Pääkallo.fi

Naisten 1. divisioona 2020-2021

Viestejä
103
Sarja kuin sarja. Niin kauan on hyvät lohkojaot kun etelän joukkueiden ei tarvitse matkustaa sataa kilometriä enempää. Aivan loistavat lohkojaot. Kerrankin pitkistä pelimatkoista saa nauttia myös eteläinen suomi.
 
Viestejä
12
Olisi mielenkiintoista kuulla hiukan muiden alueiden joukkueiden tilanteesta, eritoten muiden A-lohkossa olevien, kun omat tietoni koskee vain pääasiassa Pohjanmaan joukkueita.

Pohjanmaan nousijoista ainakin Blue Fox, FBC Remix ja SC Kokkola ovat vahvistuneet, kun jokainen joukkue on saanut naapuriseuroistaan naarattua riveihinsä parhaita pelaajia kuluneelta 2divari kaudelta. Blue Fox on saanut ainakin paluumuuttaja Suvi Hautalan Jeppiksestä, Remix Elisa Virtasen SB Vaasasta ja Kokkola Keena Koskelan Nibacoksesta. Huhut kertovat että keidenkään vahvistukset tästä kolmikosta eivät jää pelkästään näihin nimiin. SPVstä taas ei ole kauden loppumisen jälkeen liikoja kuullut, paitsi ainoastaan menetysten suhteen. Keihäänkärki Marttala & Hämäläinen siirtyivät Liigaan ja käsittääkseni keväällä alkanut valmentajahakukaan ei tuottanut ainakaan aluksi haluttua tulosta, eikä suuria vahvistuksia ole toistaiseksi pelaajiston puolellakaan kuulunut. Liekö valmentajatilanne tai sen puute syynä tähän kaikkeen ? Jokatapauksessa Blue Fox tulee olemaan varmasti todella vahva tälläkin kaudella ja Remix sekä Kokkola yrittävät varmasti pistää kampoihin heikentyneelle SPVlle kisassa Pohjanmaan joukkueiden kakkossijoituksesta.
 
Viestejä
68
Saa nähdä pysyvätkö Alangot TPS3:ssa vai siirtyvätkö TPS1:een vai onnistuuko Pielihäkkinen houkkuttelemaan toisen Loistoon.
 

Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
29.3 18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liiga N
1X2
1X2
TPS - FBC Loisto
18.30
1.465.504.60
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
29.3 18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Viestejä
14
Treenimatsien tuloksia keräiltynä sieltä sun täältä, joten jos tuloksissa on huomautettavaa niin virheet mieluusti korjataan.
Tuloksissa ensi kauden 1.divarin A-lohkon joukkueet punaisella, B-lohkon joukkueet sinisellä ja C-lohkon joukkueet vihreällä.

2.7. FBC Loisto - SS Nova 10-6
18.-19.7. Northern Starsin kutsuturnaus
Northern Stars - EräViikingit 1-14
ÅIF - SS Nova 7-2
SS Nova - EräViikingit 5-2
ÅIF - Northern Stars 4-4
SS Nova - Northern Stars 5-5
6.8. ÅIF - SS Nova 3-3
9.8. MIG - Kapa65 4-2
9.8. O2-Jyväskylä - Blue Fox 10-4
9.8. Pirkat - KaPa-65 2-3
10.8. SB Vantaa - Häme Stars (B-tytöt?) 4-5
10.8. Rangers - Oilers X (III-div) 4-3
11.8. Kapa65 - TPS 3-4

Ilmeisesti 9.8. ollut myös Pirkat - MIG sekä PSS A (SM) - Blackbirds, mutta kummankaan pelin lopputuloksesta ei ole tietoa?

C-lohkon joukkueet eivät kovin aktiivisia ole olleet joko treenimatsien suhteen tai somessa niistä ilmoittelemaan..? Näitä joukkueita on mukana kuitenkin Jokereiden kutsuturnauksessa Askolassa 16.8., joten josko sieltä jotain tuloksiakin tippuisi. Mukana turnauksessa siis pelkkiä 1. divarijengejä: Jokerit, LASB, Hatsina, PSS II, RSS Panthers ja Rangers.
 
Viestejä
68
Treenimatsien tuloksia keräiltynä sieltä sun täältä, joten jos tuloksissa on huomautettavaa niin virheet mieluusti korjataan.
Tuloksissa ensi kauden 1.divarin A-lohkon joukkueet punaisella, B-lohkon joukkueet sinisellä ja C-lohkon joukkueet vihreällä.

2.7. FBC Loisto - SS Nova 10-6
18.-19.7. Northern Starsin kutsuturnaus
Northern Stars - EräViikingit 1-14
ÅIF - SS Nova 7-2
SS Nova - EräViikingit 5-2
ÅIF - Northern Stars 4-4
SS Nova - Northern Stars 5-5
6.8. ÅIF - SS Nova 3-3
9.8. MIG - Kapa65 4-2
9.8. O2-Jyväskylä - Blue Fox 10-4
9.8. Pirkat - KaPa-65 2-3
10.8. SB Vantaa - Häme Stars (B-tytöt?) 4-5
10.8. Rangers - Oilers X (III-div) 4-3
11.8. Kapa65 - TPS 3-4

Ilmeisesti 9.8. ollut myös Pirkat - MIG sekä PSS A (SM) - Blackbirds, mutta kummankaan pelin lopputuloksesta ei ole tietoa?

C-lohkon joukkueet eivät kovin aktiivisia ole olleet joko treenimatsien suhteen tai somessa niistä ilmoittelemaan..? Näitä joukkueita on mukana kuitenkin Jokereiden kutsuturnauksessa Askolassa 16.8., joten josko sieltä jotain tuloksiakin tippuisi. Mukana turnauksessa siis pelkkiä 1. divarijengejä: Jokerit, LASB, Hatsina, PSS II, RSS Panthers ja Rangers.
Oliko Loisto FBC:n joukkue liigasta vai 2.div? Entä TPS, liiga vai 1.div?
 
Viestejä
536
Liitto ehdottaa: kaikki halukkaat Suomisarjan joukkueet pääsevät Divarikarsintaan – sama koskisi naisten F-liigaa

Mielenkiintoinen käänne, mikäli tämä pitää paikkaansa. Näin yksinkertaista mahdollisuutta liiganousuun ei ihan jokainen vuosi tule, joten mielenkiintoista nähdä, minkä verran löytyy viivalle halukkaita 1.divarijoukkueista.

Jokerit siellä lienee ainakin - sen verran mahtipontista on ainakin heidän viestinsä kevään ja kesän aikana ollut. Northern Starsilla on junioritoiminta hyvässä kantimissa, joten saapa nähdä, onko heillä halukkuutta lähteä investoimaan euroja liigapaikkaan. Blue Fox ja/tai SPV Pohjanmaalta voisivat myös olla kiinnostuneita, koska siellä kulmilla ei liigajoukkueita ole. Itselleni ei näin äkkiseltään muita mieleen tule - liekö sellaisia?
 

Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
29.3 18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liiga N
1X2
1X2
TPS - FBC Loisto
18.30
1.465.504.60
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
29.3 18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös