Pääkallo.fi

Miesten liigan ottelut viikolla 41 (7.-13.10.)

Viestejä
482
Pitääpä muistaa jatkossa - taklattavan ei saa voittaa tilannetta silloin joutuu jäähylle😳
 
Viestejä
1,005
Selittäkää tuo Hakosen hylätty alivoimamaali. Peliä ei vihelletty poikki joten miksi sitä ei hyväksyttäisi? Vaikutti aika merkittävästi pelin kulkuun.
 
Mahoney

Iso voitto. Harmi ettei voinut katsoa, mutta varmasti katson. Näin se juna puksuttaa eteenpäin, vaikka ei pitänyt olla saumoja :)
 
Säbantteri

Ei niitä saumoja pitänyt olla etukäteen eikä Ervin oman tekemisen perusteella myöskään näin jälkikäteen katsottuna. SPV oli nyt pari kuukautta etuajassa ja alkoi tekemään joulupukin hommia. Niin paljon lahjoja Erville varsinkin hukattujen paikkojen muodossa, pelkästään tolppavetoja 3-4 kpl. Varsinkin 1. erässä SPV vei peliä miten tahtoi ja olisi voinut naulata ottelun jo siinä, mutta ei onnistunut. Ervi käytti paikkansa ja SPV:n virheet hyvin hyödykseen. Lisäksi Koposen päätös antaa peliaikaa myös kakkosvahti Hasulle ei ollut paras ratkaisu, ainakin pari tosi helppoa meni. Toki myös muutama ihan miehekäs torjunta.
 
Jotenkin se oli selvää, jo ennenkuin avasin uudestaan pääkallon, että väärin voitettiin :). Olisin ollut yllättynyt jos oisin jotain muuta lukenut ;-). Kommentoin itse peliä joskus yli viikon päästä, nyt ei näe peliä mistään.
 
Kun näet aikanaan pelin, niin kommentoihan rehellisesti, kumpi mielestäsi oli parempi joukkue kenttätapahtumien valossa 😊. Toki Ervi teki enempi maaleja ja sehän ratkaisee.
 
Sitä teen aina, jos vähänkään olet lukenut mun kirjoituksia omista. En selittele loukkaantumisilla tai tuomareiden työskentelyllä tai millä ikinä!
 
Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>

No, hyvä. Kun näet pelin ja olet rehellinen suhteessa näkemääsi, tulemme varmaankin lopulta olemaan yhtä mieltä siitä, että SPV hallitsi pelillisesti pääosin läpi ottelun lukuunottamatta kakkoserää, joka meni hiuksenhienosti Erville. Toisekseen, et voi pelin nähtyäsi kiistää sitäkään, että tuomarit olivat tänään huonoja ja virheitä sattui suhteessa molempiin päihin. Pahin tuomarisekoilu kuitenkin muutti ottelun suuntaa ratkaisevasti, mutta sehän nyt kuullostaa selittelyltä, vaikka faktaa onkin. Mutta maaleja Ervi teki enemmän ja otti kolme pistettä.
 
Viestejä
687

Mä ihailen tätä Säbantteria. Sen mielipiteet on aina pelkkää faktaa ja se muistaa sen aina myös mainita. Ihan mielenkiinnosta onko Säbantterilla yhtään kommenttia jossa se ei muistaisi alleviivata omaa erinomaisuuttaan termillä fakta?
 
Viestejä
720
Kun näet aikanaan pelin, niin kommentoihan rehellisesti, kumpi mielestäsi oli parempi joukkue kenttätapahtumien valossa 😊. Toki Ervi teki enempi maaleja ja sehän ratkaisee.

Parempi joukkue on hyvin harvoin se, joka tekee enemmän virheitä. Pallonhallinta ei automaattisesti kerro paremmuudesta. Jos et onnistu pallonhallintaasi hyödyntämään, olet ottelussa huonompi ja häviät.
 
Säbantteri

Mä ihailen tätä Säbantteria. Sen mielipiteet on aina pelkkää faktaa ja se muistaa sen aina myös mainita. Ihan mielenkiinnosta onko Säbantterilla yhtään kommenttia jossa se ei muistaisi alleviivata omaa erinomaisuuttaan termillä fakta?

Miksi faktoja ei saisi tuoda esiin? Ymmärrän kyllä myös fanitusta, joka perustuu pelkkään tunteeseen ilman minkäänlaista kosketusta todellisuuteen.
 
Säbantteri

Parempi joukkue on hyvin harvoin se, joka tekee enemmän virheitä. Pallonhallinta ei automaattisesti kerro paremmuudesta. Jos et onnistu pallonhallintaasi hyödyntämään, olet ottelussa huonompi ja häviät.

Lopputuloksen valossa Ervi oli parempi. Jos vähäkään olet joukkueurheilua seurannut, tiedät että yksi yleinen tapa analysoida pelitapahtumia on arvioida, miten hyvin loppunumerot vastaavat yleistä pelin kuvaa. Esim. Pääkallon Podcasteissa tätä tehdään viikoittain. Tämän illan pelistä puhuttaessa en nyt viitannut pelkkään pallonhallintaa vaan esim. ns. ykkösluokan maalipaikkoihin. Siinä toki olet oikeassa, että SPV oli huonompi omissa paikoissaan ja Ervi paljon parempi omissaan.
 
Tietenkin tiedän yleisen tavan. Itse vain olen hyvin vahvasti eri mieltä kyseisestä analysoinnista, koska pelitapahtumiin vaikuttaa vahvasti myös valittu taktiikka. Jos pelisuunnitelmasi perustuu puolustukseen ja vastaiskuihin, on todennäköistä, että pelin halinta ja jopa maalipaikat menevät vastustajalle. Jos kuitenkin tästä huolimatta käytät omat paikkasi tehokkaammin ja voitat, on voittaja mielestäni ottelussa parempi, koska on onnistunut omassa pelisuunnitelmassaan.

Itse peliä en ole nähnyt, mutta yleensä ottelun numeroille on selvä syy ja parempi voittaa.
 
Tuo lause paljastaa, miksi meidän on hankala saada asiasta yhteistä näkemystä. Riittää, jos katsot Ruudusta ensimmäisen erän, niin ymmärrät että lopputulosta voidaan pitää vähintäänkin yllätyksenä pelitapahtumiin nähden.

Loppujen lopuksi valitulla taktiikalla ei hirveästi ole merkitystä, jos on sellaisessa pesukoneessa kuin Ervi oli ottelun alussa. Myös Lodenius myönsi sen pressissä, että huonosti olisi tänään voinut käydä, mutta selviytyivät ja onnistuivat kääntämään ottelun.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Viestejä
720
Tuo lause paljastaa, miksi meidän on hankala saada asiasta yhteistä näkemystä. Riittää, jos katsot Ruudusta ensimmäisen erän, niin ymmärrät että lopputulosta voidaan pitää vähintäänkin yllätyksenä pelitapahtumiin nähden.

Oikeastaan meidän on hankala löytää yhteistä näkemystä, koska minä yleistän asiat, enkä puhu tästä yksittäisestä pelistä. Yllättävä lopputulos voi olla, mutta se ei silti tarkoita, että parempi olisi voittanut. Aina voidaan ihmetellä, miten noista paikoista ei saada maalia ja se on silloin yllättävää. Mutta parempi joukkue olisi laittanut ne maaliin.

Tämä ei sinällään ole minun puoleltani mitään juupas eipäs väittelyä, vain mielipiteeni. Tottakai pitkässä juoksussa on hyvä, että pystytään luomaan maalipaikkoja enemmän kuin vastustaja, silloin todennäköisemmin voitetaan otteluita. Mutta yksittäisen pelin tappiossa se on vain selittelyä, pitää vain olla parempi ja tehdä ne maalit.
 
Mahoney

Mä ihailen tätä Säbantteria. Sen mielipiteet on aina pelkkää faktaa ja se muistaa sen aina myös mainita. Ihan mielenkiinnosta onko Säbantterilla yhtään kommenttia jossa se ei muistaisi alleviivata omaa erinomaisuuttaan termillä fakta?
Jaa. No faktoja voi olla monia, riippuu mistä kulmasta katsoo :). Tämän äijän faktat on punaisten värilasien läpi. Ihan sama miten mä ton pelin näen, niin munhan pitää vaan nähdä kuinka spv oli parempi, niin se oli keväälläkin tepsiä vastaan. Sama laulu raikaa koko ajan.
 
Viestejä
39
Jos pelitapa on liian vaikea pelaajien taitoon nähden, tulisiko sitä muuttaa? Missä peli- ja syöttönopeus, päästäpäähän ja pallon kanssa juoksemisen ja menettämisen sijaan? Missä peli-ilo ja taistelutahto? Nämä asiat voi havaita ihmettelevä peruskatsojakin. 25 päästettyä ja kaksi tehtyä maalia kahdessa pelissä luulisi viimeistään herättävän valmennuksen ja pelaajat. Jotain tarvis muuttaa/tehdä ja pian !
 
Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös