Kiusaaminen ja painostaminen

[ettäsillee]

Nyt kun taitoluistelussa on paljastunut luistelijoiden kiusaamista. Onko salibandy junnuissa tapahtunut kiusaamista ja painostamista valmentajan taholta? Olisi hyvä avata myös keskustelua salibandyn osalta. Olen varma että kiusaamista ja painostusta tapahtuu myös salibandyssä valmentajan toimesta, jos ei pojan tai vanhempien naama miellytä, eikä he jaksa nauraa vaken hyville jutuille. ja ideoille.

 

[Takarivin pakki]

Eipä taida kukaan uskaltaa kommentoida. Piirit on pienet ja ei haluta paljastua. Tarpeeksi kun kommentoi ja arvostelee niin voi olla että poijaan peliaika vähenee ja penkki kutsuu.

 

[Ihmettelijä]

Asia on juurikin noin kun Takarivin pakki kirjoittaa. Tiedän useampia tapauksia. Ikävintä on, jos harrastus loppuu epäreilun ja vallanhaluisen valmennuksen vuoksi. Pienet piirit, seuroissa "hyvä vanhempi järjestelmät", psykologinen tietämys kasvatuksesta ja opetuksesta puuttuu tyystin tai sitä ei osata soveltaa, valmentajien vähyys, ovat ainakin syitä ilmiölle. Penkittämisellä kyykyttäminen kasvattaa harvaa junnua, ennemminkin lannistaa ja vie itsetunnon. Aina pitäisi perustella miksi olet penkillä ja kertoa mitä tulee tehdä toisin, jotta penkkiaika vähenee. Niin kauan, kun valmentaminen ja seuratoiminta on pitkälti talkootyötä, ei asiat juuri muutu ja riippuu täysin persoonista, miten junnuvalmennus hoidetaan ja junnuja seuroissa kohdellaan.

 

[Offspring]

Kiusaaminen urheilussa on ilmiönä laajempi kuin vain valmentajien pelaajiin kohdistuva alistava toiminta.

Mutuna väitän, että valmentajien pelaajiin kohdistama kiusaaminen ja painostaminen on vähentynyt vuosien saatossa. Kyseenalainen nöyryyttäminen ja epäreilu kohtelu, jotka ennen hyväksyttiin pakollisena pahana, ei usein mene enää läpi, tai ainakin karkeimmat ylilyönnit ruoditaan joukkueen sisällä vanhempien aloitteesta. Ja hyvä niin, ehdottomasti.

Kaikki me luultavasti tunnistamme myös valmentajaa kiusaavat vanhemmat, jota kärttävät peliaikaa omalle lapselle hiostamalla ja painostamalla, viestein, puhelimitse ja henkilökohtaisesti. Vanhempien junnujen kohdalla kannattaa vielä mainita lisää peliaikaa ja yv/av- ym vastuita itselleen vaativat pelaajat, jotka hiostavat ja painostavat ja lopulta uuvuttavat valmentajia.

Kahjoja vanhempia on hankala suitsia. Järkisyyt eivät tahdo päteä, kun oman lapsen erinomaisuus sokaisee. Hankalan pelaajan kanssa tilanne on usein täysin jumissa - etenkin jos ollaan like father like son- tilanteessa. Lopulta valmentaja on se, joka lähtee kiusaamisen seurauksena. Hankitaan uusi valmentaja, joka joutuu samaan myllyyn mistä edellinen pelastautui ja kiusaamisen kierre jatkuu aina vaan.

 

[Mahoney]

Kiusaaminen urheilussa on ilmiönä laajempi kuin vain valmentajien pelaajiin kohdistuva alistava toiminta.

Mutuna väitän, että valmentajien pelaajiin kohdistama kiusaaminen ja painostaminen on vähentynyt vuosien saatossa. Kyseenalainen nöyryyttäminen ja epäreilu kohtelu, jotka ennen hyväksyttiin pakollisena pahana, ei usein mene enää läpi, tai ainakin karkeimmat ylilyönnit ruoditaan joukkueen sisällä vanhempien aloitteesta. Ja hyvä niin, ehdottomasti.

Kaikki me luultavasti tunnistamme myös valmentajaa kiusaavat vanhemmat, jota kärttävät peliaikaa omalle lapselle hiostamalla ja painostamalla, viestein, puhelimitse ja henkilökohtaisesti. Vanhempien junnujen kohdalla kannattaa vielä mainita lisää peliaikaa ja yv/av- ym vastuita itselleen vaativat pelaajat, jotka hiostavat ja painostavat ja lopulta uuvuttavat valmentajia.

Kahjoja vanhempia on hankala suitsia. Järkisyyt eivät tahdo päteä, kun oman lapsen erinomaisuus sokaisee. Hankalan pelaajan kanssa tilanne on usein täysin jumissa - etenkin jos ollaan like father like son- tilanteessa. Lopulta valmentaja on se, joka lähtee kiusaamisen seurauksena. Hankitaan uusi valmentaja, joka joutuu samaan myllyyn mistä edellinen pelastautui ja kiusaamisen kierre jatkuu aina vaan.

Peukkua tälle! Hyvin kirjoitettu miten monimuotoista kiusaaminen/häiritseminen voi olla. Ja liian usein vain valmentajat saavat syyt niskoilleen.

 

[Takarivin pakki]

Toki asiatonta käytöstä valmentajille tulee myös vanhempien taholta mutta tässä ketjussa nyt varmaan oli tarkoitus pohtia pelaajien saamaa huonoa kohtelu / kyykyttämistä / kiusaamista jne. Siitähän oli myös taitoluistelussa kyse mistä tämäkin ketju juontaa.

 

[Takarivin pakki]

Sosiaalityön virkamiehet Vantaalla ja Helsingissä huolestuivat lasten kohtelusta urheilukentillä: ”Kuulostaa ihan järkyttävältä”

Sosiaalityöntekijät ovat huolissaan lasten ja nuorten kohtelusta urheiluharrastuksissa.

www.hs.fi

 

[Teemu]

Eipä taida kukaan uskaltaa kommentoida. Piirit on pienet ja ei haluta paljastua. Tarpeeksi kun kommentoi ja arvostelee niin voi olla että poijaan peliaika vähenee ja penkki kutsuu.

Olen ollut ikäni mukana eri lajien seuratoiminnassa ensin itse urheilijana penskasta 35 ikävuoteen saakka ja sittemmin kaikki neljä lastani on ollut mukana enemmän tai vähemmän tavoitteellisesti yhteensä 12 eri lajin toiminnassa yhteensä 17 vuotta. Näkökulmaa löytyy siten sekä urheilijan, vanhemman, että seuratoimijan puolelta. Omien kokemusten sekä urheilupiireissä käytyjen keskustelujen pohjalta pidän täysin yksiselitteisenä, että suurimmat ongelmat koskevat nimenomaisesti näitä varhaisen erikoistumisen lajeja, joissa kilpailu ja vaatimustaso on äärimmäisen kovaa jo nuorista ikäluokista lähtien. Tällaisia lajeja ovat mm. voimistelu, taitoluistelu, uinti, tanssi. Useissa lajeissa on mukana myös omaan kehoon liittyvät ulkonäkö- tai painonäkökulmat. Näistä lajeista ovat suurimmat ylilyönnit, asiattomuudet ja törkeydet myös tulleet. Usein näissä lajeissa on menestyvä valmennuskulttuuri myös vahvasti Itä-Eurooppalaista perua, jossa on varaa hukata lahjakkuuksia ja kilpailullinen menestys ajaa aina inhimillisyyden ohitse. Lajeissa myös harjoitellaan erittäin paljon, valmennus on palkattua ja valmentajan asema on erittäin vahva. Vaatimustason osalta puhutaan huippu-urheilusta jo varsin nuoresta alkaen. On selvää, että aivan kaikessa inhimillisessä toiminnassa esiintyy valtasuhteita ja niiden väärinkäyttöä ja on todella hyvä, että näitä nyt nousee esille. Kun tässä ketjussa puhutaan penkittämisestä ilman perusteluja tms. joukkueurheilulle tyypillisestä epäammattimaisesta toiminnasta ollaan kuitenkin aivan eri asiassa kuin näissä nyt esille tulleissa varhaisen erikoistumisen lajien nöyryyttämisissä ja hyväksikäytöissä. Jääkiekossa ollaan pisimmällä ammattimaisessa toiminnassa ja laatu sekä läpinäkyvyys ovat keskimäärin varsin hyvällä mallilla. Jalkapallossa alkaa tilanne myös olla aika hyvä. Salibandy on urheilulajina pääosin edelleen lähes täydellistä amatöörien puuhastelua (sorry...) ja erot toiminnan laadussa myös tältä osin ovat aivan valtavia. Toisaalta kun laji ei ole kovin kilpailullinen, kansainvälinen eikä siinä pyöri isot rahat eikä vaatimustason osalta voida oikeastaan edes puhua huippu-urheilusta pelastaa se omalta osaltaan jo monilta epäkohdilta. Salibandyssa ei edellisestä johtuen myöskään ole valmentajalle luvassa gloriaa, rahaa tai muuta kunnianosoitusta vaikka tulisi millaista menestystä. Tämäkään ei siten aja valmentajia ylilyönteihin kuten ehkä joissain toisissa lajeissa. Lajin parissa, junnupuolella ja alemmilla tasoilla, toimii kyllä erittäin paljon ammattitaidottomia nk. valmentajia, joilla ei ole mitään käsitystä ihmisten johtamisesta ja lajitaidotkin ovat mitä ovat. Tästä huolimatta tyypillisempää lajille on ennemminkin lepsu pään silittely, harjoituksissa hengailu, hauskanpito ja nk. turha lässytys kuin liian korkea vaatimustaso. Ongelmatonta ei varmasti ole, mutta itse pidän salibandyn tilannetta kiusaamisen, nöyryyttämisen ja hyväksikäytön osalta varsin hyvänä ja lajia varsin turvallisena. Poikkeukset toki aina vahvistaa säännön... Ja kyllä kuten joku tuossa aiemmin kirjoittikin on vanhempien taholta valmentajaan kohdistuva kiusaaminen ja epäasiallinen kohtelu aivan liian yleistä. Inhimillistä toki sekin, että tavoitteellisessa kilpaurheilussa eivät vanhemmat aina ymmärrä, että oman kultamussukan pienelle peliajalle kolmannessa erässä voi olla ihan pelillisiäkin syitä.

 

[Säbäkatsoja]

Tässä koko junioriurheilun kiusaamiskeskustelussa pitäisi mielestäni ihan ensimmäiseksi miettiä mikä on juniorijoukkueen valmentajan tärkein tehtävä. Onko tärkein tehtävä tehdä nuorista lajissaan maailman parhaita vai onko valmentajan tehtävä tukea nuoria osana heidän kasvua aikuisiksi... Urheiluseuroissa harrastavista nuorista vain pienen pieni osa tulee joskus lajissaan maailman parhaaksi tai yleensäkään jatkaa lajin parissa aikuisikään asti. Suurimmalle osalle (>99%) nuorista urheiluharrastus on osa kasvu ja sen kautta he saavat luonnollisesti hyvän fyysisen kunnon, mutta auttaa nuoria myös mm. toimimaan ryhmässä yms. Harrastuksen kautta nuoret saavat elämäänsä paljon elämyksiä ja valmiuksia aikuisuuteen.. Tämän faktan huomioiden itse näkisin juniorivalmentajan tärkeimmäksi tehtäväksi kasvattaa nuoria kokonaisvaltaisesti niin henkisesti kuin fyysisestikin kohti aikuisuuttaa. Tämä toki on huomattavasti haastavampaa kuin pelkästään keskittyä parantamaan sen hetkistä joukkueen ja yksikön suorituskykyä kyseisessä lajissa...

Toki on erikseen se pieni osa nuorista, jotka ovat henkisesti ja fyysisesti valmiita tähtäämään huipputasolle ja heille pitää valmennus olla erilaista ja vaativuus taso korkeammalla. Tällöin treenaaminen ei aina ole kivaa ja valmentajan pitää saada myös välillä olla tiukka ja tuottaa pettymyksiä.. Toki kaikenlainen kiusaaminen yms. pitää olla ehdottomasti kielletty, mutta aina ei voi myöskään olla mukavaa... Tällöin on myös erittäin tärkeää, että nuori on valmis ottamaan vastaan kritiikkiä ja pystyy sitä käsittelemään... (myös vanhempien pitää ymmärtää tämä) Huipulle ei pääse pelkästään fyysisillä taidoilla, pitää olla myös henkisesti siihen valmis.. Valitettavan usein näkee tilanteita, jossa valmentajan antama palaute nähdään kiusaamisena ja siihen ei olla henkisesti valmiita, ainakin vanhempien keskuudessa… Jos pelaajan suorituskyky ei kilpajoukkueen peleissä riitä ja hän istuu penkillä niin se ei ole kiusaamista..

Haastavilta on löytää oikeat henkilöt ja metodit valmentaa näitä kahta ryhmään. Tavoitteelliseen huipulle tähtäävään valmennukseen osaamista on varmasti helpompi saada kuin valmentaja, joka osaa tukea myös heikommilla valmiuksilla olevia nuoria… Suomessa ja salibandyssä erityisesti mielestäni homma pääosin toimii.. Harrastaja ja paikallistason sarjoja on paljon, mutta haasteena toki löytää harrastajiin oikeanlaisia valmentajia… Ylilyöntejä varmasti myös tapahtuu, mutta olen kyllä samaa mieltä, että tilanne on viime vuosina parantunut huomattavasti…

Vähän aiheen vierestä, mutta minun mielestä lasten ja nuorten liikuntaharrastuksen ja toiminnassa mukana olevien seurojen tärkein tehtävä on kasvattaa nuorista tasapainoisia ja terveitä kansalaisia.. Tällä on iso vaikutus jo pelkästään kansanterveyteen ja sitä kautta myös julkiseen talouteen ja kansalaisten hyvinvointiin…. Jos siinä samalla sitten vähän Suomen huippu-urheilun kovimman kärjen taso laskee niin so what. Mieluummin terve ja tasapainoinen nuoriso kuin muutama olympiamitali. Jossain Kiinan ja Venäjän kokoisissa maissa saadaan huippuja rakennettua (tosin ei salibandyssä) valtavasta massasta kovalla työllä. Heikot putoo pois kesken matkan, mutta ei sillä väliä kunhan muutama pysyy mukana ja saadaan taas mitaleja…