Pääkallo.fi

Happee 2020-2021 - Hirvirytkettä Jyväskylästä!

Viestejä
218
Mukava oli kyllä katsoa kun Oilers-pelissä kolmoskenttä oli herännyt Rautiaisten myötä henkiin myös hyökkäyssuuntaan. Viime kauden jälkeen myös mieltäylentävää nähdä, ettei kolmen pallollisen pakin puuttuminen ihan hirveästi näkynyt pelissä, Viitala on ollut hyvä alkukaudesta ja Aarelakin täyttää paikkansa kolmosen takana. Suhanto on minusta parantanut viime kaudesta pallotonta peliään, mutta pallollisena olisi vielä tekemistä liigatasolle.

Iokinen on ollut kyllä varojen mailla tähän saakka, tosin eihän hän tasakentällisin ole sitä yhtä kautta lukuunottamatta mikään dominoiva velho ole koskaan ollutkaan. Jotain lääkettä tuohon ykkös(?)ketjuun olisi kuitenkin saatava ja Virtanen ei sitä ole. Kotovaara voisi rightina sopia paikkaamaan Kotilaista, mutta näkisin mielelläni myös Taimiston kokeilemassa, vaikka siirtäen Jokisen vasempaan laitaan. Onkohan Taimiston paluuaikataulusta mitään tietoa kenelläkään?
 
Viestejä
7,835
Sanokaapa tarkemmin seuranneet, että milloin viimeksi Happee on kotona pelannut kolme ottelua putkeen ilman voittoa (en laske rankkarikisoja pelaamiseksi)?

edit. Näköjään niinkin vasta kuin tämän kauden alussa, eli kaksi tappiota Oilersille puolivälierissä ja kolmas SPV:lle kotiavauksessa. Jos ihan puhtaasti runkosarjaa tutkitaan, niin viime vuoden keväällä, eli 27.1. vs. LASB 4-5ja, 24.2. vs. SalBa 4-14 ja 1.3. 4-9 vs. Classic. Oletin, että ei näitä näin usein olisi ollut.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
70
Ei kyllä nyt jykylässä varsinkaan peli kulje. En muutamaa viimeistä koitosta ole nähnyt, mutta vaikeaa tuntuu olevan. Häntäpään joukkueet raapii pisteitä mikä ei ikinä hyvää kerro.

Mielipiteitä hirvilaumasta? 🤔
 
Mahoney

Yksi ongelma, Jami Manninen latoo koko ajan vetoja silmät kiinni vaikka ei ole edes paikkaa. Eilen ,18 vetoa 10 ohi ja 0 maalia. Ei tietoakaan monipuolisesta pelaajasta enää! Ja tämö ei koske vain eilistä peliä. Toki tehoja tulee, mutta liian usein katkeaa pallorallit typerään ratkaisuun. Hirvirytke myös mennyttä aikaa, kun ei ole niitä Hoikkasia yms tahtopelaajia, Siekkiset ja Rautiaiset enempi taitopelaajia, joille ei se rytkiminen ole luontaista!
 
Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
29.3 18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liiga N
1X2
1X2
TPS - FBC Loisto
18.30
1.465.504.60
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
29.3 18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Viestejä
86
Vaikeaa on ollut ja näkisin muutaman ongelman edellä mainittujen lisäksi.

Happeella on ollut ongelmaa maalinteossa monessa ottelussa. Se on heijastumaa siitä, että usea pelaaja on ohittanut parhaan vaiheensa urallaan eikä itseluottamus ole enää entisellään, siitähän maalinteossa on kysymys. Kyllähän Happee vei eilen hyvät maalipaikat aika selvästi. Lisäksi eilisessä pelissä oli hirvirytkettä toisessa erässä n. 10 min ajan, jolloin maalipaikkoja tuli solkenaan. Sen jälkeen Welhot otti vauhdin pois pelistä pakki-pakkisyötöillä.

Happee on menettänyt viime vuosina paljon pelaajia eikä rehellisesti paikkaavia ole löytynyt. Happeen menestys vuosina pelaavia kovan tason pelaajia Hynynen, Kauko, Hoikkanen, Panu Kotilainen, Liikanen, Pylsy, Savinainen, Kaasalainen, Liponen, Junkkarinen, Tikka, Kunelius, Huisman, Tuomala ja Kosonen. Ja ketä korvaavia, yhtä kovia, on tullut tilalle. Niinpä. Ehkä laskisin Juha Rautiaisen vahvistukseksi.

Lisäksi, joukkueen itseluottamuksen on jo monta kertaa nähty murenevan, kun Peter Kotilainen on poissa. Maailman paras hyökkääjä (ok, joku voisi sanoa Sami Johansson) on tärkeydessään ylivoimainen pelaaja Happeelle. Hän sytyttää Happeen ja aloittaa rytkeen vaikkakin välillä puskien.
 
Juuri näin, lähtijät kovempia kuin tulijat, vaikka ennen kautta väitettiin Happeen vahvistuneen! Mä olin kyllä jo silloin sitä mieltä, että heikentyi selvästi. Liponen etenkin tärkeä pelaaja Nokialla, 2 viime peliä poissa ja Krp ollut huono.

Lankisen piti olla kova vahvistus, mutta ei ole täyttänyt odotuksia sitten yhtään.
 
Viestejä
70
Harmin paikka. Olisi suonut herralle vähän paremman paikan lopettaa kuin Sipoon sata katsojaa.

Tietysti tuosta herra vielä pelikentille toipuu mikäli kipinää riittää.

Nyt on sitten kaksi kovinta nimeä sivussa Happeella.
 
Miehen iässä ei kyllä näistä mitenkään helppoa palata, no toki jos taso ikämiehet niin sitten. Liigatasolle kaikkea muuta kuin itsestään selvää, oli haluja miten paljon hyvänsä
 
Viestejä
75
Nyt on sitten kaksi kovinta nimeä sivussa Happeella.

Ei millään ole kyllä TOP2 pelaaja Happeessa. Tällä hetkellä Jamin rooli on isompi kuin 42-vuotiaan kehäraakin.

Mihu on pelannut ammattilaisena tai lienee sitä edelleen samaten Peter lienee pro? Nyt seura ja sen jäsenet sekä yhteistyökumppanit ns. maksavat tyhjästä. Varmasti erikoinen tilanne johon Happee on toivoittavasti varautunut.
 
Markkinointi mielessä Kotilainen sekä Kohonen isoimmat kaksi nimeä. Sen puuttuminen pistää harmittamaan. Jami tottakai peli edellä ajateltuna tärkeämpi kuin Kohonen.
 
Viestejä
70
En tiennyt mihin ketjuun tämä kuuluisi, mutta siirtäkää mikäli parempi löytyy.

Tämän päivän keskisuomalaisessa hieno juttu tuomari Andrew Lewisistä joka Jyväskyläläisille varsinkin tuttu mies. Hyvässä ja pahassa :D

Jutussa hyvä esimerkki päätöksien määrästä lajien välillä. Jalkapalossa ottelussa 80-100 Päätöstä tehtäväksi. Salibandyssa yhdessä kulmatilanteessa jopa 30 päätöstä.

Maksumuurin takana juttu varmasti joten en tähän linkkiä etsi. www.ksml.fi
 
Viestejä
7,835
Jutussa hyvä esimerkki päätöksien määrästä lajien välillä. Jalkapalossa ottelussa 80-100 Päätöstä tehtäväksi. Salibandyssa yhdessä kulmatilanteessa jopa 30 päätöstä.

Jotenkin epäilen tätä laskemista. Siis lähinnä sitä, että ovatko kriteerit ihan samat. Kentällä kuitenkin 22 pelaajaa, niin tuleehan siinä väkisinkin päätettävää. Johan avauspotkuista tulee ainakin tuo 22 per tapaus, että onhan pelaajat oikeilla paikoillaan.
 
Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
29.3 18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liiga N
1X2
1X2
TPS - FBC Loisto
18.30
1.465.504.60
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
29.3 18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös