mutta käytännössä se on aina liigajoukkue. Suomalaiset ovat tunnetusti lottokansaa ja pelkkä teoreettinen mahdollisuuskin on monelle suuri asia.
Omasta puolestani aluesarjojen nousut pitäisi kyllä mahdollistaa B-junioreissa, vaikka ihmeitä en kyllä odota.
 
Viestejä
31
Olen ehdottomasti samaa mieltä siitä, että pitäisi jättää edes teoreettinen mahdollisuus päästä alueesta SM playoffeihin. Se pitäisi valtakunnallisista pudonneiden pelaajien toivoa ja motivaatiota yllä ehkä paremmin taistella alueen voitosta. Eikös Tästä esimerkkinä ollut ÅIF03 parin vuoden takaa joka lopulta taisi päästä alueesta SM puolivälieriin.
Sarjajärjestelmään ehkä voisin tehdä sarjapaikan perimisehdon joukkueille. Edellisvuonna pitäisi olla vähintään 30% pelaajista pelannut otteluita joukkueen peleissä jotta seuraavan vuoden sarjapaikan voisi periä. Tämä pakottaisi esim B-ikäisten joukkueet ottamaan suunnilleen saman määrän 03 ja 04 poikia. Ei kävisi niin helposti sitä tilannetta että nuorempi ikäluokka jää ilman joukkuetta kun siirrytään useamman ikäluokan kattaviin sarjoihin ja se varmistaisi että tietty joukkueen runko jatkaa perityllä sarjapaikalla. Lisäksi perimisehto sitoisi pelaajia pitämään kiinni seurasta ja toisaalta seuraa pitämään pelaajat tyytyväisinä etteivät karkaa naapuriseuraan.
Tämä palvelisi lisäksi pienempiä paikkakuntia saamaan kilpailukykyisemmän joukkueen kun heillä ei välttämättä ole sitä vanhempaa ikäluokkaa täyttä joukkueellista pistää sarjaan aina. Tai jos joku joukkue näin tekee, joutuu automaattisesti sitten karsintojen kautta raivaamaan tien. nykyiset tilastoinnit kyllä mahdollistaisivat helposti asian automaattisen seuraamisen ja tilastoista saisi helposti kaivettua edelliskauden kokoonpanoista pelanneet pelaajat.
 
Viestejä
7,837
Sarjajärjestelmään ehkä voisin tehdä sarjapaikan perimisehdon joukkueille. Edellisvuonna pitäisi olla vähintään 30% pelaajista pelannut otteluita joukkueen peleissä jotta seuraavan vuoden sarjapaikan voisi periä. Tämä pakottaisi esim B-ikäisten joukkueet ottamaan suunnilleen saman määrän 03 ja 04 poikia. Ei kävisi niin helposti sitä tilannetta että nuorempi ikäluokka jää ilman joukkuetta kun siirrytään useamman ikäluokan kattaviin sarjoihin ja se varmistaisi että tietty joukkueen runko jatkaa perityllä sarjapaikalla. Lisäksi perimisehto sitoisi pelaajia pitämään kiinni seurasta ja toisaalta seuraa pitämään pelaajat tyytyväisinä etteivät karkaa naapuriseuraan.

Minusta tämäkin kuulostaisi ihan hyvältä, joskin tuon 30% määritelmä pitäisi tarkentua melkoisesti. Lisäksi siihen voisi jotnekin ottaa mukaan C1:n tilanteen, esim. niin, että jos joukkue onnistui ottamaan välieräpaikan PC1SM:ssä, niin sekin riittäisi. Väitän, että jos PC1SM-mitalijoukkue pelaa syksyllä sillä tasan samalla joukkueelle PBSM:ssä ilman ensimmäistäkään menetystä tai vahvistusta, niin se joukkue pärjää vähintäänkin hyvin sarjassa, ainakin pääsääntöisesti.
 
Viestejä
33
Onko tähän ollut jokin selkeä syy miksi tällainen muutos on tehty? Eikö kovempi kilpailu playoffpaikoista olisi vain hyvä asia.
 
Viestejä
443
Olen samaa mieltä että kyllä aluesarjasta voisi samaan malliin päästä muutama kokeilemaan onnea. Hyvä esimerkki oli sudet toissa vuonna laittoi ervin jokseenkin ahtaalle häviten 1-2 sarjan. Viime vuosi jäi kesken ja sieltä oli tulossa Loviisan Tor kovaa vauhtia. Voitti harjoitusotteluissa kovia porukoita ennen playoff pelejä. Nyttemmin heikentynyt kun kärkipelaajia siirtynyt muihin kuvioihin...
 

Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>

Fox

Viestejä
68
Millä perusteella luokittelet seurat "pitkäjänteistä työtä tekeviin"? Ovatko loput sitten lyhytjänteistä työtä tekeviä?

Oletan, että tarkoitat näillä pitkäjänteistä työtä tekevillä isoja seuroja, joiden pitkäjänteisyyden mittarina on menestys valtakunnan tasolla? Kuitenkin jostain kumman syystä nämä seurat eivät juniorikasvattajina kykene tuottamaan suhteessa jäsenmäärään edes samaa määrää lajin huippuja maajoukkueeseen tai kelpuuta heitä oman seuran edustukseen.
Tarkoitan pitkäjänteisellä työllä seuroja jotka tuottavat jokaiseen ikäryhmään joukkueen valtakunnallisiin sarjoihin vuosi toisensa jälkeen.

Olisin myös valmis muutokseen, jossa karsinnat aloitettaisiin alueellisesti jo heinä-elokuun vaihteessa ja ottelut pelattaisiin yksittäisinä seurojen omilla harjoitusvuoroilla. Tämä järjestelmä antaisi myös tarvittavan työrauhan koska sattumien määrä olisi varmasti aika pieni. Tämänkaltaisen järjestelmän ehtona olisi että lohkot on tarpeeksi pieniä ja seuraavaan vaiheeseen pääsisi aina vähintään puolet joukkueista. Osallistumiseen tuo ensimmäisessä kirjoituksessani mainittu sama ehto, eli joukkue sitoutuu pelaamaan koko kauden yksittäisiä otteluita ettei kukaan osallistu vain saadakseen harjoitusotteluita.
 

Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös