Pääkallo.fi

Putoamistaistelu

Viestejä
8,022
Runkosarjassa joukkueiden kesken on muutamia kysymyksiä, joista osa on etukäteen aika kaukaa haettuja, kuten "onko OLS tai LASB playoffeissa", sillä mielestäni esim. EräViikingit saa vetää vihkoon oikein huolella, jotta jäisi taas playoffien ulkopuolelle. Lisäksi OLSin ja LASBin tulevaisuuden suhteen ensi kesän siirtomarkkinat ovat paljon oleellisempia asioita kuin se, että käydäänkö yhden kerran ottamassa 4-1 turpaan Classicilta puolivälierissä. Kumpikin on sen jo suht vasta tehnytkin.

Sen sijaan mielestäni runkosarjan ihan ylivoimaisesti mielenkiintoisin asia on se, että mitenpäin nämä neljä joukkuetta sijoilla 11-14 sijoittuu. Toisinkuin joku OLSin tai LASBin "niin no käytiin me pleijareissa vaihteeksi vähän pyörähtämässä, mitä sitten?"-tilanne, näillä neljällä koko organisaation suunta tulee olemaan todella ison kysymysmerkin alla, jos lähtö tulee. Lisäksi pidän esim. Tiikereiden suoraa säilymistä huomattavasti todennäköisempänä kuin jonkun "perinteisen top-8" joukkueista jäämistä playoffien ulkopuolelle. On toki mahdollista, että jompikumpi OLS-LASB kaksikosta vetää niin pahasti vihkoon, että joutuvat putoamistaisteluun, mutta en pidä sitäkään kovin todennäköisenä.

Nämä neljä tulevat pomminvarmasti kairaamaan yhteensä jonkun verran pisteitä playoff-joukkueilta, enkä ylläty yhtään, vaikka jopa Classic menettäisi pisteen näistä joillekin. Se ulkopuolelta saatu pistemäärä tulee määräämään jotain, mutta pidän silti huomattavasti oleellisempana keskinäisiä pelejä ja uskaltaisin jopa lyödä vetoa, että keskinäisistä eniten pisteitä kerännyt säilyy suoraan. Sekään ei ole niin justiinsa hakkaako joku SPV Karhut 15-1 vai riittääkö 12-2. Uskon, että kaikki näistä neljästä tulevat saamaan todella rumasti turpaansa jossain pelissä.

Keskinäisten otteluohjelma:
2.10. Jymy - Steelers 4 - 7
24.10. Steelers - Tiikerit 5 - 3
6.11. Karhut - Steelers 8 - 5
11.11. Karhut - Jymy 5 - 6
20.11. Tiikerit - Karhut 4 - 5ja
19.12. Jymy - Tiikerit 7 - 6
2.1. Steelers - Jymy 5 - 3
30.1. Tiikerit - Jymy 7 - 8ja
11.2. Tiikerit - Steelers
26.2. Steelers - Karhut
2.3. Karhut - Tiikerit
5.3. Jymy - Karhut

Syyskuuta lukuunottamatta näitä siis pelataan joka kuussa ja aika tasaisella tahdilla muutenkin.

Sarjatilanne 5.2.2022:

Jymy 20 ottelua, 17 pistettä, maaliero -51, sijoitus 11., seuraava ottelu 6.2. @ Classic
Karhut 18, 13, -40, 12. 9.2. @ KrP
Steelers 19, 12, -72, 13., 11.2. @ Tiikerit
Tiikerit 20, 6, -77, 14. 11.2. vs Steelers

Tulevat ottelut:
Su 06.02.2022 15:00 Classic - Jymy

Ke 09.02.2022 18:30 Nokian KrP - Karhut
Pe 11.02.2022 18:30 Tiikerit - Steelers
La 12.02.2022 17:00 Jymy - LASB
Su 13.02.2022 16:00 Indians - Karhut
Su 13.02.2022 18:00 OLS - Tiikerit
Su 13.02.2022 18:30 Steelers - Classic

Ke 16.02.2022 18:30 EräViikingit - Steelers
La 19.02.2022 18:00 Indians - Jymy
Su 20.02.2022 17:00 Karhut - SPV
Su 20.02.2022 17:00 Oilers - Jymy
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reaktiot: Fox
Viestejä
1,103
Samaa mieltä siitä, että tämä osasto on ennakkoon todella mielenkiintoinen. Joka jengillä on tietyt asiat vahvuutena, mihin onnistumiset nojaa.

Jymyllä win the right games-mentaliteetti. Pelitapa on kaikkea muuta kuin kaunis, mutta tällä tavalla nimenomaan voidaan voittaa ne oleellisimmat pelit.

Karhuilla on kotiluola, ja mahdollisesti alkukauden fiilis nousijana. Porilainen mentaliteetti myös saattaa jeesata, mikäli tunne ei karkaa käsistä.

Steelersillä on jo kokemusta pitkältä ajalta liigasta, ja kärkipelaajat ovat kyllä laadukkaita. Samoin Jääskeläinen on veskarivertailussa muita edellä.

Tiikerit... Noh, en kyllä tiedä voiko heitä pelastaa mikään. Heidän kohdallaan ei voi puhua edes mentaliteetista. Suora putoaja aika varmasti.
 
Viestejä
8,022
On Tiikereillä se perinteinen ase, eli valtava näytön paikka. Kukaan ei odota mitään.
 
Viestejä
442
Tiikereillä kunnon rymistelymeininki. Todella agressiivista pelaamista ja pääsi vähän yllättämään. Nyt haasteena se, että miten saavat joka kerta viritettyä ryhmän tuohon tappomoodiin, tolla tyylillä voi pisteitä tulla.
 
Viestejä
8,022
Tähän asti kautta päästiin, kunnes sarjassa sijoilla 11-14 ovat Steelers, Jymy, Tiikerit ja Karhut. Muilta kymmeneltä tämä nelikko on ottanut yhteensä tasan yhden pisteen, sekin heti avauskierroksella.
 
Viestejä
8,022
Ensimmäinen voitto top-10 vastaan näille, Karhujen hakiessa pisteet Lahdesta.
 
Viestejä
8,022
Tänään taas iso peli täällä, varsinkin Tiikereille. Jos on mitään kiinnostusta sarjapaikan säilyttämiseen, niin Steelersille ei ainakaan saa hävitä.
 
Viestejä
8,022
Karhuilla tulossa kauden ylivoimaisesti tärkein jakso. Oilersilta voi kotona ottaa ihan huoletta tauluun, mutta siitä seuraavat kolme peliä ovat Steelers ja Jymy kotona sekä Tiikerit vieraissa. Noista yhdeksän pistettä ja ensi kauden sarjapaikka on todella lähellä. Noista nolla pistettä ja liigalle voi vilkuttaa hyvästit.
 

Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Classic
19.4 18.30
2.604.952.00
Näytä kaikki
>
Viestejä
8,022
Kylmää on kyyti. Yhdistetty maaliero menee kohta yli 150 pykälää pakkaselle.
 
Viestejä
267
Karhuilla mahdollisuus nousta pois suoran putoajan paikalta ja Steelersillä on mahdollisuus tehdä lisää pesäeroa todelliseen kellariporukkaan.
Jos Steelers ottaa kolme pistettä, niin Karhujen on aika vaikea Steelersiä kauden aikana ohittaa... ja tarkoittanee myös, että suora säilymispaikka saa todella kovan kolauksen. Seuraavissa Karhujen kolmessa pelissä on vastassa Steelers, Jymy ja Tiikerit, jos niistä tulee 9 pistettä todella hyvä tilanne, jopa suora säilyminen (todennäköisyys ei kovin suuri, mutta mahdollinen)... Jos 3 tai vähemmän suora säilyminen tarvii pienen ihmeen. Veikkaan tulokseksi 7-6 ja. Karhuille.
 
Viestejä
8,022
Jymylle valtavan iso voitto Porista.
 
Viestejä
267
Jymylle valtavan iso voitto Porista.
Todellakin oli. Voisi sanoa, että Karhut vei ekaa 10 min täysin (peli kestää väh. 60min), tällä kertaa lähes jokainen veto upposi maaliin. 3-0 vaihtui Jymyn mokke, mutta peli jatkui vielä mielestäni jonkin aikaa samana. Jymy teki kavennuksen ja lähes heti Karhuilla ristikko ja seuraavassa hyvä paikka 5-1, mutta ei ja vastustaja teki vastahyökkäyksestä 4-2. Molemmat maalit tulivat aika heppoisesta puolustus pelaamisesta. Jymy sai hengen päälle ja Karhut mukaan heidän pelitapaansa ja se oli lähes siinä. Jymylle pisteet ja ihan oikein, Karhut jäätyivät aika pahasti (varsinkin kokeneemmat pelaajat hyökkäyspäässä) ja alkoivat yrittämään yksin liian paljon. Lisäksi Jymylle pinnat, todella kovasta peitto prosentista. Odotettavissa mielenkiintoinen loppukausi, ketkä ovat sijoilla 10-14. Ps. Karhuilla myös erittäin tärkeä suraava peli Tiikereitä vastaan vieraissa ennen taukoa.
 
Viestejä
8,022
Olipa hyvä tämän taistelun kannalta, että Tiikerit voitti tänään. Ovat kuitenkin vain keskinäisten otteluiden päässä säilymisestä, Karhuja pataan lauantaina ja yhtäkkiä ollaankin kolme joukkuetta kuudessa pisteessä.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
1,103
Jotenkin haisee, että Jymy nostaa itsensä ensin kuiville porukasta. Tiikerit varmasti sai eilisestä buustia, mutta paluu maan pinnalle voi hyvinkin tapahtua lauantaina.
 

Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Classic
19.4 18.30
2.604.952.00
Näytä kaikki
>
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös