Pääkallo.fi

Näkökulma: Salibandyliigan tuote on heikko – miksi maajoukkuetoimintaa pidetään enemmän esillä?

Viestejä
89
Tämähän on erityisesti suomikoriksen puolella ollut pitkään esillä, ja fanien vitsien ja angstin kohteena. Siellä tietysti tämä Susijengi-huuma, mutta vastaavasti liitosta jaksettu ylläpitää "päätuote 9kk vuodesta" mantraa - vaikka Korisliiga ollut aika lailla tuuliajolla. Liigaseurat siellä suunnitelleet omilleen lähtöä, mutta vissiin ovat ymmärtäneet, että ilman liittoa olisivat pulassa kuitenkin.

Lätkässä taas tilanne ihan päinvastainen. Liiga vie ja liitto vikisee. MM-kisat ovat koko kansan hypetapahtuma ilman liitonkin toimia, mutta kaikki muu maajoukkuetoiminta jää ihan täysin Liigan jalkoihin.

Maajoukkue on tietysti salibandyssakin se "keihäänkärki", mutta lajikulttuurin kasvu ja ylipäänsä lajin eteenpäin meno tapahtuu kuitenkin siellä ruohonjuuritasolla. Paljon enemmän pitäisi paukkuja kohdistaa juuri Salibandyliigaan, ja sen pitäisi olla se ykkösjuttu. Kyllä se maajoukkue oman julkisuutensa saa joka tapauksessa, siinä määrin kuin mahdollista kaikkien muiden lajien puristuksessa.
 
Viestejä
196
Terävästi kirjoitettu herra Tiira, kiitos

Strategiassa on selkeät tavoitteet mutta aika kaukana on maali yhdeksän vuoden päässä.
Kotimaisista palloilusarjoissa on niin matala taso että Salibandyliiga voisi olla oikeasti jo 2-3 vuodessa johtava liigasarja halutessaan.
Koriksella on mahdoton taloudellinen yhtälö kun pelaajat ovat suurelta osin ammattilaisia joille maksetaan oikeasti palkkaa eikä päivärahoja ja matkakorvauksia kuten salibandyssä useimmiten. Lisäksi kotimainen pelaajatuotanto ei riitä liigaan vaan lähes 50% tuotetaan ulkomailta. Ainoastaan sponssitulot ovat toistaiseksi suurimmat, perinteistä johtuen.
Lentis on taas maakuntien laji jossa ei ole suurta tulevaisuutta kun kaupunkilaistuminen vaan kiihtyy.
Kasvun mahdollisuutta ei ole kuten salibandyssä.

Maajoukkuetasolla salibandy ei pysy kilpailemaan lentiksen ja koriksen kanssa koska kyseiset lajien maajoukkueet karsivat tai pelaava EM- ja MM- kisoja myös kesäaikaan jolloin salibandy pitää lähes puolen vuoden taukoa.
Salibandyn MM kisat saavat huomiota kerran kahdessa vuodessa noin kuukauden aikana.
Itse aiheutettu tappio?

Salibandyn brändi muistuttaa eniten mielestäni lentistä tai pesäpalloa jotka molemmat ovat eri kohderyhmän lajeja verrattuna urbaaniin ja nuorekkaaseen salibandyyn.
Kuten Tiira kirjoittaa:
”Nuorekkaalla imagolla ratsastaneen lajin tunnettavuus oli erityisen heikkoa juuri nuorten parissa. 15-29-vuotiasta vastaajista liki puolet sanoi, ettei tunne liigaa ollenkaan”
Eli ollaanko markkinoinnissa ja viestinnässä epäonnistuttu?
15-29 vuotiaat ovat haastava kohderyhmä erityisesti suuremmissa kaupungeissa jotka elävät vahvasti trendien harjalla ja vaihtavat suosikkiaan helposti jopa vuosittain. Ainoastaan esporttin suosio on kasvanut tässä kohderyhmässä, lisäksi jääkiekossa joissakin seuroissa ja kuten Jokerit on saanut tuloksia viime vuosina aktiivisella somemarkkinoinnilla ja hinnoittelulla.
Salibandyllä voi olla mahdollisuus erottautua jos ottavat esimerkiksi naiset ja tytöt paremmin huomioon viestinnässä ja markkinoinnissa. Myös alle 40 vuotiaat ja erityisesti perheet voisivat olla potentiaalinen kun halutaan kasvattaa yleisömääriä katsomoihin. ”ÄIjälaji” salibandy ei onneksi ole joten perinteitä ei tarvitse murtaa kuten jääkiekossa on pakko jo tehdä. Erikoista silti kun kuuntelee salibandyhallien musiikkia niin se on yleensä 70-80 luvun kiekkomusaa. Musiikki ja yleisön maku ei kohtaa. Kertoo juuri miten vähän meitä katsojia oikeasti ajatellaan kun hallien palveluja suunnitellaan tai siis oikeasti ei suunnitella.

Salibandyssä on tuotu esille persoonia jotka eivät suoraan puhuttele kuin vanhempaa yleisöä ja salibandyn pientä sisäpiiriä.
Iloisena poikkeuksena tuore YLEn juttu Ville Lastikkaasta. Onko tässä tapahtunut jo uuden strategian mukainen linjan muutos?
 
Viestejä
1,109
Strategioita ja visioita on luotu liiton pääkallopaikalla 90-luvun puolestavälistä alkaen eli ei mitään uutta. Pikemminkin olisi mielenkiintoista, ellei jopa hupaisaa, vertailla näitä eeppoksia keskenään.
Täytyy hiukan hillitä ja todeta vain korrektisti, että ilman jo kaksikymmentä vuotta jatkunutta buumia juniori- ja harrastajapuolella olisi liiton talous varmasti kuralla niin kuin lentopallopuolella.
Myös koominen vertailu/kilpailu muihin lajeihin mitä tulee harrastaja- ja katsojamääriin olisi nyt jo viimeistään kuopattava lopullisesti.
100% fokus omaan tekemiseen, liiton byrokratian ja toimintatapojen virtaviivaistaminen hakemalla synergiaa seurojen kanssa ja paikallisella tasolla seurojen edustusjoukkueen profiilin nostaminen.
Ei ole yhtä poppakonstia eikä lähes vuosittain pyöräytettävillä visioilla/strategioilla kestävää kehitystä tule.
 

Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös