Pääkallo.fi

Miesten liigaottelut viikolla 49

Viestejä
700
Meiltä ervistä katosi yhdessä rysäksessä liikaa kokemusta. Nyt lähdetty pohjalta rakentamaan ja sen suhteen kausi jopa mennyt yli odtusten, toki mä odotan ehken liikoja :). Mun mielestä aika eri tilanne ervissä kuin oilersissa, omat junnut tietää että tie liigaan on auki, jos rahkeet riittää. Se toki pitkä tie, että ervin metodilla alkaa ihan oikeaa tulosta tulemaan, ainakaan tällä hetkellä ei voi keväällä realistisesti odottaa kovin suuria.

Sitä en osaa sanoa miksi silloin pari kautta sitten lopetti ja lähti niin paljon pelaajia, siinnä kohtaa seura epäonnistui kyllä pahasti.

Viittasin nyt pidempään historiaan johon kuuluu myös Erä-aika. Silloinkin oli laadukkaita pelaajia ja lahjakkaita tulevaisuudenn tähtiä, mutta aina kaudet jäi jotenkin vajaiksi. Huolestuttavinta Erän kannalta oli niiden pelaajien kommentit ajasta Erässä pelaamisesta jotka siirtyivät muihin seuroihin tai lopettivat. Hirveästi ei ollut hyvää kerrottavaa. Toki tyytyväisiäkin on, mutta vähemmistönä tuntuvat olevan. Samansuuntaista puhetta on nykyään Oilersista ja jotainhan se kertoo miksi tälle kaudelle noinkin moni taitava pelaaja lähti muualle saadakseen mahdollisuuden onnistua.
 
Mahoney

Tämä kyllä totta että jäi heillä piippuun menestyminen. Tosin en itse hirveesti erän touhuja edes seurannut :).
 
Viestejä
421
Viittasin nyt pidempään historiaan johon kuuluu myös Erä-aika. Silloinkin oli laadukkaita pelaajia ja lahjakkaita tulevaisuudenn tähtiä, mutta aina kaudet jäi jotenkin vajaiksi. Huolestuttavinta Erän kannalta oli niiden pelaajien kommentit ajasta Erässä pelaamisesta jotka siirtyivät muihin seuroihin tai lopettivat. Hirveästi ei ollut hyvää kerrottavaa. Toki tyytyväisiäkin on, mutta vähemmistönä tuntuvat olevan. Samansuuntaista puhetta on nykyään Oilersista ja jotainhan se kertoo miksi tälle kaudelle noinkin moni taitava pelaaja lähti muualle saadakseen mahdollisuuden onnistua.
Mistäs tuosta löytyy tietoa? Olisi ihan mielenkiintoista lukea niitä kun ei tuo Erän historia oikein ole hallussa
 
Viestejä
1,017
Periaatteessa komeasti OLS pääsee pois SPV:n prässistä, mutta silti nyt viidestä maalista kolme (!) on tullut oululaisten harhasyötöstä.
 
Viestejä
461
Viestejä
1,017
Aina nämä pelit tavalla tai toisella kääntyy Classicille. En peliä enää lopussa katsonut mutta kuulemma oli laittomin keinoin estetty ensimmäiset pistemenetykset ilman mitään seuraamuksia.
 
Viestejä
4
Vähän paremmat dumarit, niin olisi ollut viihdyttävä peli! 😃
Täysin samaa mieltä, mutta ei riitä, että Classic pilaa koko lajin vaan tuomareidenkin on pakko olla sen puolella. Lähteenmäki oli vieressä, kun Salin esti Happeen maalin kädellä. Ottelusta voisi nimetä lukuisia muitakin tilanteita.
 
Mahoney

Salin ei estänyt laittomasti, kaatui ja piti käden paikoillaan ilman että liikkutti kättään. JOS sääntötulkinta menee niin, ettei mitään väliä miten kaadut alueelle, niin rankkari olisi pitänyt antaa. Sitä en 100% varmuudella sano oliko pallo silti maalissa vai ei.
 
Viestejä
296
Ei kumminkaan ihan päivän selvä. Pallo osuu Salin persuuksiin, Toriseva hyppää heti perään. Kerkiääkö ottaa pallon ennen kun osuu käteen. Tuomari hyvin sijoittunut, näkee paremmin kun " kamera". Jos kerkiää niin ei pallo maalissa käy. Twitterissä video tilanteesta.
 
Mahoney

Ols vs SPV:n jännittävin hetki koetaan ensi viikolla, rävähtääkö Hankkiolle pelikieltoa vai ei veskaan kohdistuneesta kontaktista? Nykylinjan mukaisesti(jota en itse ihan aina ymmärrä) 2 peliä tulossa, tai ainakin noin mennyt jos päähän osuttu, nyt ei, niin selviääkö siitä sitten tolla femmalla? Itse pelissä ei sitten muuta tapahtunut kuin SPV:n rutiinivoitto.
 
Jos mitään ei tule, niin sehän on sitten signaali että vitosella saa maalivahdin ajaa kunhan ei osu päähän. Jännä nähdä miten käy.
 
Viestejä
498
Saakohan Oilersin Talvitie tuosta eilisestä myös pelikieltoa. 5min jo napsahti ja omaan silmään näytti että Lasb pelaajaa juoksee suoraan Talvitietä päin. Tuomari katsoo vieressä ja näyttää että ei mitään. Lasb pelaaja jää maahan ja sitten toinen tuomari ilmeisesti toisesta päästä kenttää kertoo että joo laitetaan vitonen.

Ja syynä siis ”väkivaltaisuus”.
 
Viestejä
8,035

"Pääsarjojen videotuomari on päättänyt, että teknisen otteluvalvojan eilisestä Salibandyliigan ottelusta LASB–Oilers tekemä videotutkintapyyntö ei etene varsinaiseen kurinpitokäsittelyyn. "
 
Viestejä
1,149
Oonko ainoa joka on täpinöissään siitä, että Classic on joutunut nyt toistuvasti koville? Ensin Oilers ja nyt Happeelta varsin hyvä haasto. Tuntuu, että avaustappio roikkuu jo ilmassa.

Odotan innolla hopeamitalisti Tepsin toista yritystä. Ensimmäinen TPS:n ja Classicin peli oli mustavalkoisilta aika heikko, silti lukemat (vaan) 5-3. Alkukauden tahman jälkeen TPS tuntuu löytäneen hyvän suoritustason, KrP kaatui komeasti peruspelillä.
 
Vastaavasti Indiansia vastaan peli Tampereella ei ollut mikään ihan ylikävely ja Indians on nyt kovassa vireessä.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös