Pääkallo.fi

Happee 2019-2020 - Hirvirytkettä Jyväskylästä!

Viestejä
3,296
Jutussa hyvä esimerkki päätöksien määrästä lajien välillä. Jalkapalossa ottelussa 80-100 Päätöstä tehtäväksi. Salibandyssa yhdessä kulmatilanteessa jopa 30 päätöstä.
Jotenkin epäilen tätä laskemista. Siis lähinnä sitä, että ovatko kriteerit ihan samat. Kentällä kuitenkin 22 pelaajaa, niin tuleehan siinä väkisinkin päätettävää. Johan avauspotkuista tulee ainakin tuo 22 per tapaus, että onhan pelaajat oikeilla paikoillaan.
 
Viestejä
37
Tarkoitus ei ollut jalkapallon tuomitsemista vähätellä. Vaativa laji se on jalkapallon tuomita vaikka on linjatuomarit auttamassa.

Salibandyliigan toivoisi kokeilevan kolmea tuomaria yhden kauden ajan. Nähtäisiin se todellinen hyöty kolmannesta silmäparista.
 
Uskoisin, että koitettaisiin heti, jos olisi resurssit. Siis edes niin, että itä-Suomessa olisi edes yksi tosissaan otettava tuomaripari sen sijaan, että Kuopion liigapeleihin tuomarit tulevat systemaattisesti Tampereen seudulta.
 
Viestejä
160
Arto K puhuu asiaa - epäkohtaan ei ole puututtu vuosikausiin eli eipä juuri koskaan.
Onkohan strategioissa, visioissa tms koskaan mainittu etotuomaritoimintaa... edes legendaarisista ’’olosuhdeasioista’ vuosittain puhuttaessa.
Ja tuo olosuhdelänkytys alkoi reilut 20 vuotta sitten😂
 
Viestejä
141

Hyvä nosto. Myös kentän tasolla me kaikki pystymme tekemään osamme. Varsinkin nuoret aloittevat tuomarit saavat mielestäni kohtuutonta palautetta niin pelaajilta ,katsomosta kuin toimihenkilöiltäkin. Ei ole kenenkään etu, jos itseluottamus lyödään maan rakoon ensimmäisissä kaupunkisarjan peleissä ja kentältä lähdetään "tämä oli viimeinen peli" -filliksellä . Virheitä sattuu, mutta niistäkin voi jutella asiallisesti ja rakentavasti. Kaikille pitäisi jäädä ottelutapahtumasta hyvä tunne, myös tuomarille. Kokeillaan omalta osaltamme tukea tekemisillämme tuomareita, muistaa kehua hyvistä suorituksista ja tehdä tuosta tärkeästä roolista houkuttelevampaa.
 
Viestejä
160
Kv. liitto voisi nostaa jalustalle parin vuoden takaiseen tyylin Together-kampanjan.
Viimeksi alettiin kyyläämään mahtikäskyllä kiista-aloituksia - nyt vois nosta Meidän Pelin teemaksi kautta koko kentän.
 
#51

Viestejä
9
Miten nämä siirrot käytännössä toimivat? Maksetaanko siirtokorvaus? Oloki Mannisen sopimus kenties päättymässä tähän kauteen? Tulee Iiskola Happeeseen, eli oliko tämä niin sanottu swap deal? Paljonko joukkueilla on näissä sanansijaa jos pelaaja haluaa mennä? Näin äkkiseltään et itse olisi päästänyt kovin halvalla tai jopa "mistään hinnasta" Mannisesta irti. Joukkueen kapteenistoon kuuluva ja ehdoton avainpelaaja. Ketä tuli/tulee tilalle, Iiskola? Olisi mielenkiintoista että näistä puhuttaisiin enemmän. Jalkapallossahan maallikolla ei ole mitään epäselvyyttä yleensä miten siirrot toimivat.
 
#51

Viestejä
9
Yksi märkäuneni olisi myös se että SSL ja NLA:ta näytettäisin edes joitain pelejä Suomeksi. Kiinnostaisi seurata enemmä ulkomaalaista peliä.
 
joelsiltanen

Ylläpidon jäsen
Viestejä
1,908
Otsikko ehkä hämää, mutta pelaajat eivät vaihda keskenään paikkaa meidän tietojen mukaan. Näistä lisää maanantaina huhumaassa.

Kotimaassa on meneillään vapaa siirtoaika 30.6. asti. Siirtokorvaus maksetaan ulkomaisista siirroista: Kansainväliset pelaajasiirrot | Salibandy

Mannisella oli ainakin kauden 2018-19 alla sopimus kauden loppuun. Äkkiseltään en löytänyt tuoreinta uutista, vaikka sellainen on varmasti ollut meilläkin. Kaikki joukkueet eivät aina kerro edes sopimusten pituuksia jne.

Raha-asioilla ei muutenkaan pelata avoimin kortin salibandyssa, joten näihin on vaikea vastata tarkemmin. Rahapolitiikka olisi oletettavasti avoimempaa, jos toimittaisiin enemmän Oy, kuin Ry-tasolla.

Joukkueiden pelaajabudjeteista joskus epävirallisesti näin:

Miten nämä siirrot käytännössä toimivat? Maksetaanko siirtokorvaus? Oloki Mannisen sopimus kenties päättymässä tähän kauteen? Tulee Iiskola Happeeseen, eli oliko tämä niin sanottu swap deal? Paljonko joukkueilla on näissä sanansijaa jos pelaaja haluaa mennä? Näin äkkiseltään et itse olisi päästänyt kovin halvalla tai jopa "mistään hinnasta" Mannisesta irti. Joukkueen kapteenistoon kuuluva ja ehdoton avainpelaaja. Ketä tuli/tulee tilalle, Iiskola? Olisi mielenkiintoista että näistä puhuttaisiin enemmän. Jalkapallossahan maallikolla ei ole mitään epäselvyyttä yleensä miten siirrot toimivat.
 
#51

Viestejä
9
Otsikko ehkä hämää, mutta pelaajat eivät vaihda keskenään paikkaa meidän tietojen mukaan. Näistä lisää maanantaina huhumaassa.

Kotimaassa on meneillään vapaa siirtoaika 30.6. asti. Siirtokorvaus maksetaan ulkomaisista siirroista: Kansainväliset pelaajasiirrot | Salibandy

Mannisella oli ainakin kauden 2018-19 alla sopimus kauden loppuun. Äkkiseltään en löytänyt tuoreinta uutista, vaikka sellainen on varmasti ollut meilläkin. Kaikki joukkueet eivät aina kerro edes sopimusten pituuksia jne.

Raha-asioilla ei muutenkaan pelata avoimin kortin salibandyssa, joten näihin on vaikea vastata tarkemmin. Rahapolitiikka olisi oletettavasti avoimempaa, jos toimittaisiin enemmän Oy, kuin Ry-tasolla.

Joukkueiden pelaajabudjeteista joskus epävirallisesti näin:
Elikkä voisiko esimerkiksi Eemeli Salin siirtyä ilmaisella 30.6 mennessä vaikka Tepesiin mikäli Salin näin haluaa vaikka sopimusta olisi esim kaksi vuotta jälkellä Ja Classicilla ei ole mitään vastaanlaittamista, eikä siirtokorvauksesta ole tietoakaan? Sangen erikoinen systeemi :D
 
Viestejä
1,357

Ei voi. Velvoitteet vanhaan seuraan pitää olla kunnossa, esim jos kausimaksut alemmilla tasoilla suorittamatta voi siirron evätä. Sopimus suoraa riittää tuohon.
 
joelsiltanen

Ylläpidon jäsen
Viestejä
1,908
En nyt lähtenyt selittämään sen tarkemmin asiaa, koska ei auennut mitä oikeastaan olit kysymässä.

Tarjoamasi skenaario on niin epärealistinen ja kaukaa haettu, että en osaa sanoa mitä haet sillä. Käsittääkseni tilanne riippuisi pitkälti Salinin sopimuksesta, enkä keksi miksi pääsisi lähtemään ilmaiseksi.

Eihän salibandyssa itse pelaajasiirrot ole välttämättä niitä, joissa rahaa kuluu, kuten tuossa ulkomaan esimerkissä ehkä huomasit. On eri asia puhua esimerkiksi palkoista ja muista korvauksista, jotka pääasiallisesti määrittävät pelaajien "arvon". En ole ainakaan Suomessa kuullut isoista siirtokorvauksista.

Liiton sivut tarjoaa tästäkin lisätietoa, jos kiinnostaa: Pelaajasiirrot | Salibandy

Elikkä voisiko esimerkiksi Eemeli Salin siirtyä ilmaisella 30.6 mennessä vaikka Tepesiin mikäli Salin näin haluaa vaikka sopimusta olisi esim kaksi vuotta jälkellä Ja Classicilla ei ole mitään vastaanlaittamista, eikä siirtokorvauksesta ole tietoakaan? Sangen erikoinen systeemi :D
 
#51

Viestejä
9
En nyt lähtenyt selittämään sen tarkemmin asiaa, koska ei auennut mitä oikeastaan olit kysymässä.

Tarjoamasi skenaario on niin epärealistinen ja kaukaa haettu, että en osaa sanoa mitä haet sillä. Käsittääkseni tilanne riippuisi pitkälti Salinin sopimuksesta, enkä keksi miksi pääsisi lähtemään ilmaiseksi.

Eihän salibandyssa itse pelaajasiirrot ole välttämättä niitä, joissa rahaa kuluu, kuten tuossa ulkomaan esimerkissä ehkä huomasit. On eri asia puhua esimerkiksi palkoista ja muista korvauksista, jotka pääasiallisesti määrittävät pelaajien "arvon". En ole ainakaan Suomessa kuullut isoista siirtokorvauksista.

Liiton sivut tarjoaa tästäkin lisätietoa, jos kiinnostaa: Pelaajasiirrot | Salibandy
niin siis tällä vapaalla siirtoajalla ei siis tarkoitettu aikaa jolloin pelaajat siirtyisivät vapaasti/ilmaiseksi tiettyyn seuraan:D ymmärsin ilmeisesti vain aluksi väärin tämän nopeasti luettuani:D
 
Viestejä
188

Vapaa siirtoaika tarkoittaa käytännössä sitä, että pelaaja saa vapaasti siirtyä toiseen seuraan, mikäli ei ole sopimuksen alaisena, tai maksuvelvoitteita on vanhaan seuraan jäljellä. Näissä ei tarvita molempien seurojen hyväksyntää.

Vapaan siirtoajan ulkopuolella siirtoon tarvitaan myös sen seuran hyväksyntä, mistä pelaaja on siirtymässä.

Korjatkaa, mikäli olen hakoteillä.
 
joelsiltanen

Ylläpidon jäsen
Viestejä
1,908
Hyvä tiivistys Rambollilta. Voidaan tästä tehdä myöhemmin ihan juttuakin ja selittää eri skenaarioita, jos nämä tuntuvat epäselviltä. Nämä kun koskettavat isoa joukkoa lopulta.

Monesti saa kyllä itsekin vähän raapia päätä ja tarkistella näissä jutuissa.

niin siis tällä vapaalla siirtoajalla ei siis tarkoitettu aikaa jolloin pelaajat siirtyisivät vapaasti/ilmaiseksi tiettyyn seuraan:D ymmärsin ilmeisesti vain aluksi väärin tämän nopeasti luettuani:D

Vapaa siirtoaika tarkoittaa käytännössä sitä, että pelaaja saa vapaasti siirtyä toiseen seuraan, mikäli ei ole sopimuksen alaisena, tai maksuvelvoitteita on vanhaan seuraan jäljellä. Näissä ei tarvita molempien seurojen hyväksyntää.

Vapaan siirtoajan ulkopuolella siirtoon tarvitaan myös sen seuran hyväksyntä, mistä pelaaja on siirtymässä.

Korjatkaa, mikäli olen hakoteillä.
 
Viestejä
606

Et ole hakoteillä. Vapaa siirtoajallakin entinen seura voi evätä siirron jälkikäteen, jos sille on aihetta.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös