Pääkallo.fi

F-liigan naisten sarjan kauden 2022-23 huhut ja sopimukset

Viestejä
351
Kokeillaas saada vähän eloa tänne foorumille myös naisten sarjan osalta. Mikäs se parempi tapa kuin huhut?

Tähän ketjuun voi siis laitella tietoa F-liigan naisten sarjan (A- ja B-lohko) jengien siirtohuhuista ja varmistuneista soppareista.

Tiedossa on, että tuleva kausi jää viimeiseksi nykyisellä sarjajärjestelmällä. Tulevan kauden päätteeksi lohkojako poistuu, ja jatkossa F-liigan naisten sarjaa pelataan yhdessä 12 joukkueen lohkossa. Huhujen mukaan tieto sarjajärjestelmän muutoksesta on tuonut uutta virtaa etenkin B-lohkon jengien tekemiseen ja aktiivisuuteen siirtomarkkinoilla, jonka myötä tuleva kausi tulenee olemaan ennätystasainen B-lohkossa.

A-lohkon osalta kehityssuuntaa on huhujen mukaan päinvastainen; ainakin osa kärkijengeistä on vahvistumassa edelleen, ja heikommat heikkenemässä entisestään, jonka myötä välimatka kärjen ja häntäpaan välillä on kasvamassa entisestään. Villeimmät huhut ovat jopa tiputtamassa Kooveeta kokonaan pois liigakartalta pelaajapulan vuoksi.

Huhuilu alkakoot.
 
Viestejä
57
Loistocast on ainakin jaksoissaan käsitellyt siirtoja ja siirtohuhuja, olisiko kellään niistä mitään jotain koontia? 😊
 
Viestejä
351
Tässäpä joitain nähtyjä ja kuultuja eri lähteistä.

JULKAISTUT SIIRROT:
Celine Stettler, PSS -> KD Jets
Jelena Zurbriggen, PSS -> UH BEO
Annique Myller, UH BEO -> SSRA
Hanna Niemelä, UH BEO -> SSRA
Emmi Niemelä, UH BEO -> SSRA
Flavia Niemelä, UH BEO -> SSRA
Piia Vilonen, Pirkat -> Koovee
Jenna Kangas, Pirkat -> Koovee
Siiri Syrjänen, Classic -> Koovee
Emma Mannila, Classic -> Pirkat
Sandrina Goetz, Red Lions -> O2-Jyväskylä
Elli-Noora Huotari, Koovee -> välivuosi
Sanni Nieminen, Classic -> lopettaa
Heidi Aukee, O2-Jyväskylä -> lopettaa
Saimi Hyvärinen, O2-Jyväskylä -> ?
Mariia Hietikko, O2-Jyväskylä -> ?
Diana Klavan, TPS -> ?

HUHUJA:
Olivia Pietilä, FBC Loisto -> TPS
Emilia Pietilä, FBC Loisto -> TPS
Eeva-Maria Heininen, FBC Loisto -> UH Basel Region
Tuulia Lahti, FBC Loisto -> Sveitsi / Ruotsi
Elli Kylmäluoma, Koovee -> Classic
Veera Vilenius, Koovee -> Classic
Noora Laakso, Koovee -> Classic
Juulia Kataja, Steelers -> Koovee
Yagmur Yildiz, UH Basel Region -> O2-Jyväskylä
Sofia Lahti, Blue Fox -> ?
 
Viestejä
351
Sofia Lahtea huhuiltu Classiciin, siellä jo pelannut tytöissä ja varmaan olisi nyt kypsä siirtymään NLA:n puolelle.
Samasta osoitteesta itsekin kuullut, mutta ensisijaisesta joukkueesta ei ole täyttä varmuutta. F-liigan A-lohko on kuitenkin hieman eri asia kuin B-lohko, joten onko liigajoukkue ensisijainen sijoituspaikka - se jäänee nähtäväksi.
 
Viestejä
351
Viestejä
205
Mistään en tiedä ja pelkkää arvailua, mutta uskoisin TPS sekä PSS olevan seurana todella paljon edellä muita naisjoukkueita. Tarkoitan siis olosuhteita ja palkkoja/korvauksia näin esimerkiksi.
 
Viestejä
1
Sofia Lahti, Blue Fox —> Classic/SSRA
Sofiina Sutinen, Blue Fox —> Koovee/Classic
Jenina Hämäläinen, SB Pro —> TPS
Karla Kosola, TPS —> alasarjat
Iita Viitanen, FBC Remix (1div) —> Koovee
Mariia Hietikko, O2 —> ISB (1div)
Iida Kuoppala, FBC Remix (1div) —> O2
Alma Hedman, Blue Fox —> FBC Loisto

Jännä nähdä, miten käy Blue Foxin - tyhjeneekö pajatso uuden valmentajan myötä vai tuleeko joukkoryntäys entisiä alueen pelaajia takaisin. Kaksi autolastillista kulki viime kaudella Seinäjoelta Uusikaarlepyyssä, näistä ainakin kaksi peluria on varmuudella paremmissa piireissä ensi kaudella. Loput pelannevat Foxeissa tai sitten alasarjoissa, sillä Pohjanmaalla on ensi kaudella kaksi 1.divarijengiä lähekkäin.
 
Viestejä
57
TPS:n uskon vahvistuvan entisestään, Mikko Rantanen on heillä rahallisena tukijana, joten TPS on varmuudella tämän hetken rikkain naisten F-liigajoukkue. Toivottavasti kuitenkin myös muut joukkueet saavat hyvät jengit kasaan, jottei jo kauden alussa ole seuraavankin kevään mestari selvillä.
 
Viestejä
351
Mistään en tiedä ja pelkkää arvailua, mutta uskoisin TPS sekä PSS olevan seurana todella paljon edellä muita naisjoukkueita. Tarkoitan siis olosuhteita ja palkkoja/korvauksia näin esimerkiksi.
Hallihuhujen mukaan SB-Pro on kyennyt ainakin aiemmin tarjoamaan parhaimmat puitteet pelaajilleen, eikä pelaajien ole tarvinnut maksaa käytännössä mistään. Myös PSS ja Classic ovat aiemmilla kausilla tarjonneet "nollasoppareita" pelaajilleen. Muut organisaatiot (ml. TPS, ErVi jne.) rahoittavat toimintaansa kausimaksuin. Toki näissäkin joukkueissa kaikki pelaajat eivät maksa, mutta osa maksaa. Jotenkin voisi kuitenkin kuvitella, että ainakaan Rantasen siskokset eivät kuulu maksavien joukkoon. :unsure:
 
Viestejä
3
Sini Vasankari (TPS) sanoo instagramissa lopettavansa. ”Aika jättää hyvästit sählykentille.”
Veera Kuosmasen huhutaan siirtyvän Classicista Tepsiin.
 
Viestejä
44

Eipä ainakaan muutamia kausia sitten Kooveenkaan aikuispelaajat maksaneet pelaamisesta mitään. Viime tai tulevasta kaudesta ei tosin ole tietoa.
 
Viestejä
26
Eipä ainakaan muutamia kausia sitten Kooveenkaan aikuispelaajat maksaneet pelaamisesta mitään. Viime tai tulevasta kaudesta ei tosin ole tietoa.
Juu ei mutta joutuvat maksamaan kovan hinnan muiden töppäilyistä. Säilyykö edes F-liiga paikka 🥲
 
Viestejä
57
Sini Vasankari (TPS) sanoo instagramissa lopettavansa. ”Aika jättää hyvästit sählykentille.”
Veera Kuosmasen huhutaan siirtyvän Classicista Tepsiin.
Kuosmasen poikaystävä ainakin pelaa TPS:n liigajoukkueessa joten vois hyvinkin tämä pitää paikkansa siviilielämän kantilta ajatellen 👍🏻 Alkaa muuten huhujen perusteella Tepsiin olla jo pian liikaa uusia pelaajia mikäli tämän kauden pelaajat siellä pysyvät.
 
Eiköhän tuolta poistu muitakin kuin Klavan? Joukkueella oli juuri ja juuri kaksi kentällistä pelaajia, joita valmennus uskalsi finaaleissa peluuttaa, muiden lyödessä kättä yhteen vaihtopenkillä. Playoffeissa tuon roolin varmasti jaksaa hoitaa kuka tahansa, mutta runkosarjassa itse kukin haluaa varmasti pelata.
 
Viestejä
351
Vladka Maderova jättää ErVin ja siirtyy takaisin kotimaahansa. (lähde: ErVin IG)

Kalpana Tarvainen siirtyy Kooveesta Pirkkoihin. (lähde: Kooveen IG)
Tämä siirto on mielestäni todella mielenkiintoinen. Tarvainen jäi aikanaan Pessissä hyvin minimaaliseen rooliin, eikä Kooveestakaan lopulta löytynyt oikein sellaista vakioruutua. Ehkä hyppäys Pirkkojen mukaan B-lohkoon tekee hänelle hyvää tässä kohtaa.
 
Viestejä
3
Huhujen mukaan HU:sta lähdössä useampikin pelaaja. Tiedä sitten onko kyseessä ratkaisupelaajia vai pienempään rooliin jääneitä..
 
Viestejä
351
Huhujen mukaan HU:sta lähdössä useampikin pelaaja. Tiedä sitten onko kyseessä ratkaisupelaajia vai pienempään rooliin jääneitä..
Lähtevät:
Milla Koskenniemi (Jokerit), Viola Värränkivi (Jokerit), Josefiina Kettunen (Jokerit), Jenni Juntunen (Jokerit)

Huhumaassa yllä olevat oli jo aiemmin listattu, mutta näköjään sensuuri on sinne iskenyt jälkikäteen. Liekö sitten HU:n toimistolta tullut jälleen käskyjä poistaa? 🤭

Itse asiaan; neljän pelaajan poislähtö tuskin HU:n tilannetta hetkauttasi, koska siellähän oli päättyneellä kaudella viisi ketjullista pelaajia, joista pääsääntöisesti kaksi pelasi, kolmas antoi huilivaihtoja kahdelle ekalle, neljäs löi kättä yhteen verkkarit päällä vaihtopenkin päässä, ja viides kannusti katsomossa. Veskojakin taisi olla jopa neljä, joiden osalta ruletti lauloi läpi kauden.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös