Pääkallo.fi

Miesten F-liigan puolivälieräsarja TPS – SPV

Välieriin etenee...

  • Äänestäjiä
    88
Viestejä
61
Säbantteri:
"Koposella on mielipiteenvapaus. Hän ei ole omista näkemyksistään millään lailla selitysvelvollinen, puhumattakaan anteeksipyyntövelvollinen, varsinkaan tämän foorumin väelle."

Ei toimi sananvapaus näin, hyvä Säbantteri. Kun Koponen esittää mielipiteitään julkisesti Ilkka-Pohjalaisessa, hän on lausumistaan tilivelvollinen julkisuudelle. Jos Koposelta perätään perusteluja Pääkallon foorumilla, tämän kuuluisi vastata. Kunhan Koposen vastaus kiirii kysyjienkin korviin, Koponen saa valita itse, millä foorumi tämän mielipiteitään selventää.
 
Viestejä
700
Niin ja vielä sen verran haastattelun pätkästä. Vaikka Koponen omalla nimellään lehden haastattelussa ongelman esiin nostikin niin kuvitteleeko Tommy että epämääräisyyksillä sairaaksi syyttäminen pienentää ongelmaa. Tommyn tuntemassa kirjassa sanotaan että synnitön heittäköön ensimmäisen kiven. Kokeeko Tommy oikeudekseen heitellä niitä kiviä.

– Olen isossa kuvassa vähän surullinen suomalaisen salibandyn puolesta. Tämä on nousussa ja kun olen pitkään ollut lajin parissa, niin olen siitä huolestunut. Jos yhteiskunnassa puhutaan someraivosta, niin valitettavasti joudun toteamaan, että sitä on tullut myös huippusalibandyyn, SPV-valmentaja sanoitti.

Huoli on aiheellinen, mutta haastattelun perusteella Tommy syyllistyy kaksinaismoralismiin. Ei me vaan noi muut.
 
Viestejä
1,607
Tämähän ei millään lailla liittynyt sarjan pelillisiin asioihin eli mistään itkuisesta tilityksestä ei ole kyse. Tommy antoi tunnustuksen TPS:n ehdottomasti paremmuudesta. Tämä kannanotto tuli liittyen Suomalaiseen salibandyyn yleisimminkin, jossa hän näkee pitkän kokemuksensa perusteella muutosta huonompaan suuntaan. Sivistyneenä ammattikasvattajana hän ei tietenkään lähde ääneen toistamaan noita törkeyksiä julkisuudessa. Kyllä se, jota kritiikki koskee, itsensä ja asian tunnistaa eikä ulkopuolisten tarvitse asioita tarkemmin tietääkään. Arvata tietysti voi, että viimeisen Seinäjoella pelatun ottelun päätössummerin jälkeinen "kärhämä" liittyy tähän.
Kun Tommy ei avaa mitenkään tuota syytöstään, joten kyllähän tuosta jää vaan itkuisen tilityksen kuva.

Sivistynytttä ammattikasvattajaa ei takavuosina hirveästi huolestuttanut, vaikka Tuukka Kiviranta hämmensi pudotuspeleissä niin fyysisesti kuin verbaalisesti kentällä ja välillä myös pukukoppikäytävällä :)
 
Säbantteri

Säbantteri:
"Koposella on mielipiteenvapaus. Hän ei ole omista näkemyksistään millään lailla selitysvelvollinen, puhumattakaan anteeksipyyntövelvollinen, varsinkaan tämän foorumin väelle."

Ei toimi sananvapaus näin, hyvä Säbantteri. Kun Koponen esittää mielipiteitään julkisesti Ilkka-Pohjalaisessa, hän on lausumistaan tilivelvollinen julkisuudelle. Jos Koposelta perätään perusteluja Pääkallon foorumilla, tämän kuuluisi vastata. Kunhan Koposen vastaus kiirii kysyjienkin korviin, Koponen saa valita itse, millä foorumi tämän mielipiteitään selventää.

No, maltetaan odottaa. Pääkallon toimitus on luvannut tehdä jatkotutkimuksia asian suhteen. En hetkeäkään epäile, etteikö Koposen lausunnoissa olisi perää. Hänellä kun ei ole tapana keksiä valheita. Tällä foorumilla on ajauduttu joukkohysteriaan ja valtavalla innolla ollaan teilaamassa Koponen. Mielenkiintoista nähdä, mitä tapahtuu jos ja kun Koposen puheet todistetaan oikeaksi. Anteeksipyyntöjä hänen suuntaan on varmaankin turha odotella.
 
Viestejä
1,607
Tällä foorumilla on ajauduttu joukkohysteriaan ja valtavalla innolla ollaan teilaamassa Koponen. Mielenkiintoista nähdä, mitä tapahtuu jos ja kun Koposen puheet todistetaan oikeaksi. Anteeksipyyntöjä hänen suuntaan on varmaankin turha odotella.
Suurin kritiikki on kohdistunut siihen, että esitetään syytöksiä ja ei avata niitä mitenkään.

Ja TPS:n tekoset saavat kyllä olla jotain todella pöyristyttävää, että näille lausunnoille on ollut aihetta, mutta katsotaan avaako Koponen tätä vielä tarkemmin.
 
Mahoney

Ehdottomasti. Luvassa kaksimetrinen pakki, joka on jo pitkään ja tarkoitusperäisesti ajellut kaikkea mikä liikkuu, sairaita juttuja laukovia maajoukkuepelaajia, hullu savolainen ja bonuksena vielä itkeviä valmentajia.
Mä vedän vetoomuksen takaisin. Luukkonen saa, eikun siis sen pitää itkeä ja heittää kunnon selitykset joka asiaan. Olin väärässä, nehän on just parasta viihdettä..! ! Kuka on hullu savolainen? Hoikkanenko? Mä luullut että se on jyväskylän äijä. Veikkaan myös että tulee hyvä sarja!

Ja niinkuin ylempänä sanotaan. Enpä itsekään ole mitään joukkoteilausta huomannut. Vaan juuri mitä Kossi laittoi! Jos haluaa osoittaa asiat tepsille, niin eihän sitä nyt tehdä paikallislehden kautta.

Itse en ole Seinäjoen katsomossa käynyt, mutta ainakin Kukkola on useaan otteeseen haastatteluissa sanonut viihtyvänsä siellä. Koska katsomosta huudeltu vaikka sun mitä hänelle. Ja nyt siis oletettu koko ajan, että tämä keissi on huutelusta. Jos on näin, niin kyllähän tässä kaksinaismoralismi haiskahtaa. Hyvä jos asia selventyy, niin ei tarvitse arvailla mistä on kyse!
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:

Säbantteri

Suurin kritiikki on kohdistunut siihen, että esitetään syytöksiä ja ei avata niitä mitenkään.

Ja TPS:n tekoset saavat kyllä olla jotain todella pöyristyttävää, että näille lausunnoille on ollut aihetta, mutta katsotaan avaako Koponen tätä vielä tarkemmin.

Jonkinlaisen vastuun sälyttäisin tästä kohusta kyllä jutun kirjoittaneelle toimittajallekin. Kun Koponen on tuon lehdessä kirjoitetun lausuntonsa antanut, onko toimittaja tehnyt tarkentavia kysymyksiä ja onko saanut vastauksia? Jos on, miksi ei ole niitä kirjoittanut juttuun? jos ei, sekin pitäisi mainita, että lisätarkennusta asiaan ei saatu. Hyvä, jos Pääkallon toimitus onnistuu saamaan lisätietoa asiasta. Sen jälkeen, odottaisin myös jonkinlaista kannanottoa Tepsin organisaation puolelta.
 
Säbantteri

No niin! Nyt saatiin ensimmäinen kannanotto asiaan kaverilta, joka todistettavasti on ollut hallissa paikanpäällä ja aivan tapahtumien keskipisteessä. Joo, arvaan, että tämäkin teilataan, koska kyseessä on ns. SPV:n mies. Noita täysin puolueettomia näkökantoja ei vaan voi saada. Varsinkin näinä aikoina, kun kaikki paikallaolijat ovat niitä joukkueiden omaa väkeä. Ellei sitten tuomarit halua laittaa lusikkaansa tähänkin soppaan....tuskinpa vain.
 
Viestejä
996
En epäile hetkeäkään, etteikö siellä ole jotain asiattomuuksia heitelty. Mutta mitä sitten? Yhtä sun toista verbaalista heittoa varmaan tulee yhdessä sun toisessa pelissä ja etenkin pleijareissa. Minun on myös vaikea kuvitella että SPV olisi tässä suhteessa yhtään sen puhtaampi kuin muutkaan ja tuo Kiviranta oli ihan asiallinen kysymys aiemmilta vuosilta.

Odotellaan tarkempia selvityksiä, mutta näillä nykyisillä tiedoilla aika naurettavaa jeesustelua.
 
Eli on huutelusta kyse. Tässä tapauksessa pitää sitten myös antaa kritiikkiä omaan pesään. Jos ne puheet Seinäjoen katsomon törkeyksien huuteluista pitää paikkansa? Toisaalta monessa muussa lajissa huono Katsomo käyttäytyminen = hyvä fani toiminta. Ja lopulta voiko valmentajat ja seurajohto tuohon vaikuttaa kuinka paljon? Joten on tärkeämpää heidän keskittyä ensin joukkueen toimintaan. Ja kyllä TPS:n pitää joku vastine antaa asiasta!
 
Säbantteri

En epäile hetkeäkään, etteikö siellä ole jotain asiattomuuksia heitelty. Mutta mitä sitten? Yhtä sun toista verbaalista heittoa varmaan tulee yhdessä sun toisessa pelissä ja etenkin pleijareissa. Minun on myös vaikea kuvitella että SPV olisi tässä suhteessa yhtään sen puhtaampi kuin muutkaan ja tuo Kiviranta oli ihan asiallinen kysymys aiemmilta vuosilta.

Odotellaan tarkempia selvityksiä, mutta näillä nykyisillä tiedoilla aika naurettavaa jeesustelua.

Näyttää siltä, että kannat on täällä naulattu aika tiukasti jo ennen niitä tarkempia selvityksiä. Nyt jo myönnetään, että asiattomuuksia on tapahtunut. Silti tapahtumasarjan suurin syntinen on Koponen, joka nosti asian esiin eikä viiden rivin kappaleessa tuonut lehdessä esille sitä, mitä oli sanottu.

Mitä Kivirantaan tulee, osasi kyllä takavuosina ärsyttämisen jalon taidon. Toki teki sen usein niin pilke silmäkulmassa, että silloinkin kun teki sen tosissaan, hänelle vain nauroivat omat ja vieraat. Näillä nykyisillä tiedoilla, puhutaan aivan eri mittaluokan jutusta.
 
Säbantteri

Eli on huutelusta kyse. Tässä tapauksessa pitää sitten myös antaa kritiikkiä omaan pesään. Jos ne puheet Seinäjoen katsomon törkeyksien huuteluista pitää paikkansa?

Jos Seinäjoen katsomossa on (normaalioloissa) 700-1000 henkeä, ja siellä on 2-3 kovaäänistä tyyppiä, jotka sopivan hiljaisen hetken kohdilla huutavat jotain provokatiivista, on hiukan yleistävää puhua Seinäjoen katsomon törkeyksien huutelusta.
 
Viestejä
1,149
No niin! Nyt saatiin ensimmäinen kannanotto asiaan kaverilta, joka todistettavasti on ollut hallissa paikanpäällä ja aivan tapahtumien keskipisteessä. Joo, arvaan, että tämäkin teilataan, koska kyseessä on ns. SPV:n mies. Noita täysin puolueettomia näkökantoja ei vaan voi saada. Varsinkin näinä aikoina, kun kaikki paikallaolijat ovat niitä joukkueiden omaa väkeä. Ellei sitten tuomarit halua laittaa lusikkaansa tähänkin soppaan....tuskinpa vain.
Koponen teki selkeän virheen antaessaan tuon haastattelun, jossa oli todella kovasanaista syytöstä ilman perustetta tai lisätietoa. Se oli mieheltä kiistaton moka, yrittää sitä käännellä ihan miten päin tahansa, se ei siitä muutu. Ei tässä ole minkään seuran lasien väristä kyse, noin noita asioita ei vaan saa hoitaa, ei missään.

Itse tapahtumat on sitten asia erikseen. Koposella on nyt kaksi asiaa tehtävänä:

1. Antaa lisätietoja syytteellen ja selventää julkisesti mistä edes puhuu. Edelleen jos kyse on kielenkäytöstä, vahvasti kategoriaan itkuiset tilitykset. Oletteko koskaan kuullut siistiä kielenkäyttöä pudotuspelisarjoissa?

2. Pyytää anteeksi huolimatonta lausuntoa. Tämä on ehdottomasti paikallaan riippumatta siitä, onko oikeassa vai väärässä.
 
Öö, siis karkea kielenkäyttö ok? Asian esiinnostaminen ei, eli Koponen casen ainoa syyllinen? Tämä selvä! Odotellaan lisätietoa!
 
Viestejä
10
Näyttää siltä, että kannat on täällä naulattu aika tiukasti jo ennen niitä tarkempia selvityksiä. Nyt jo myönnetään, että asiattomuuksia on tapahtunut. Silti tapahtumasarjan suurin syntinen on Koponen, joka nosti asian esiin eikä viiden rivin kappaleessa tuonut lehdessä esille sitä, mitä oli sanottu.

Mitä Kivirantaan tulee, osasi kyllä takavuosina ärsyttämisen jalon taidon. Toki teki sen usein niin pilke silmäkulmassa, että silloinkin kun teki sen tosissaan, hänelle vain nauroivat omat ja vieraat. Näillä nykyisillä tiedoilla, puhutaan aivan eri mittaluokan jutusta.

Kuten jossain aiemmassa viestissä kirjoitit, Koposella on oikeus sananvapauteen ja samalla heittää näitä syytöksiä, eikä hänellä varsinaisesti mitään velvollisuutta ole niitä enempää avata. Ihan turha on kuitenkaan kenenkään kitistä, että foorumeilla tulee kritiikkiä Koposelle, kun hän on syyttänyt julkisesti kolmea pelaajaa sairaasta käytöksestä, antamatta kuitenkaan mitään perusteita tälle. Ei tässä kyse ole siitä, mitä on pelien aikana tapahtunut, vaan siitä, miten asia tuodaan esiin, kuitenkaan perustelematta.

Säbantterilla taitaa olla Koposen kanssa kirjat samassa hirviseurassa. Melkoista uhriutumista viestistä toiseen.
 
Viestejä
75
Mikään ei kuulosta enemmän musiikilta korvaani kuin pohjalais(t)en itku.

Oppikaa pelaamaan niin ei tarvi jälkikäteen vinkua.
 
Viestejä
1,607
Mitä Kivirantaan tulee, osasi kyllä takavuosina ärsyttämisen jalon taidon. Toki teki sen usein niin pilke silmäkulmassa, että silloinkin kun teki sen tosissaan, hänelle vain nauroivat omat ja vieraat. Näillä nykyisillä tiedoilla, puhutaan aivan eri mittaluokan jutusta.
:LOL:

Kiviranta oli varsinkin pudotuspeleissä filmaava rottailija, jolla oli ihan kaikki keinot käytössä, että oma joukkue olisi voittanut. Säbäntteri saa toki hänestäkin SPV-laseilla lähinnä lupsakan vitsinkertojan, joka nauratti niin omia kuin vieraitakin.

Ja jotta ei tule väärinkäsityksiä, niin Tuukka Kiviranta oli pelaaja ja väriläiskä, jollaisia kaipaan liigaan :)
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös