Pääkallo.fi

Miesten F-liigan ottelut viikolla 46 (9.-15.11.)

Säbantteri

Ansaittu häviö. SPVn junnut oli kyllä hyviä. Muuten ei kyllä heidän peli kolmannessa erässä ollut kovin hyvää, ihmeellisiä kiire purkuja ja oikein tarjottiin meille mahikset. Mutta kun ei tällä hetkellä kukaan osaa tehdä maaleja. Puolustus oli ihan jees tasolla. Nyt viimeistään voidaan sanoa että plaijareihin ei ole asiaa! 0pojoa tällä viikolla, kun piti olla näytön paikka 😁👍

SPV pelasi hyvän 40 min. Kakkoserä ehkä parasta SPV:tä koko syksynä. Sitten 3. erässä paketti hajosi täysin. Erville kaksi maalia, peliin mukaan ja loppu oli SPV:ltä selviytymistaistelua. Kiitos Kronqvistin ja hyvän tuurin, kolme pistettä jäi Seinäjoelle.

Nuorisokenttä oli tänään liekeissä ja vei välillä Erviä miten tahtoi. Kokeneemmilla, Koski etunenässä, vielä paljon petrattavaa. Yv ei toimi vieläkään. Jos Ervillä maalinteko tökkii, niin samaa voi edelleen sanoa myös SPV:stä. Taas oli tolppia, kahden maalivahtia vastaan tilanteita jne., josta hyvin olisi voinut tehdä muutaman maalin lisää. Toki Strandberg oli taas hyvä.

Jos huomenna peli pyörii vähääkään kakkoserän malliin, mitään hätää ei pitäisi olla.
 
Mahoney

Tossa pelissä oli jaossa Suomen paskin yv palkinto, kumpikin jengi vois saada tuon. Hidasta ja mielikuvituksetonta. Jopa Koski ihan surkea, yleensä jakaa hyvin. Joo ei ollut Spevenkään viimeistely kliinistä.

Kyllä tossa meillä on Sillanpäällä ja pojilla vielä tekemistä, nyt ajautui Sillanpää vääntötilanteisiin esim Holopaisen kanssa ja siinnä leikissä ei ollut sitten mitään jakoja.
 
Viestejä
127
Aikamoista riskipeliä SPV pelaa maalivahtien kanssa. Tänään Honko ASM pelissä ja miehillä kakkosena -04 syntynyt molke.
Ihmettelen, eikö ASM peleihin löydy muuta vaihtoehtoa kuin miesten kakkonen?
 
Viestejä
7,837

Minusta sinä katsot tätä täysin väärinpäin. Eikö miesten kakkoseksi löydy ketään muuta kuin ASM ykkösvahti? Edes farmiseurasta, mikä Jymy tms. se olikaan?
 
Viestejä
1,585
OLS:lta hyvä taistelu tänään, mutta käteen jäi vain piste. Toinen erä oltiin pahasti toki köysissä, mutta kolmannessa tultiin mukaan paljolti Karvosen kentän ansiosta.

Toivottavasti Lipsanen perui lehdistötilaisuuden, että ei tule ainakaan sieltä perinteisiä pelikieltoja :) Pari aika käsittämätöntä jäähyä ja Happeen aika jäätävä yv painoi molemmista pallon luonnollisesti uuniin.
 
Viestejä
7,837
OLSilla on viimeaikoina ollut parikin kotipeliä Happeeta vastaan, jossa on ollut mahdollisuus ilmoittaa kiinnostuneensa playoff-paikasta. Nyt tuli edes piste, että eteenpäin se on sekin.
 
Viestejä
7,837
Mielenkiintoinen sarjataulukko. Yhdellä tappiolla irtoaa sarjassa vitossija ja jos Indians ja Happee eivät totaalisesti pupella, niin sillä yhdellä tappiolla irtoaa sarjasta 7. sija.
 
Viestejä
720
Minusta sinä katsot tätä täysin väärinpäin. Eikö miesten kakkoseksi löydy ketään muuta kuin ASM ykkösvahti? Edes farmiseurasta, mikä Jymy tms. se olikaan?

Jymy taisi olla vitsiä, joten en puutu siihen.

SPV:n farmisopimuspelaajien lista on täynnä ja siellä ei ole kuin yksi pelaaja farmijoukkue Blue Foxista, joka on maalivahti Kronqvist. Eli sieltä ei tosiaan löydy farmisopimuksen kautta toista maalivahtia.
 
Minusta olisi joka tapauksessa huono veto heikentää merkittävästi ASM joukkuetta ja viedä maalivahdilta yksi pelattu ottelu pois ihan vain siksi, että jonkun pitäisi lämmittää penkkiä. Kai sinne voisi ottaa jonkun vanhan pelaajankin yhdeksi peliksi. Viime kaudella Jarno Ihme oli saatavilla, entä nyt? Edes yhdeksi peliksi?
 
Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Viestejä
7,837
Miksi SPV:n piti ylipäätään laittaa tuo otteluohjelma noin? Jos Oilers-peli olisi alkanut vaikka 15:00 ja ErVi-peli 18:00, niin Honko olisi ehtinyt Oilers-pelin jälkeen mainiosti penkille ErViä vastaan. Puhumattakaan siitä, että Oilers- ja ErVi-pelit olisi pelattu samassa paikassa.
 
#68

Viestejä
135
Tervetuloa vain Arto tänne sopimaan pelejä. Täällä hallit on tyhjänä ja joukkueita ei ole kuin pari hassua jotka vuoroista tappelee.
 
Viestejä
720
Miksi SPV:n piti ylipäätään laittaa tuo otteluohjelma noin? Jos Oilers-peli olisi alkanut vaikka 15:00 ja ErVi-peli 18:00, niin Honko olisi ehtinyt Oilers-pelin jälkeen mainiosti penkille ErViä vastaan. Puhumattakaan siitä, että Oilers- ja ErVi-pelit olisi pelattu samassa paikassa.

Seinäjoen urheilutalolla oli kuitenkin ennen SPV:n peliä jo yksi salibandypeli, jonka kenttävaraus loppui samaan aikaan, kuin SPV:n pelin varaus alkoi. Siihen on aika vaikea saada enää yhtä peliä sovitettua
 
Viestejä
127
Minusta olisi joka tapauksessa huono veto heikentää merkittävästi ASM joukkuetta ja viedä maalivahdilta yksi pelattu ottelu pois ihan vain siksi, että jonkun pitäisi lämmittää penkkiä. Kai sinne voisi ottaa jonkun vanhan pelaajankin yhdeksi peliksi. Viime kaudella Jarno Ihme oli saatavilla, entä nyt? Edes yhdeksi peliksi?

Jos tiedetään että kakkosmolke istuu vaan penkillä, niin silloin tässä ei ole riskiä, mutta näinhän tämä ei ole.
Tässä on järkeä pelaajan ja ASM-joukkueen näkökulmasta, mutta miesten edari tässä ottaa kuitenkin riskin
 
Viestejä
687

Tuosta tunnelmapaloja vuodelta 2017 #tasoerot

Ihana muistutus. Kertoo Huhtimosta ihmisenä. Seisoo sanojensa takana. Halusi osaltaan vaikuttaa tasoeroihin ja sen hyvin tekikin. Ensin oli tiputtamassa miesten tasoa kohti sarjan häntäpään joukkueita ja sitten siiirtyi naisten puolelle tekemään saman. Kunnioitettavaa vision toteutusta. Naisten maajoukkueessakin oli oivallisesti mukana antamassa pienemmillekin maille mahdollisuuden pelata mitaleista ja pääsystä MM-finaaliin, kun se ei enää olekaan mandaattipaikka Suomelle ja Ruotsille. Tosin viimeinen päätös lajista pois lähtemisestä ei kyllä tue valittua linjaa jossa halutaan tasoittaa eroja, koska eiköhän tuo päätös vie esimerkiksi naisten joukkuetta kauemmaksi niistä häntäpään joukkueista. Mutta hienoa että hauis kasvaa, tatuoinnit on hienoja, slangi lentää ja instagramissa saa pullistella. Hyvä Mahu. Ryhtijätkä.
 
Viestejä
275
En kyllä halua enää nähdä ikinä ErVi organisaation edustajan puhuvan ottelutapahtumista sanaakaan, vaikka "vanha" video onkin. Kyllä jos viet tällä hetkellä jonkun katsomaan ekaa säbäpeliään Vantaalle niin lähtee oksennuspussi täynnä kotia kohti ekan erän jälkeen. Ja olihan tilanne sama jo tuolloin vuonna 2017, vaikka pelillisesti joukkue oli hyvä niin muilta osin ihan yhtä muovinen kuin tämä M-Team.

Ja nyt saa Ervi tästä maksaa hintaa, kun hyvät pelaajat lähtee ovista ja ikkunoista muualle eikä ketään kiinnosta ulkopuolelta tulla. Voisivat ihan rehellisesti lopettaa itsestään puhumisen liigan kärkijoukkueena ja suhtautua realistisesti siihen mikä tilanne on.
 
Säbantteri

Jymy taisi olla vitsiä, joten en puutu siihen.

SPV:n farmisopimuspelaajien lista on täynnä ja siellä ei ole kuin yksi pelaaja farmijoukkue Blue Foxista, joka on maalivahti Kronqvist. Eli sieltä ei tosiaan löydy farmisopimuksen kautta toista maalivahtia.

Alunperin SPV:n maalivahtikuvio meni niin, että Rasmus Hasu olisi ykkösvahti ja pelaisi aloittavana maalivahtina vähintäänkin 90% peleistä. Hänellä varalla (penkillä) vuorottelisivat Honko ja Haapala, joiden varsinaiset peliminuutit tulisi ASM puolelta.

Kun Hasu sitten tipahti pelistä pois, tuli Kronqvist farmisopimuksen kautta apuun. Yhtäkkiä kävikin niin, että Kronqvist pärjäsikin parhaiten liigassa ja nousi selväksi ykköseksi. Näin Honko kantaa päävastuun nuorissa ja penkinlämmittäjiä vaihdellaan molemmissa sarjoissa. Uskonpa, että kun Hasu joskus palaa, Kronqvist jatkaa kuitenkin edustuksen kakkosvahtina.

Luulenpa, että jos keväällä joku olisi tiennyt, että Hasu on poissa kuukausikaupalla, Seinäjoella ei olisi jätetty yhtään kiveä kääntämättä Kososen pitämiseksi SPV:ssä.
 
Eikös se ollut parasta mahdollista kun Kososesta eroon pääsitte? Eihän se tuntunut saavan lopussa edes pukuhuoneen ovea kiinni. Ainakin siihen tyyliin sieltä lakeuksilta huudeltiin. Tulisi edes Hasu niin saattaisi menestystäkin tulla. Mikäs nyt on kun Kosonen olisi sittenkin kelvannut?
 
Viestejä
482
Miksi SPV:n piti ylipäätään laittaa tuo otteluohjelma noin? Jos Oilers-peli olisi alkanut vaikka 15:00 ja ErVi-peli 18:00, niin Honko olisi ehtinyt Oilers-pelin jälkeen mainiosti penkille ErViä vastaan. Puhumattakaan siitä, että Oilers- ja ErVi-pelit olisi pelattu samassa paikassa.
Luulisi tuolla peleissä reissaamisella vähän enemmän peleistä ymmärtävän. Ei homma mene niin, että yksi seura päättää täysin milloin ja missä pelaa pelit. Pelkästään salibandyseuroja on tiloista kamppailemassa viisi kappaletta. Tähän päälle kaikki muut lajit. Kyllä Espoossa hienosti asiat, kun saavat täysin itse valita ajat ja paikat miten pelaavat.
 
Mahoney

En kyllä halua enää nähdä ikinä ErVi organisaation edustajan puhuvan ottelutapahtumista sanaakaan, vaikka "vanha" video onkin. Kyllä jos viet tällä hetkellä jonkun katsomaan ekaa säbäpeliään Vantaalle niin lähtee oksennuspussi täynnä kotia kohti ekan erän jälkeen. Ja olihan tilanne sama jo tuolloin vuonna 2017, vaikka pelillisesti joukkue oli hyvä niin muilta osin ihan yhtä muovinen kuin tämä M-Team.

Ja nyt saa Ervi tästä maksaa hintaa, kun hyvät pelaajat lähtee ovista ja ikkunoista muualle eikä ketään kiinnosta ulkopuolelta tulla. Voisivat ihan rehellisesti lopettaa itsestään puhumisen liigan kärkijoukkueena ja suhtautua realistisesti siihen mikä tilanne on.
Kyllä pelaajia saa, oli seuran maine keskusteluissa mikä hyvänsä, jos heität massia ja olosuhteet kuntoon! Ei se SSV:n maine mikään ruusuinen ollut, aina tuli kuraa joka puolelta kun Kurre rahalla vain osti.

Peli tapahtuma Vantaalla on elämys, no näin korona aikana ainakin turvavälit on kunnossa. Tässäkin kohtaa sormi osoittaa seurajohtoon. Kurssi valitaan, itsepintaisesti pidetään siitä kiinni! Pasilassa noi Ervin katsojaluvut näyttäisi jo ihan eriltä/hyvältä , kun se 500-600 siinnä hallissa olisi jo täyden näköistä ja olisi ehkä jotain fiilistä. Nyt viimeistään pitäisi olla pokkaa hakea uudet suunnat. Vantaalle ei sitä fiilistä tule, ei sählyssä kuin maajoukkue vedä tuota hallia täyteen(tosin ei sekään myy loppuun). Seurajohto myös toimi huonosti kun eivät puuttuneet millään tavalla näihin muutaman ihmisen ulostuloihin. Eipä näistä toki kukaan enää edes ole seurassa😁
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:

Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös