Pääkallo.fi

P21 SM-sarja 2021-2022

Viestejä
197
Meni Karhuilla hankalaksi. Edari karsii liigapaikastaan, joten panostukset kohdistuvat sinne. Kuusi jamppaa pois P21-vahvuudesta... 😟
Juu, ei ollut Karhujen viikonloppu. P-21 pelit olivat aika heikkoja (Ols peli ok) ja Spv peli todella heikko, lisäksi Jymy sai riittävät pisteet F-liigassa. Tullee olemaan todella haastava loppukausi tämän pohjalta.
 
Viestejä
9
En ole tilannetta nähnyt, mutta kertoo jotain jengin tilasta, jos kolmatta kertaa käydään ottamassa punalappua Oilersin pelin päätyttyä. Toivoa sopisi jo näin seepran näkökulmasta (en tuominnut kyseistä ottelua), että kurinpidolla olisi kanttia antaa tiukempi rangaistus, kun tuntuu olevan enemmän tapa kuin poikkeus.
 
Viestejä
5,624

Ensimmäinen oli siis kun 10.10. Kasper Kulmala teki strategisen päätöksen käydä Elias Haatajan pelitaidoista palautekeskustelun ottelun päätyttyä. En ole täysin vakuuttunut, että nimenomaan Haatajan joukkueelle pitäisi tästä tulla seuraamuksia puolisen vuotta tapauksen jälkeen. Saa olla eri mieltä.
 
Viestejä
44
En ole tilannetta nähnyt, mutta kertoo jotain jengin tilasta, jos kolmatta kertaa käydään ottamassa punalappua Oilersin pelin päätyttyä. Toivoa sopisi jo näin seepran näkökulmasta (en tuominnut kyseistä ottelua), että kurinpidolla olisi kanttia antaa tiukempi rangaistus, kun tuntuu olevan enemmän tapa kuin poikkeus.
Kävin katselemassa tämän kauden punaisten korttien määrää ja niitä on tullut yhteensä 7 ja jokainen kortti on tullut eri joukkueelle. Eli kun Oilersin 2 pelissä 24:stä jaetaan punaista korttia niin se on enemmän tapa kuin poikkeus? Kuitenkin näistä kahdesta pelistä Oilers on saanut punaisia kortteja 1/3. Toki kummallista on, että kaikki punaiset näissä peleissä ovat tulleet otteluiden päätyttyä. Oilers sai eilisessä pelissä PR1. Sen sijaan Oilersin vastustajille on jaettu PR3. Eikö PR3 ole riittävän tiukka rangaistus? Lisäksi haluan kuulla, mitä tarkoitat lauseella "se kertoo jotain jengin tilasta"? Minkä jengin tilasta puhutaan? Oilersilla kuten myös muilla joukkueilla on enintään 1 punainen kortti tällä kaudella.

Törmäsin myös sellaiseen mielenkiintoiseen tilastoknoppiin, että LASBin peleissä on jaettu 3 punaista korttia ja tämän lisäksi TPS:n peleissä 2 punaista. Hauskaksi yhteensattumaksi nämä pelit ovat olleet sekä LASBin ja TPS:n kotipelejä. Eli tämän kauden 7 punaisesta kortista 5 on tullut kahden edellä mainitun jengin kotipeleissä. Kertooko se näiden alueiden tuomareista vai onko kaikki vain yhtä sattumaa? Jokainen vetäkööt omat johtopäätöksensä, mutta itse uskon, että tuskin kovin isoja linjanvetoja kannattaa ruveta tekemään yhdenkään joukkueen tai pelin kohdalla 7 punaisen kortin takia.
 
Viestejä
113

Mistä tällainen tieto löytyy? Aiemmin oli jäähytilastojakin, mutta en niitäkään enää löytänyt.
 
Viestejä
370

Tällä kaudella TPS -Hawks annettiin yksi Pr3 ja aivan järkyttävä tuomio mitä videolta nähty ja monien mielestä Pr1 olisi ollut myös aika kova tuomio…eli näin Turussa
 
Viestejä
197
Classic taita keskittyä, jo jatkopeleihin... otti vaihteeksi Tepsiltä tauluun. Kohta alkaa taistelu viimeisestä suorasta playoff paikasta, kun Inkkarit kohtaa Karhut kotonaan. Voitolla Inkkareilla todella vahva ote suorasta paikasta top 6 ja vastaavasti, Karhuilla voitolla aika hyvä mahis ainakin top 8 ja jopa top 6 sijoille. Sijoista 5-9 käydään todella tiukat väännöt. Veikkaus Inkkarit 7 ja Karhut 4.
 
Viestejä
39

Karhut suppealla nipulla Espoossa, mutta Indians oli TODELLA kesy!
 
Viestejä
24

Yes ja tuomareillekin sattui heikko ilta. 2 x 5 min jäähyt epäselvistä tilanteista ratkaisivat pelin. Oikea tuomio olisi saattanut olla jäähy toiseen suuntaan. Olisko Inkkareiden tuomarimaksut myöhässä?😁. Tänään meni niin pahasti vihkoon!
 
Viestejä
15
Porissa taisi olla kuuma sunnuntai peli. 9 2min rangaistusta ja yksi punainen kortti ottelun jälkeen taas vaihteeksi. Oliko joku paikalla todistamassa, sillä striimissä tilannetta ei näkynyt.
 
Viestejä
1
Punaisessakortissa karhupelaaja löi mailalla tepsiläistä melkoo hiljaa etureiteen kun koko tepsin joukkue oli tulossa päälle valittamaan jostain muusta. Tuomari näki tilanteen takaapäin ja antoi väärälle pelaajallekin ensin punaisenkortin. Mailalla lyönti oli kuulemma kova ja sormille.
 
Viestejä
15
Mielestäni ottelun jälkeisistä lyönneistä kuulukin tulla punainen kortti oli se kova taiko hellä. Vaikka playoffit alkaa lähenemään ja pelien panokset kasvavatkin.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös