Pääkallo.fi

Huhut kauden 2022-23 sopimuksista

Viestejä
2,395
Enemmän juuri niitä hankintoja. Ainakaan Happeessa eivät olleet vahvistuksia, odotuksista huolimatta. Laasonen sai aikaan lähinnä jäähyjä, Storgårds ei juuri mitään.
Tästä syystä laitoin vaihtoehdot. Potentiaalia näissä on tai ainakin oli, mutta ei sitä ole kumpikaan lunastanut lopullisesti!
 
Viestejä
13
On toki. A-junnut muistaakseni perustettiin noin liigataipaleen alussa, ja sitä ennen ei kauheammin junnuja seurassa ollut, ennen kuin muista seuroista fuusioitui junnuihin joukkueita noin 11-12 v sitten (mm. Ypa & Ac Nokian 95-96 syntyneet B-ikäisinä). 00-ikäluokan joukkue oli myös varhaisessa vaiheessa jo seurassa, josta mm Mattila, Roth, Savolainen ja Tynkkynen ovat liigaan asti nousseet, sekä muutama muu divariin yms. Tarkoitin lähinnä tuolla että silloin oli tilanne vielä se, että pelaajisto vaihtui tiuhaan tahtiin ja houkuttavuus oli eri tasoa kun nyt, kun runko on jatkanut jo useamman vuoden ja kausittain tulee vain muutama uusi pelaaja sisään.
Nythän krp:llä näyttäisi olevan juniorityö ainakin osittain kunnossa. A-junioreissa muutama erittäin kova kaveri ja nuoremmissa varmasti myös. Toki krp:n tehdessä hankitoja voi kovia nimiä lähteä ulkomaille tai muihin seuroihin peliajan perässä, mikäli paikaa edustuksessa ei aukea. (Wikström, simonen, koistinen).
 
Viestejä
19
Mitä tekee Divarin paras pelaaja Aarnio? Huhujen mukaan perässä ainakin Classic, KRP ja ErVi. Iän (26) puolesta vielä mahdollisuus kehittyä entisestään. Nousu liigaan tapahtunee Haukkojen kapellimestarina, mutta saako seura pidettyä miehen myös ensi kaudella?
 
Viestejä
186

Tehnyt jo jatkosopimuksen Hawksin kanssa.
 
Viestejä
141
Mitä tekee Divarin paras pelaaja Aarnio? Huhujen mukaan perässä ainakin Classic, KRP ja ErVi. Iän (26) puolesta vielä mahdollisuus kehittyä entisestään. Nousu liigaan tapahtunee Haukkojen kapellimestarina, mutta saako seura pidettyä miehen myös ensi kaudella?
"Divarin paras pelaaja" Toivon, että oli kieli poskessa heitetty 😅
 
Viestejä
12
"Divarin paras pelaaja" Toivon, että oli kieli poskessa heitetty 😅
Dominoi pörssejä puolustajan paikalta. Yksi liigajengi ei saanut hippaa viidessä pelissä. Nyt divarin kärkiporukka BeeCee yrittänyt samaa kolme peliä, tuloksetta.

Aarnion sopimustilanteesta: käsittääkseni sopimus sisältää nousuoption. Jätettiin kuitenkin uutisoimatta, onhan Haukkojen nousu käytännössä lähes varma.
 
Viestejä
19
"Divarin paras pelaaja" Toivon, että oli kieli poskessa heitetty 😅
Pakko tarttua, vaikka olet varmasti trollina liikenteessä. Näin päivänselvää tasoeroa Aarnio - muu divari ei ole tasoteltavissa mielipitein, mutta mielellään kuulisin sinun top 3 ja perustelut.
 
Viestejä
64
Pakko tarttua, vaikka olet varmasti trollina liikenteessä. Näin päivänselvää tasoeroa Aarnio - muu divari ei ole tasoteltavissa mielipitein, mutta mielellään kuulisin sinun top 3 ja perustelut.
Tuun huutelemaan sivusta, divarin paras pakki mielestäni Olli Arkkila. Pystyy upeasti vedättämään vastustajan pakkaa ja antamaan puhkovia avaavia syöttöjä. On myös todella kova kaksinkamppailuissa.
 
Erittäin kova, huikea pelimies kyseessä. Kokonaisvaltaisesti kuitenkin Aarnion nopeus, suunnanmuutokset, pallollinen peli, pelikäsitys kääntävät tämänkin "heads upin" Aarniolle. Pystyy yksin nostamaan peliä jalalla, rytmittää lähes täydellisesti, veto on timanttia – ja vielä ei olla puhuttu edes ylivoimapelistä. Vaarallisin siipipelaaja mitä ollaan vuosiin nähty, laserin tarkat syötöt, herkkä vetonappula. Puhutaan, että huiput on askeleen edellä muita kokoajan, mutta Aarnion kohdalla puhutaan kahdesta tai kolmesta askeleesta. En tiedä kuka hänet keksi laittaa puolustajaksi, mutta patsasta pystytetään jo Myllypuroon.
 
Viestejä
821
Tuun huutelemaan sivusta, divarin paras pakki mielestäni Olli Arkkila. Pystyy upeasti vedättämään vastustajan pakkaa ja antamaan puhkovia avaavia syöttöjä. On myös todella kova kaksinkamppailuissa.
Arkkila on vain liigassa jo nähty. Välillä hyvä, välillä tikittävä aikapommi. Kovuus kaksinkamppailuissa on ihan jees, mutta jos järjestään niissä rikkoo, niin en näe sitä kovin taitavana pelaamisena.

Puolustajien taso ei divarissa ihan päätä huimaa. Ihan ok pelureita ripakopallinen, mutta ei siellä JereNiemelöitä oikein löydy.

Hyökkääjissä kummastelen, miten Ollikainen ei päässyt ikinä tepsissä breikkaamaan? Divariin liian hyvä pelaaja.
 
Ollikaisen hyökkäystaitoja pelätään pitkin Pohjanmaan lakeuksia, mutta valitettavasti puolustuspäässä luokkaa ”kala kuivalla maalla.”
 
Viestejä
7
Jos johtaa pudotuspelien pistepörssiä pakin paikalta, ei kuulu tuolle sarjatasolle. Arkkila ei tunnetusti ole ollut liigassa kovin hyökkäävä pakki, mutta Josbassa rooli on siirtynyt kuitenkin tähän suuntaan ja mielestäni hyvä niin. Arkkila on näyttänyt, että tilaisuuden tullen, hänestäkin on vastuunkantajaksi. Ei ihme, että useampi liigajengi on yrittänyt havitella häntä takaisin isompien poikien peleihin.
 
Viestejä
186
Aivan mahtavaa! Kevään kiima yllätti fanit housut nilkoissa, minkä johdosta tämä uutinen on jäänyt täysin huomioimatta. Hyvä Antti!
Molemmat Aarniot jatkaa Hawksissa. Lisää jatkosopimuksia on Hawksin Instagramin puolella, mutta laitetaan tähän nyt ne kaikki silti.

Aku Aarnio
Antti Aarnio
Aaro Pohjanmaa
Kalle Laakso
Juho Tuokkola
Alexander Hoffström
Toni Wuorenjuuri
Severi Hopsu
Nico Rehn
Miikka Martikainen
Valmennus tiimi Nissinen, Liljelund ja Vottonen
Sekä uutena pelaaja ensi kaudeksi on kiinnitetty Jasse Tuunanen.

Nämä pelaajat siis pelaavat ensi kaudellakin Myllypurossa!
 
Kyllä on asioita tehty oikein Haukka-toimistolla, kun tällainen runko kasassa ensi kaudelle. Muutama täsmähankinta vielä päälle, niin debyyttikaudella liigassa taistellaan jo ihan tosissaan pudotuspelipaikasta!
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös