Erittäin tärkeä ja hyvä pääkirjoitus.
Kuluttajansuoja pätee tosiaan kuluttajan ja yhdistyksen välillä. Sitä kautta seurat voivat joutua hankalaan tilanteeseen joutuessaan mahdollisesti korvausvelvollisiksi asiakkailleen eli pelaajille/vanhemmille. Seurat taas ovat b-t-b suhteessa salibandyliittoon, ja siihen ei kuluttujasuoja päde. Kyse on tällöin tyypiltään yritysten välisestä sopimusasiasta. Yritysten välillä lähtökohtaisesti maksuvelvoite syntyy kun ostettu suorite on asiakkaalle toimitettu. Nythän liitto perii maksuja seuroilta etukäteen toimituksen osalta epävarmasta suoritteesta, jonka se voi yksipuolisesti päättää joko toimittaa tai jättää toimittamatta.
Sarjojen jatko ei ole ollut liitolle kuluvalla kaudella ulkoisesta syystä mahdotonta toteuttaa millään alueella, missä on ollut avoinna yksityisiä halleja. Sarjojen keskeytys on ollut suosituksiin perustuva valinta, ei force majeur. Toki hallipula olisi ollut valtava, koska kunnalliset hallit eivät olle olleet laajalti käytettävissä. Mutta esimerkiksi muuttamalla sarjajärjestelmiä pelejä olisi supistetusti voitu pelata ja nilkuttaa kautta eteenpäin. Selvyyden vuoksi, en ota kantaa liiton päätöksen oikeellisuuteen. Ymmärrän keskeytyspäätöksen perusteet yhteiskunnalliselta ja terveydelliseltä kannalta vastuullisena tekona, ja olen sen kannattaja.
Salibandyliitolle sekä juniori- että aikuisharrastesarjojen järjestäjänä on jo nyt olemassa paikallisia kilpailevia sarjoja ja otteluita. En näe mitään syytä sille, etteikö salibandyliiton monopoli rikkoutuisi laajemminkin, ja myös ylialueellisia sarjoja syntyisi. Suomessa on perinteisesti vahva kulttuuri keskusjärjestöpohjaiseen rakenteeseen, jonka kautta järjesteytyt avaintoiminnot toimivat monopolin tukipilareina. Jos samassa lajissa on useampi keskusjärjestö, ne ovat usein muodostaneet keskenään varsin vastakkainasetellun suhteen.
Seuratasolla analoginen ilmiö on mielestäni nähtävissä pienseurojen synnyssä, jossa joku juniori- tai aikuisten ryhmä irtautuu seurastaan muodostaen pienemmän yhteisön. Syitä tähän on monia, mutta yleisiä yhteisiä tekijöitä lienevät itsenäisen päätösvallan tavoittelu seurajohdolta sekä taloudellisten resurssien ja kustannusten keskittyminen vain oman ryhmän toimintaan ja niiden aleneminen. Lisäksi harrastelijat pääsevät eroon seuratason byrokratiasta ja määräyksistä.
Liitto- ja seuratoiminnan kasvu yhä raskaammaksi ja toiminnan keskittyminen kapeaan kärkeen kuten huippurheiluun, vieroittaa harrastajatoimintaa kauemmas seuroista ja liitosta. Luulen, että esimerkiksi suurseurojen maksavasta jäsenistöstä suurin osa kun on harrastajatasoista, vain pieni osa heistä on valmis rahoittamaan seuran edustusjoukkueita, raskasta toiminnanjohto-, ja valmennusorganisaatiota tai liiton maajoukkuetoimintaa.
Liiton ja seurojen olisi syytä nyt kuunnella jäsenistöä, kuten pääkirjoituksessa todettiin. Siinä todettiin myös, että "liitto on yhtäkuin sen seurat, ja seurat yhtä kuin sen pelaajat." Ottaisin tähän mukaan kaikki jäsenet ja junnuilla heidän harrastuksensa mahdollistajat eli huoltajat. Lasten kohdalla pelaaja ei yksin päätä harrastuksistaan, vaan se on myös taloudellinen, ajankäytöllinen ja lajin vetovoimaan ja imagoon perustuva päätös. Nyt liitolla on erityisen suuri mahdollisuus vaikuttaa noihin tekijöihin.